Millainen vanhempi antaa lapselleen KAIKEN, vedoten siihen että "minä en koskaan saanut"?

Mitä muuta kurlaaminen on kuin tuota. Silotellaan kaikki mahdolliset pettymykset lapsen tieltä pois.

jotain, en liikaa mutta jos toivovat jotain tavaraa niin usein yritän sen hankkia. Ei tietysti mitään älyttömyyksiä, mutta esim. nyt 8-v lahjaksi poika toivoo isoa Lego-pakettia ja kyllä mä sen hänelle hankin...



Itse en lapsena koskaan saanut mitään mitä olisin todella halunnut ja kyllä se kaivelee vieläkin!

Itse sain myös paljon lapsena. Minulta vaadittiin myös paljon. Hyvät vanhemmat minulla oli. HYvin on minulla mennyt. On koulutusta, työtä, hyvä avioliitto ja perhe ja rahaa.

Mutten missään nimessä ole mielestäni curlingvanhempi - ehkä enemmänkin ankaran sorttinen, jonka mielestä pettymykset kuuluvat elämään ja vanhemman tehtävä on tuottaa niitä aika ajoin.



En itse saanut harrastaa lapsena mielestäni riittävän paljon niitä lajeja, joita olisin halunnut. Joitakin juttuja oli liian myöhäistä aloittaa kouluiässä, kun opin pyytämään itse. Koska vanhempani eivät vieneet minua pienenä harrastuksiin, minulla on ihan pakkomielle tarjota lapsille nyt alle kouluikäisenä mahdollisimman paljon tilaisuuksia kokeilla eri lajeja, josko niistä löytyisi oma suosikki.



Toinen juttu on vaatteet: äidillä ei ollut energiaa (eikä kai rahaakaan) ostella kauniita vaatteita, ja siksi huolehdin nyt itse lasteni vaatteista aika lailla. En halua että he joutuvat tuntemaan olonsa huonommin puetuksi kuin muut.



Olen onneksi pysynyt aika kohtuudessa näiden kanssa, eli joka ilta ei olla harrastamassa eikä kaapit nyt yli tursua vaatteita, mutta tunnistan tämän silti itsessäni.

Ja aina on syynä se kun itsellä ei lapsena ollut mitään. Niiden joululahjaostoksetkin alkaa olla 300-500 € /lapsi. Ja lapsia on kolme.



Ja sitten ne on ihan pihalla kun ei ne lapset tottele ja miten ne onkin noin kauheita.



Välillä tekis mieli sanoa jotain, mutta ei nekään puutu mun lapseni kasvatukseen joten en minäkään heidän.

joka ei ole käynyt terapiassa.

Rasittavinta on se, että tekee sitä minun lasteni kanssa. Ja minulle lankeaa se konnan osa, kun yritän pitää jotain tolkkua jossain.

haluaisin silotella lasten elämää. Mä en saanut lapsena paljon mitään, koska ei ollut rahaa, ja kärsin siitä ihan kamalasti. Ihan kamalasti. Nyt kun meillä on rahaa, niin ostan lapsille vaikka mitä. Mä olen innokkaampi siellä lelukaupassa kun lapset, mä ostan niitä leluja yms. "itselleni lapsena", ei niinkään niille omille lapsille. Samoin laitan lapset sellaisiin harrastuksiin, mitkä olivat aina unelmani, mutta mihin en koskaan päässyt, kun ei ollut rahaa. Tätä siis silloin kun lapset oli pieniä, nyt kun ovat jo koululaisia niin tasan tarkkaan itse tietävät mitä haluavat ja mitä ei...

En kaikkea, mutta kukapa kaikkea voisikaan saada. Jos rahatilanne olisi parempi, lapset saisivat vielä parempaa. Mutta periaate on, että jos lapsia hankkii, heihin satsataan.