Mikä lapsellesi tehty toimenpide on saanut sinut itkemään?

ei tarvi olla isokaan toimenpide... silti mielestäni pysyn riittävän vahvana tukemaan ja lohduttamaan lastani mutta tässä näitä, rakkopunktio 10kk ikäiselle ja pääkanyyli keskoselle, nukutus 4vuotiaalle

on annettu happea maskilla, hänellä on infetioastma, joten pahimmillaan on jouduttu tuohon turvautumaan.. Siis verikokeet on olleet kanssa paha paikka, katsoa huutavaa lasta, mutta tuo oli sen verta kauhean näköistä että itku tuli pakosta. Itse olen kanssa sitä mieltä että en näytä tunteitani vaan silloin kun lapsi tarvii vanhempaa niin minä olen se joka lohduttaa.

on tehty toimenpide jos toinenkin. Esikoiselle on laitettu nenä-mahaletku kaks kertaa, eka vastasyntyneenä ja toisen kerran kun oli 4 kk (mahatauti). Ja tippakanyylia silloin vastasyntyneenä jouduttiin laittamaan useampikin. Sitten leikattiin kitarisat ja putkitettiin korvat. Ja sairasti keuhkokuumeen ja oli viikon sairaalassa. Kakkoselta seurattiin verensokereita vastasyntyneenä. Sitten tuli infektioastma, ja se tarkoitti paljon verikokeita ja puoliväkisin annettuja lääkeinhalaatioita. Kolmosella sama juttu. Ehkä kaikkein hurjin juttu oli keuhkokuvan otto neljän päivän ikäiseltä esikoiseltamme, kun jouduttiin häntä miehen kanssa pitelemään kiinni. Mutta ei sekään itkettänyt- enemmän olis itkettänyt jos kuva olis jääny ottamatta tai hoidot jollekin lapsista antamatta.

sitten niin hirveää oli? Jos nuo edellä mainitut olivat sinulle rutiinia??? meiläkin vauvalta otettu kuvat, ja sehän sattuu huomattavasti vähemmän kuin esim. kanyylin laitto eikö???

kuvausta varten. Eli käsivarsista ja lantiosta pystyssä sitä röntgenlevyä vasten- kun kyseessä oli kuitenkin 4 pv:n ikäinen vauva ja vielä esikoinen. Olin ihan varma että lapsiparalta murtuu luita ko. toimituksessa...

Noi muut jutut ei mua niinkään hetkauta, ei edes omalle lapselle tehtynä. Ehkä siksi että olen sairaanhoitaja, ja hoidan erittäin vakavasti sairaita ihmisiä. Siksi tiedän että inhottaviakin juttuja täytyy joskus tehdä, että saadaan hoidot ja tutkimukset toteutettua. Ei se mun itkeminen siinä kohtaa sitä lasta auta millään lailla. Sitä voi sitten jälkikäteen kun se adrenaliini on mennyt ohi, käydä itkemässä vaikka vessassa. Eli jos mä itken, itken sen lapsen kokonaistilannetta, en erityisesti mitään toimenpidettä.

tai se johtuu sairaanhoitajan ammatista mutta mua ei itketä mitkään toimenpiteet lapsille. Kun tiedän, että niillä autetaan, tehdään hyvää. Hieman alle 1-v lapseni sai palovammoja kasvoihin ja käteen ja siteenvaihdot jouduttiin lapsen nuhan takia tekemään ilman nukutusta. Ei mua itkettänyt silloinkaan, halusin itse pidellä lasta kiinni mutta lääkäri passitti ulos huoneesta. Tippoja on laitettu ja leikkauksia tehty mutta mä oon kuin viilipytty. Vaikka rakastankin lapsiani ihan hirveesti.

koska virtsanäytettä ei saatu muuten otettua (oli siis parin viikon ikäinen). Eli piikki laitetaan mahan läpi rakkoon ja otetaan pissaa ruiskuun. Ultralla katsotaan,että menee oikeaan paikkaan. Tämä siis niille rakkopunktiosta kyselleille.

kamalinta on kyllä ollut lapsen jättäminen päiväkotiin ekana päivänä. Silloin itkin.

Rokotus tekee kipeämpää.

Mulle ei ikinä ole lääkäri muulloin sanonut että kannattaa varmaan mennä käytävään odottamaan. Totesi että rakkopunktio ei ole kivaa katsottavaa.

Ja meillä myös keskimmäiselle on tehty jos jonkinlaista juttua erään hoitovirheasian vuoksi.

vaikkakin pienehköä operaatiota varten, oli tosi ikävää, ja silloin itketti.



Rakkopunktio, joka ei onnistunut, ei itkettänyt mutta tuntui pahalta pidellä huutavaa ja kiemurtelevaa lasta. Mieheni stoppasi toimenpiteen kolmannen pistämisen jälkeen, vaikka ihan ammatti-ihminen toimenpidettä yrittikin. Jos nei onnistu niin ei onnistu.

lapsi ei jäänyt salin ulkopuolelle, me vanhemmat vaan..

Lapseni hautaus oli toimenpide joka sai mut itkemään eniten.

Lapseni hautaus oli toimenpide joka sai mut itkemään eniten.

Olen todella pahoillani, osanottoni. Ei varmasti ole olemassa mitään tuskallisempaa.

Lapsi oli hiljaa paikallaan, kädet vapisi ja silmistä valui kyyneleet... Ja kun asia on pitkälti vielä meidän vika. Onneksi ei kestänyt kauaa ja asia on unohtunut, mutta se hetki oli karsea.

Ihan sama, harjoitelkoon omilla jaloillaan! Mies sanoi, että oli niin lähellä, ettei karjaissut niitä akkoja siitä pois.

--

Puristi ja tiristi jalkapohjaa 5-10 MINUUTTIA ja vauva huusi koko ajan. Ja lopuksi näyte vielä hyytyi, kun otti väärin ja koko homma piti tehdä uudestaan. Vieläkin ottaa päähän kun ajattelen sitä. Toinen hoitaja otti näytteen hetkessä ja oikein. Oli niin turhaa vauvan rääkkäämistä. Olisi pitänyt käskeä lopettamaan ja pyytää kokeneempi hoitaja. Eli ymmärrän teitä muita, jotka olette itkeneet kun vauvalta on otettu kantapäästä verikoetta.

Kätilö tuli kysymään nimeä hätäkastetta varten. Intubointituubia ei meinattu saada menemään. Sitten minuuttien kuluttua tultiin sanomaan että onnistui sittenkin viime sekunneilla. Niitten minuuttien aikana ehti ajatella yllättävän paljon asioita..



Jotenkin on aika "karaistunut" keskoslapsen ja sairaan lapsen hoidossa. Vaikka pahaa tekeekin. Kaikenlaista on ollut..Mutta lapsen nähden yritän olla näyttämättä omaa ahdistusta, ja siinä tilanteessa lohduttaa.

vaikka yksi lapsistani leikattiin vastasyntyneenä ja hänelle on jouduttu tekemään paljon kivuliaita toimenpiteitä. Olen kotona joutunut itsekin tekemään hänelle tuskallisia hoitoon liittyviä toimenpiteitä useita kertoja päivässä puolen vuoden ajan, niin että lapsi on kirkunut kivusta :(



En ole tunteeton, vaan olen joutunut työntämään tunteet syrjään pakosta. Jotkut asiat on vain pakko tehdä ja itkeminen vaikeuttaa pakollisten toimenpiteiden tekemistä.



Ehkä sekin vaikuttaa asiaan, että olen ammatiltani leikkaussali sh ja joudun jo työssäni pitämään tunteeni aisoissa.

. Ehkä sekin vaikuttaa asiaan, että olen ammatiltani leikkaussali sh ja joudun jo työssäni pitämään tunteeni aisoissa.

[/quote]

ovat aikalailla eriasia?

kuopus läpi käynyt 3 vaikeaa hypodpadialeikkausta (virtsaputkeen liittyen). Ekalla kerralla oli 10 vrk sidottuna käsistä ja jaloista kiinni sänkyyn, ettei repis piuhoja...2 ekaa leikkauksen jälkitilaa äärettömän kivuliaita. Poika oli ekan leikauksen aikoihin 2 v 4 kk, nyt yli 7 v ja osaa vieläkin kuvailla sen kivun:/



Mä oon luonteeltani kait realisti ja ajattelen, että leikkauksilla kuitenkin pyritään lopultakin parantamaan oloa. Kaikki sairaalareissut olen viettänyt yötä päivää lapsen vieressä, muuta en vois kuvitellakaan. Toki ajatukset ovat risteilleet, mutta olen kait luonteeltani niin vahva, että pystyn säilyttämään tällaisissa tilanteissa hyvin toimintakykyni.

ns. "tunteettomuus" on ihan itsesuojeluvaistoa luulisin. Tai jotain.



Itse ajattelen myös etten vain VOI luhistua joka asiasta, ja että autan lasta parhaiten olemalla vahva..Meilläkin paljon toimenpiteitä tehty..

Muistan yhden kerran kun tippakanyylia yritettiin saada pari kertaa yhteen käteen, sitten toiseen käteen, ronkittiin ronkittiin ja lapsi huusi ja rimpuili koko ajan, monta ihmistä minä mukaanlukien pitämässä väkisin ja lujaa kiinni, lopulta saatiin jalkaan laitettua. Lapsi tällöin n.2v. Välillä lääkäri katsoi minua ja kysyi,kestääkö äiti, ja ihmeissäni vastasin että juu, kyllä. Mutta varmaan saattaa joillekin olla liikaa sellainen. Itse vain ajattelin että se on nyt vaan pakko tehdä.



On leikkauksia takana myös, eikä teholla hengityskoneessa makaavan lapsen katsominen mitään mukavaa ole..mutta ihmeen paljon sitä näköjään äitinäkin kestää, kun ei vaihtoehtoja ole. Tiedän että siinä kuitenkin autetaan lasta loppujenlopuksi.

hetki kun istuttiin kahdeksatta tuntia lastenklinikan päivystyksessä odottamassa laajan verenkuvan tuloksia ja selkäydinpunktiota yksivuotiaalle. Se epätietoisuus oman lapsen kohtalosta sai kyllä itkemään, paljon.

itse vakavasti 9-vuotiaana, vanhemmat ja isovanhemmat kävivät "hyvmyilemässä ja nauramassa" luonani sairaalassa. Ihmettelin suuresti, olin ollut todella suuressa ja vaikeassa leikkauksessa niin toiset tulee iloisin naamoin luokseni!



Kysyin äidiltäni vuosia tämän jälkeen että miksi? Äiti kertoi, että sairaalan puolelta oli tullut neuvo vältää tunteita potilaiden luona. Tämä antoi ainakin minulle väärän kuvan heidän välittämisestään!