Aika vähän raketteja tänä vuonna, vaikuttaisiko lama jo näin paljon?
Ja niistäkin suurin osa ammuttiin jo alkuillasta klo 19-21.
Kommentit (8)
ja sisäpihalla pamauttelee niitä isoimpia ja kuuluvampia raketteja. vähän ottaa kuuloon!!!
vaikka laitettiin kaksi tuntia myöhemmin nukkumaan. saako kerrostalon pihalla räjäytellä raketteja? eihän tuota kukaan näytä valvovan, mutta kuites..
Puolen yön aikaankin ja noin 17.00 jo aloittivat...
Olen asunut täällä 15 vuotta ja koskaan en ole moista pommitusta kokenut. Koko illan paukkui taisaisesti ja 23:30 -00:30 oli aivan tajuton räiske. Onneksi lapset ovat sikeäunisia eivätkä heränneet.
Paljon oli raketteja ja oli paljon niitä isoja. Toivottavasti vähenisivät, meidän pihalla on aika paljon rakettijätettä vaikka itse ei ammuttu yhtään.
jonkun aikarajan sisällä. Mua niin ottaa päähän tuo jokavuotinen pauke ja mekkala. Lapset eivät saa nukuttua ja itse olen niin iltauninen, että pakkovalvotus on täyttä kidutusta. Aamulla on lisäksi joka paikka ihan täynnä roskaa.
Niin oli kyllä meilläki enemmän ku koskaan ennen...
Ei oikeen lamalta tunnu, ainakaan vielä.
Voisin muuttaa sinne. Täällä paukkunut jo melkein viikon ja ei jaksais enää kuunnella. Eikä lopu tähän yöhön, huomenna kuuluu vielä :(