Mikä kiire vanhemmilla on kiirehtiä lapsiaan aikuisemmiksi kuin ovat?
Olen seurannut keskustelua esim siitä että voiko 8-vuotiaat päästää keskenään leffaan, voiko ekaluokkalainen olla iltapäivät yksin kotona koulun jälkeen, voiko kolmivuotias olla kouluikäisen siskon kanssa ulkona, pitääkö ekaluokkalaisen huolehtia itse pukeutumisestaan ja läksyistään, pitääkö vauvan osata nukahtaa yksikseen. Kaikissa näissä kiistoissa yhdistävänä tekijänä tuntuu olevan se että äidit leimaavat "vauvoiksi" ne lapset joita äidit hoitavat kotona myöhempään. On coolia jos lapsi yksin pystyy tekemään kaiken. Äitikin tietysti pääsee niin paljon helpommalla kun jättää valvontavastuun hoitamatta. Olen sitä mieltä että lapsi kyllä itse aikanaan huolehtii irtautumisestaan vanhemmista. Siihen asti lasta ei voi rakastaa liikaa ja hänen kanssaan ei voi viettää liikaa aikaa. Aikuisen läsnäolo ei ole haitaksi lapselle, päinvastoin.
Kommentit (34)
lapsille liian aikaisin, näytetään isommille tarkoitettuja leffoja jne. ja ylpeillään oman lapsen varhaiskypsyydellä... Jotenkin surullista kun lapsuus pitää typistää.
Olen seurannut keskustelua esim siitä että voiko 8-vuotiaat päästää keskenään leffaan, voiko ekaluokkalainen olla iltapäivät yksin kotona koulun jälkeen, voiko kolmivuotias olla kouluikäisen siskon kanssa ulkona, pitääkö ekaluokkalaisen huolehtia itse pukeutumisestaan ja läksyistään, pitääkö vauvan osata nukahtaa yksikseen. Kaikissa näissä kiistoissa yhdistävänä tekijänä tuntuu olevan se että äidit leimaavat "vauvoiksi" ne lapset joita äidit hoitavat kotona myöhempään. On coolia jos lapsi yksin pystyy tekemään kaiken. Äitikin tietysti pääsee niin paljon helpommalla kun jättää valvontavastuun hoitamatta. Olen sitä mieltä että lapsi kyllä itse aikanaan huolehtii irtautumisestaan vanhemmista. Siihen asti lasta ei voi rakastaa liikaa ja hänen kanssaan ei voi viettää liikaa aikaa. Aikuisen läsnäolo ei ole haitaksi lapselle, päinvastoin.
niin mitä hittoa pitäisi tehdä? Pitää sitä väkisin ylhäällä, että nukahtaa äidin tai isän kanssa?
Jotakin järkeä voi käyttää näissäkin asioissa.
Suomessa tuntuu vallitsevan jokin varhaisen itsenäistymisen kulttuuri! Mitä aiemmin sitä parempi.Jostain syystä vaan ei tunnu homma toimivan sillä meillähän täällä tunnetusti niin paljon lasten ja nuorten paha oloa, yksinäisyttää jne kun vanhemmat eivät tunne enää lapsiaan :( ekaluokkalaiseni opettaja sanoi vanhempainillassa, että "älkää vanhemmat kohderlko lapsianne isompina kuin ovatkaan ettei jää lapsuus elämättä.Älkää kiikuttako leluja pois koulukirjojen tieltä"...meidän lapsella fiksu opettaja!
eikä läksyistä meinaa saada koululta millään tietoa. Lapsen pitäisi oppia itse huolehtimaan.
Kyllä 70-ja 80-lukujen lapset olivat hyvin itsenäisiä myös. Ei vanhempia pahemmin näkynyt uimarannoilla koululaisten kanssa, ei edes niiden pienimpien.Kirjastoissa kävivät yksin jo alle kouluikäiset jne.
mutta noin niinkuin muuten: ei lastenhoidossa ja -kasvatuksessa ole mitään yhtä oikeaa tapaa ja keinoa, johan se pitäisi jokaisen tajuta, että vanhemmat ovat yksilöitä ja persoonia kuten heidän jälkeläisensäkin.
Siinä olen ehdoton, että koulu on LAPSEN työ ja läksyt ovat LAPSEN tehtäviä. Minäkin neuvon, jos kysytään, mutta kannustan aina itsenäiseen ongelmanratkaisuun. Tarkistan ala-asteikäisten läksyt ja kuulustelen kokeisiin jne. Ei koulunkäynti liity mitenkään vanhemmista irtaantumiseen sinänsä. Kyllä näitä hössöntössöjä näkee vanhempainilloissa, vouhkaamassa, kun meidän pienellä on joka päivä läksyä jne. äiti ne varmaan tekeekin...
Meillä kaikki myös tekevät kotitöitä, työvuorolista on jääkaapin ovessa.
Valvontannatta oleminen on eri asia kuin, että kaikki pureskellaan valmiiksi, eikä vaadita muuta kuin olla olemassa. Lapsi voi suoriutua monista asioista ihan itse ja äiti/isä voi olla silti läsnä.
Rakastamisesta sanoisin, että olen lapseni vanhempi lopun ikääni ja rakastan häntä, vaikka hän jättääkin syntymäkodin, ja jollain tasolla olen varmaankin läsnä hänen elämässään aina.
T: Äiti lapsille vm.-93, -95, -98, -00, -08 ...-10
Jaa , en tiedä mitä täällä on kiistelty ja mitä ei mutta noin niinkuin muuten:
Siitä mistä kirjoitit ei tosiaan ole tässä nyt pätkääkään kyse.
meillä 15v poika ei ole vielä ollut yksin yötä kotona, koska mielestäni olemme vastuussa hänestä ja en halua arvailla sattuuko kotona jotain poissaollessamme ja lähistöllä ei asu ketään, kenet voisi hädän tullen pyytää apuun.
Just myös tuo josta joku kirjoitti, että lapselle näytetään isompien leffoja, luetaan aikuisten kirjoja, annetaan pelata K-X -pelejä jo pienenä, ostetaan lapselle teinivaatteita. Oikei kehuskellaan sillä, että meidän lapsi on niin iso jo että!
Veljeni mm. kehuskeli aikoinaan sillä ettei hänen 7-vuotiaansa enää tarvinnut mitään hiekkalaatikkoa tai leikkivälineitä takapihallaan tms. No, arvatkaapa missä poika leikki tänä kesänä ollessaan 9-v mun 8-v pojan kanssa? Hiekkakasallapa olivat ja päristelivät kuorma-autojen kanssa. Usein lapset kuitenkin sisimmässään haluavat olla vielä pieniä vaikka joskus sanoisivatkin muuta!
Ei ole ennenkään mammat ollut kotona kun lapsi on koulussa! Tätä kysymystä on mietitty ennen sinun syntymää TAI ehkä se lapsien jääminen hetkeksi yksin ei ole ollut edes pohdittava asia! :) Tälläsien miettiminen on HYVÄSTÄ! Että saattaa keksiä jonkun tavan toimia.
Miksi taas lasta ei saa jättää sänkyyn nukahtamaan itse jos nukahtaa itse? Meillä osa lapsista nukahtaa vauvana itse. Ei kerro sitä etteikö parin kuukauden kuluttua tarvitse nukutusta! :(
Me on kahden ekan lapsen kanssa muuteltu paljon unitapoja kasvun niin vaatiessa.
Itse olen ala-asteella ollut yksin joitain tunteja koulun jälkeen, ei sillon ollut kerhoja. Isosiskoni 70- luvulla kävi 4- vuotiaana yksin kaupassa! Äiti antoi tarvittavan määrän rahaa pussiin ja listan myyjälle..
Ei lasta LIIAN VÄHÄÄKÄÄN RAKASTETA jos lapsi voi nukahtaa itse tai tämä pyyhkii itse pyllynsä. Auttaa kotiaskareissa tms. Todella naurettavaa nähdä KASVU ja KEHITYS rajanvetona sille onko tämä vauva vai aikuinen, kuulostaa siltä että sinä taas hyysäät aikasi ja sitten pakotat siivilleen.
Lapset myös nauttii kun heihin luotetaan ja annetaan kiitosta. Kamala asjatus että lapsi ei saa edes pitää lusikkaa kädessään, ettei nyt lapselta "vaadita" liikoja! Kerää nyt itsesi!!! :D Pikkuhiljaa meillä lapset vaikka osallistuu siivoamiseen: vie vaipan roskiin tai kerää lelun koppaan. Ei suinkaan imuroi kotia puolestani!
Se on sinun asia kuoritko lapsiesi perunat vai mitä keksitkin passata. Ei se tee rakkauttasi yhtään suuremmaksi!
Meillä 3- vuotias sitoo kengännauhansa itse, yritä estää!!!!! :D "Kulta pieni, kyllä äiti hoitaa sua, ei tartte tehdä vielä kuule mitään, tule tänne rinnalle vaan!" Meillä 3- vuotias sitoo nauhansa. Ai kaameeta!!!
- Ei puhuta mistään coolista, vaan se on luonnollinen osa elämää että jos isoveli sitoo nauhansa niin pienempi matkii. Se on taas vanhemman omaa laiskuutta ja naiiviuttakin ajatella että jos lapsi VOISI opetella sitomaa kengän nauhat, että lapselta VAADITAAN sitä. Ei oppia voi VAATIA. Ei lapselle voi huutaa 5- vuotiaana että sidot ne nauhasi, lapsi joko oppii tai sitä ei edes opeteta! Jos sinä et opeta, niin älä kiukuttele muille joilla lapset oppii asioita NUOREMPANA. Jos lapsesi ei koulussakaan osaa sitoa nauhojaan, niin saatat tuskastua ja sanoa hänelle ääneen pahempia asioita kuin pitäisi -että koululaisen tarttee oppia sitomaan itse nauhansa. Ja koko homma kaatuu lapsen niskoille. Tämä on ihan yleinen asia: vanhempi sitoo lapsen kenkiä tämän ollessa pieni muttei tajua opettaa asiaa, ja joskus vaan lopettaa sitomisen vaatien tämän oppimisen koska onkin liian iso!
Tuntuu, että tälläset ap.n kaltaset huutelijat on niitä jotka ei itse hoksaa kokeilla osaisiko ja haluaisiko lapsi tehdä itse ja kokea onnistumista itse tekemisestä, eikä hoksata että on lapsia jotka sitoo nauhojaan ja pyyhkii pyllyään MIELELLÄÄN!
Ei ole ennenkään mammat ollut kotona kun lapsi on koulussa! Tätä kysymystä on mietitty ennen sinun syntymää TAI ehkä se lapsien jääminen hetkeksi yksin ei ole ollut edes pohdittava asia! :) Tälläsien miettiminen on HYVÄSTÄ! Että saattaa keksiä jonkun tavan toimia.
Miksi taas lasta ei saa jättää sänkyyn nukahtamaan itse jos nukahtaa itse? Meillä osa lapsista nukahtaa vauvana itse. Ei kerro sitä etteikö parin kuukauden kuluttua tarvitse nukutusta! :(
Me on kahden ekan lapsen kanssa muuteltu paljon unitapoja kasvun niin vaatiessa.Itse olen ala-asteella ollut yksin joitain tunteja koulun jälkeen, ei sillon ollut kerhoja. Isosiskoni 70- luvulla kävi 4- vuotiaana yksin kaupassa! Äiti antoi tarvittavan määrän rahaa pussiin ja listan myyjälle..
Ei lasta LIIAN VÄHÄÄKÄÄN RAKASTETA jos lapsi voi nukahtaa itse tai tämä pyyhkii itse pyllynsä. Auttaa kotiaskareissa tms. Todella naurettavaa nähdä KASVU ja KEHITYS rajanvetona sille onko tämä vauva vai aikuinen, kuulostaa siltä että sinä taas hyysäät aikasi ja sitten pakotat siivilleen.
Lapset myös nauttii kun heihin luotetaan ja annetaan kiitosta. Kamala asjatus että lapsi ei saa edes pitää lusikkaa kädessään, ettei nyt lapselta "vaadita" liikoja! Kerää nyt itsesi!!! :D Pikkuhiljaa meillä lapset vaikka osallistuu siivoamiseen: vie vaipan roskiin tai kerää lelun koppaan. Ei suinkaan imuroi kotia puolestani!Se on sinun asia kuoritko lapsiesi perunat vai mitä keksitkin passata. Ei se tee rakkauttasi yhtään suuremmaksi!
Meillä 3- vuotias sitoo kengännauhansa itse, yritä estää!!!!! :D "Kulta pieni, kyllä äiti hoitaa sua, ei tartte tehdä vielä kuule mitään, tule tänne rinnalle vaan!" Meillä 3- vuotias sitoo nauhansa. Ai kaameeta!!!
- Ei puhuta mistään coolista, vaan se on luonnollinen osa elämää että jos isoveli sitoo nauhansa niin pienempi matkii. Se on taas vanhemman omaa laiskuutta ja naiiviuttakin ajatella että jos lapsi VOISI opetella sitomaa kengän nauhat, että lapselta VAADITAAN sitä. Ei oppia voi VAATIA. Ei lapselle voi huutaa 5- vuotiaana että sidot ne nauhasi, lapsi joko oppii tai sitä ei edes opeteta! Jos sinä et opeta, niin älä kiukuttele muille joilla lapset oppii asioita NUOREMPANA. Jos lapsesi ei koulussakaan osaa sitoa nauhojaan, niin saatat tuskastua ja sanoa hänelle ääneen pahempia asioita kuin pitäisi -että koululaisen tarttee oppia sitomaan itse nauhansa. Ja koko homma kaatuu lapsen niskoille. Tämä on ihan yleinen asia: vanhempi sitoo lapsen kenkiä tämän ollessa pieni muttei tajua opettaa asiaa, ja joskus vaan lopettaa sitomisen vaatien tämän oppimisen koska onkin liian iso!
Tuntuu, että tälläset ap.n kaltaset huutelijat on niitä jotka ei itse hoksaa kokeilla osaisiko ja haluaisiko lapsi tehdä itse ja kokea onnistumista itse tekemisestä, eikä hoksata että on lapsia jotka sitoo nauhojaan ja pyyhkii pyllyään MIELELLÄÄN!
ekaluokkalaisen tulisi olla pitkän iltapäivän yksin kotona. Nykyään on ip-kerhoja sun muita vastaavia, joihin lapsen voi laittaa. Muuten kälinäsi oli lähinnä hysteeristä, en viitsi tuollaista huutamista edes loppuun lukea.
mutta joku laittoi ettei 15v. voi vielä olla yksin kotona niin kyllä ylipaapominen on ihan yhtä pahasta. kukas nuoren perunat intissä kuorii? aijuu, eihän se mene kun siellä ei kukaan passaa.
"nykyajan vanhemmat on niin sellaisia ja tällaisia, ja nykyisin lasten pitää varttua niin aikaisin ja plaaplaa...". Siis eikö teillä ole minkäänlaisia perustietoja sosiologiasta? Tai jos ei, niin minkäänlaisia lapsuusmuistoja? On täysi tosiasia, että "lapsuus" on ihmiskunnan historiassa todella tuore käsite. Lasten erityisasemaan alettiin kiinnittää huomiota vasta reilu 100-150 vuotta sitten (mm. Freudin toimesta).
Ja kuten joku totesikin, 70-80-luvulla lapsilta odotettiin ihan eri asioita ja erilaista itsenäisyyttä kuin nykyään. Ja esim. vielä 60-luvulla isäni oli ihan nasselina kaikki kesät metsätöissä, eikä sitä pidetty minään, vaikka oli raskasta ja vaarallista.
Eli mihin te siis vertaatte nykyaikaa? Tosiasia on, että elintason noustessa myös lapsuus pitenee jatkuvasti (lukuunottamatta tiettyjä media-aikakauden ilmiöitä, kuten yht.kun. pornoistuminen jne.). Matalamman elintason maissa lapsuus on yhä hyvinkin lyhyt, sillä olosuhteiden ollessa heikot ei vain ole varaa paapoa lapsia edes teini-ikäiseksi, vaan aikuisuus alkaa jo suurinpiirtein siitä, kun osaat juosta karkuun ja huutaa apua.
Ei ole ennenkään mammat ollut kotona kun lapsi on koulussa! Tätä kysymystä on mietitty ennen sinun syntymää TAI ehkä se lapsien jääminen hetkeksi yksin ei ole ollut edes pohdittava asia! :) Tälläsien miettiminen on HYVÄSTÄ! Että saattaa keksiä jonkun tavan toimia. Miksi taas lasta ei saa jättää sänkyyn nukahtamaan itse jos nukahtaa itse? Meillä osa lapsista nukahtaa vauvana itse. Ei kerro sitä etteikö parin kuukauden kuluttua tarvitse nukutusta! :( Me on kahden ekan lapsen kanssa muuteltu paljon unitapoja kasvun niin vaatiessa. Itse olen ala-asteella ollut yksin joitain tunteja koulun jälkeen, ei sillon ollut kerhoja. Isosiskoni 70- luvulla kävi 4- vuotiaana yksin kaupassa! Äiti antoi tarvittavan määrän rahaa pussiin ja listan myyjälle.. Ei lasta LIIAN VÄHÄÄKÄÄN RAKASTETA jos lapsi voi nukahtaa itse tai tämä pyyhkii itse pyllynsä. Auttaa kotiaskareissa tms. Todella naurettavaa nähdä KASVU ja KEHITYS rajanvetona sille onko tämä vauva vai aikuinen, kuulostaa siltä että sinä taas hyysäät aikasi ja sitten pakotat siivilleen. Lapset myös nauttii kun heihin luotetaan ja annetaan kiitosta. Kamala asjatus että lapsi ei saa edes pitää lusikkaa kädessään, ettei nyt lapselta "vaadita" liikoja! Kerää nyt itsesi!!! :D Pikkuhiljaa meillä lapset vaikka osallistuu siivoamiseen: vie vaipan roskiin tai kerää lelun koppaan. Ei suinkaan imuroi kotia puolestani! Se on sinun asia kuoritko lapsiesi perunat vai mitä keksitkin passata. Ei se tee rakkauttasi yhtään suuremmaksi! Meillä 3- vuotias sitoo kengännauhansa itse, yritä estää!!!!! :D "Kulta pieni, kyllä äiti hoitaa sua, ei tartte tehdä vielä kuule mitään, tule tänne rinnalle vaan!" Meillä 3- vuotias sitoo nauhansa. Ai kaameeta!!! - Ei puhuta mistään coolista, vaan se on luonnollinen osa elämää että jos isoveli sitoo nauhansa niin pienempi matkii. Se on taas vanhemman omaa laiskuutta ja naiiviuttakin ajatella että jos lapsi VOISI opetella sitomaa kengän nauhat, että lapselta VAADITAAN sitä. Ei oppia voi VAATIA. Ei lapselle voi huutaa 5- vuotiaana että sidot ne nauhasi, lapsi joko oppii tai sitä ei edes opeteta! Jos sinä et opeta, niin älä kiukuttele muille joilla lapset oppii asioita NUOREMPANA. Jos lapsesi ei koulussakaan osaa sitoa nauhojaan, niin saatat tuskastua ja sanoa hänelle ääneen pahempia asioita kuin pitäisi -että koululaisen tarttee oppia sitomaan itse nauhansa. Ja koko homma kaatuu lapsen niskoille. Tämä on ihan yleinen asia: vanhempi sitoo lapsen kenkiä tämän ollessa pieni muttei tajua opettaa asiaa, ja joskus vaan lopettaa sitomisen vaatien tämän oppimisen koska onkin liian iso! Tuntuu, että tälläset ap.n kaltaset huutelijat on niitä jotka ei itse hoksaa kokeilla osaisiko ja haluaisiko lapsi tehdä itse ja kokea onnistumista itse tekemisestä, eikä hoksata että on lapsia jotka sitoo nauhojaan ja pyyhkii pyllyään MIELELLÄÄN!
En jaksanut edes lukea kuin alun. Rauhoitu nyt hyvä ihminen!
mutta joku laittoi ettei 15v. voi vielä olla yksin kotona niin kyllä ylipaapominen on ihan yhtä pahasta. kukas nuoren perunat intissä kuorii? aijuu, eihän se mene kun siellä ei kukaan passaa.
Miten niin HYSTEERISTÄ? :D
Tekeekö tiukkaa lukea kappalejaotettua pitkää tekstiä? Ei ihme jos ei jaksa/huvita opettaa lapselle miten kengännauhat VOI sitoa! Paha kuule 3- vuotiaalle sanoa ettei nyt saa sitoa kun naapurin Marttikaan ei sido, sen äiti kun pitää sitä ison lapsen toimintona!
Meillä mieheni perheessä on lapset oppinut 5- vuotiaana sitoon kenkänsä ja sama ihme toistuu meidän lapsille. Yksi halusi oppia 3- vuotiaana. Eikä ole mikään poikkeus tuokaan lapsi. :D
En ole hysteerinen, hervottomasti lähinnä naurattaa teidän asennevammat.
Jos joku OSAA tehdä ja tekee sen mielellään niin heti on pahasta? Kuulostaa kateellisten huutelulta jos halu tulee lapselta!
Jokkut opettaa lasta potalle (lue: näkee vaivaa) tai jokkut pissattaa vauvaa, eikä käytetä vaippaa (lue: taas nähdään vaivaa) eikä pidetä vaipoissa ennenkö lapsi itse ne repii pois päältään niin heti on vanhempi jotenkin lastaan vähempi rakastamassa! :D Älkää nyt jaksako!!! Te olette vaan laiskoja opettamaan lapsianne. Ei se perunan kuoriminen tai potalla käyminen ole mitään vaatimista. Lapset on päiväkuivia kun on siihen kypsiä ja tunnistaa pissan. Ei sitä opeteta. Se pissaamisen tunne opetetaan, siis annetaan lapselle mahdollisuus tehdä pissa luonnollisesti pissapaikkaan. Meillä nuorin on 9 kk ikänen ja laakista alkanut potalle ulostamaan. Mitä sitten? Jos sinä et näe vaivaa ottaa vaatetta pois niin se on sinun asiasi. Ei minun jos lapseni nyt potatetaan ja humaan milloin lapsella on tulossa pissa.
Se ei ole mitään rakastamista enempi jos ei lapselle voi tarjota mahdollisuutta oppia (vaikka lusikan tai mukin käyttö onkin AH niin aikuista), ei sitä tuttipulloakaan TARVITA jos ihminen osaa juoda ilman sitä! Ja jos minun lapsi juo vuoden vanhana mukista, niin ei se tee lapsestani mitään aikuismaista tai että häneltä lapsuus vietäisiin.
Kovin on simppeli maailmankuva jos jonkun asian oppiminen ja kiehittyminen on jo lapsuuden riistämistä. Leikki on lapsen työtä, mutta saa lusikalla syödä jos se onnistuu ja halua riittää.
Mitä jos 23 (ja pari muuta) itse koittaisitte PERUSTELLA itseänne, tämä on KESKUSTELUPALSTA joten odotan keskustelua. Ei sitä että et jaksa lukea tekstiä!
19
Tän lainauksen viimeisessä kommentissa on kyllä luettu NIIN tarkoitushakuisesti väärin että kunniamaininta pitäisi antaa =D.
Olen seurannut keskustelua esim siitä että voiko 8-vuotiaat päästää keskenään leffaan, voiko ekaluokkalainen olla iltapäivät yksin kotona koulun jälkeen, voiko kolmivuotias olla kouluikäisen siskon kanssa ulkona, pitääkö ekaluokkalaisen huolehtia itse pukeutumisestaan ja läksyistään, pitääkö vauvan osata nukahtaa yksikseen. Kaikissa näissä kiistoissa yhdistävänä tekijänä tuntuu olevan se että äidit leimaavat "vauvoiksi" ne lapset joita äidit hoitavat kotona myöhempään. On coolia jos lapsi yksin pystyy tekemään kaiken. Äitikin tietysti pääsee niin paljon helpommalla kun jättää valvontavastuun hoitamatta. Olen sitä mieltä että lapsi kyllä itse aikanaan huolehtii irtautumisestaan vanhemmista. Siihen asti lasta ei voi rakastaa liikaa ja hänen kanssaan ei voi viettää liikaa aikaa. Aikuisen läsnäolo ei ole haitaksi lapselle, päinvastoin.
niin mitä hittoa pitäisi tehdä? Pitää sitä väkisin ylhäällä, että nukahtaa äidin tai isän kanssa? Jotakin järkeä voi käyttää näissäkin asioissa.
Itse asiaan, samaa mieltä ap:n kanssa. Lisäisin noihin vielä vastuun siirtämisen lapselle asioissa jotka oikeasti kuuluisi aikuisen päätettäväksi, esim. mitä syödään, millon nukutaan, mitä puetaan. (Valitsemisen ja oman tahdon harjoittelu on eri asia, siihen kuuluu se että vastuuta annettaessa huomioidaan lapsen ikä ja kyky niitä päätöksiä tehdä)
Mutta siis voihan lapselta vaatia asioita (esim. huoneen lelujen kerääminen tai meillä kun yläaste aloitettu niin 1 päivänä ruuanlaitto). Se on eri asia kuin jättää lapsi yksin ja antaa lapsen mennä vapaasti missä vaan ja jättää vahtimatta.
Mielestäni ne lapset jotka tuttavapiirissä jätetty liian yksin liian varhain ja joiden itenäisyydellä ja yksinselviämistaidoilla pienenä äiti kehuskeli, eivät ole mitenkään kovin selviäviä nyt teininä. Et aika ongelmallista porukkaa. Minä sanoisin että pitäkää huolta lapsista hyvin,leikkiä pitää saada niin pitkään kuin leikittää, mutta heiltä voi aivan hyvin vaatia asioita.
Hieno aloitus.