Paljonkohan Rami Aalto sai?
Lasten hyväksikäytöstä kymmenen vuoden vankeustuomio
9.10.2009 14:01
A A
Helsingin Sanomat
Jämsä. Jämsän käräjäoikeus on tuominnut lapsia seksuaalisesti hyväksikäyttäneen miehen kymmeneksi vuodeksi vankeuteen.
Samassa oikeusjutussa tuomittiin viisi muuta ihmistä vankeusrangaistuksiin lapsiin kohdistuneista seksuaalirikoksista.
Rikokset tapahtuivat Etelä- ja Keski-Suomessa 2004–2008. Uhreina oli viisi tyttöä.
Nuorin uhreista oli tapahtuma-aikaan vähän yli vuoden ikäinen.
Kommentit (114)
Itse miettinyt samaa. täällä ainakin minä olisin valmis toimintaan pedofiilien kuriin saamiseksi täällä. Ainakin rangaistukset täytyy saada kunnollisiki.
Jos löytyy muita, voidaa perustaa vaikka yhdistys...tai järjestää mielenosoitus kovempien rangaistusten puolesta.
Mutta niemien julkaiseminen tarkoittaa sitä että jotkut saattavat kokea kastraation hyvinkin pian. Ja tiedän että nimet ovat olleet julkisuudessa pidenmän aikaa, mutta nyt ne vasta tulivat suuren yleisön tietoon.
Toivottavasti kivat pojat linnas hoitaa homman päätökseen. Saatanan pedofiili runkkarit! Munat poikki!
vihdoinki nimiä!!! kiitos!
No nyt sait nimiä. Nyt on varmaan elämäsi raiteillaan?
Varmasti sinunkaan kohdallasi kyse ei missään nimessä ole sosiaalipornosta. Ei, kun sinäkin nyt osaat suojella lapsia.
Kuinka moni teistä ihan oikeasti pystyy tunnistamaan jonkun kadulla jos on joskus jonkun kuvan jossain palstalla nähnyt tai nimen kuullut. Nimet voi muuttaa, letin värjätä yms.
Teko on paha. Yksinkertaisesti kauhea, hirveä, kammottava. Sellainen mitä ei voi tajuta, ei ymmärtää. Mutta ehkä pitäisi tunnustaa, että se on monelle yksi tärkeä syy nähdä joku kuva syytetystä/syyllisestä. Se, että se antaa tälle kauheudelle jotkut kasvot. Mutta ei se teitä välitettavasti tekijöitä tunnistamaan auta. Entäs sitten kun joku menee niittaamaan jotakuta saman näköistä "varmuudeksi" jolla ei ole mitään tekemistä koko asian kanssa?
Jos siis kyse ei ole (osin) sosiaalipornosta, niin ehdottakaa vaikka tekijöille tatuointia otsaan.
Mä ymmärrän kyllä että nätit tytöt on nättejä tyttöjä, ja mielelläni katson jos joku esittelee itseään. Mut ei kosketa. Hiukan niinkuin taide. Katsoa saa mut näpit irti.
Ihan eri sfääreissä mennään jos lapsiin sit kajoaa. Tässäkin nuorin on ollut vuoden... Jos olisin uskonnollinen, lisäisin iltarukoukeen pyynnön riittävistä voimista repiä noiden raajat irti ja tunkea ne kohteen peräsuoleen lasinsirujen ja etikan liukastamana.
istumistakaan ei tunnu pitävän paikkaansa. Nämä rikolliset tuntuvat olevan lyhyenkin ajan kuluttua takaisin yhteiskunnassa jatkaen mahdollisesti rikoksiaan, uudella identiteetillä.
muistatko ketä siinä facebookin "tukiryhmässä" oli, kun eivät heti tajunneet totuutta ramista
Pedofiilit uusivat rikoksensa helposti.
Vierailija kirjoitti:
EHDOLLISET TUOMIOT SAIVAT: AALTO RAMI, MUUSIKKO, HELSINKI (KANKAANPÄÄ), TUPI NAKSE HARRI HANNES, TAMPERE. YRJÖNEN HARRI, LAHTI. (Tupi Nakse, käyttää nykyisin nimeä Masi Helmi.)
Tietääkö joku tuon Masi Helmen/Tupi Naksen liikkeistä? Onko se vaan huhu tai juoru mutta onko nykyään helluntai seurakunnan toiminnassa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
EHDOLLISET TUOMIOT SAIVAT: AALTO RAMI, MUUSIKKO, HELSINKI (KANKAANPÄÄ), TUPI NAKSE HARRI HANNES, TAMPERE. YRJÖNEN HARRI, LAHTI. (Tupi Nakse, käyttää nykyisin nimeä Masi Helmi.)
Tietääkö joku tuon Masi Helmen/Tupi Naksen liikkeistä? Onko se vaan huhu tai juoru mutta onko nykyään helluntai seurakunnan toiminnassa?
Mulla kesäleiriltä kuva jossa ainakin tämä diako heikki ja mikkis ja parantainen lasten kanssa piirissä.
Mites näillä tekijöillä tänä päivänä menee?
Tullut taas lehteen näköjään.
Erästä tuttua vainottiin tämän takia Tampereella. Jätkällä ei ollut mitään tekemistä asian kanssa. weeteet ei osaa lukea.
jotka toitottivat facebookissa vielä muutama kuukausi sitten "Rami on syytön"? Varmaan inhottaa kummilapsen äitiäkin jo...