Viitaten Ananan blogiin. Ei onnellisen ihmisen tarvitse haalia ympärilleen tavaraa.

mutta minä itken mielummin urheiluautossa kuin linja-autossa..

Mutta tekeekö tavarapaljous oikeasti ketään onnelliseksi?



Mä olen yhden lapsen äiti ja tätä vaatetta ja lelua pyörii ihan pirusti ympäri huushollia. En kyllä haluaisi tänne yhtään enempää leluja ja vaatteita pyörimään, näissäkin on tarpeeksi.

Jos hänellä on tuollaiseen varaa, niin ei kai hänen tarvitse, mutta hän voi, jos niin haluaa ja jos siitä on iloa.

että elämää eletään materian kautta. Ja en tarkoita että pitäisi elää askeettisesti, mutta liika on liikaa, -kaikessa!



Itse olin materialisti, mutta olen muuttunut. Tavara paljous alkoi ahdistamaan, kirjoja, levyjä, vaatteita, kaikkea kivaa pikkusälää, astioita, mattoja ymv. ymv. oli liikaa.



Muutimme ja karsin muutossa kaiken turhan pois. Teki pahaa, mutta enää ole ahdistunut, sillä ympärilläni on vain välttämättömin. En enää osta jotain mikä on kivaa, ellen todella tarvitse sitä. Rahaakin säästyy PALJON, mutta se ei ole se pääsyy.



Vaikka on rahaa ostaa uusi takki, niin MIKSI ostaisin sen, kun niitä jo rittävästi on? Takki tuo hetken mielihyvän, mutta parin viikon päästä se on vain yksi muiden joukosta, ja muutaman kuukauden päästä se vaan ärsyttää kun vie tilaa, ja kun huomaa etten sillä oikeasti mitää tee.



Tuntui koko ajan pahalta, kun joka paikka pursusi tavaroita, joilla en mitään tehnyt, jotka olivat vain hetken viihdykettä (hame joka oli kerran päällä, huulipuna jota käytin viikon, CD jonka ostin sen yhden hittikappaleen takia, kirja joka jäi kesken koska en pitänyt siitä, astiasto joka oli pakko saada mutta minkä värikkyyteen kyllästyin alle vuodessa...)



Elämäni oli muutenkin ehkä hieman onnetonta, mutta minusta materian karsiminen paransi sinällään elämääni, ja sitä kautta myös parisuhdetta. Eli en ostanut oloani parantaakseni, vaan muuten vaan. Siitä seurasi jonkinlaista lievää "morkkista", mikä aikaansai tyytymättömyyttä mikä välillä purkautui myös läheisiin. Kun en osat mitään turhaa ja hankkiuduin turhista tavaroista eroon, jaksan hymyillä ja olen mukavampi ihmisenä:)

Ei nyt aleta haukkumaan Ananaa. On kaksi vaihtoehtoa: joko hänen elämänsä on kunnossa, eli olet aivan väärässä, tai sitten hänellä on ikäviä ongelmia, ja olet oikeassa. Mutta jos jälkimmäinen pitää paikkansa, onko oikein kiusata häntä?



Joka tapauksessa, minusta tuntuu, että nykyään trendi on hyvin voimakkaasti kohti yksinkertaista ja kohtuullista elämäntapaa. Ainakin tuntemistani ihmisistä kaikkein koulutetuimmat ja trenditietoisimmat vähintäänkin yrittävät suosia sellaista. Ovatko muut huomanneet samaa?

hänen touhunsa on harrastus! jos se on väärin niin lopettakaa hyvät ihmiset harrastuksenne! kukaan ei voi sanoa että hänen harrastus ois huonompi ku jonkun toisen. aivan älytöntä juttua tällainen. oikein hävettää teidän puolestanne!

Jos nauttii kauniista asioista ympärillään voi silti olla tasapainoinen ihminen.

Itse haluaisin luopua isosta määrästä tarpeetonta, hyvää tavaraa mutta en tiedä minne ne laittaisin! Ihan ilmaiseksikaan niitä ei kannattaisi antaa ja kirpparilla (täällä pikkupaikkakunnalla) on hyvin epätodenäköistä saada niitä menemään... olen tiedostanut saman asian minkä sinäkin, tavarapaljous ahdistaa suuresti!

Meillä oli se onnellinen tilanne, että vanha asunto oli kuukauden uuden kanssa samaan aikaan. Uuteen vein kaiken minkä halusin pitää, ja vanhaa jätin ne mitä en tarvinnut.



Sitten puskaradio päälle, eli sukulaisille, ystäville ja työkavereille kerroin vähän mitä on tarjolla (osan olin jo lahjoittanut/myynyt pois tutuille) ja sitten saivat soittaa ja sovittiin milloin tulevat katsomaan. Sitten myin osan (ne joilla arvoa oli enemmän) ja osa (millä ei rahalista arvoa juuri ollut) lahjoitin "muuten vaan" tai "kaupan päälle".



Kaikki meni! Tosin tarjolla ei ollutkaan mitään "roskistavaraa":)

Ja tosiaan osa tavaroista meni siis sukulaisten/ystävien/työkavereiden tutuille, eli em. levittivät sanaa eteenpäin, ja jos vaikka joku oli piironkia vailla että nyt sellainen olisi tarjolla jne.

että elämää eletään materian kautta. Ja en tarkoita että pitäisi elää askeettisesti, mutta liika on liikaa, -kaikessa! Itse olin materialisti, mutta olen muuttunut. Tavara paljous alkoi ahdistamaan, kirjoja, levyjä, vaatteita, kaikkea kivaa pikkusälää, astioita, mattoja ymv. ymv. oli liikaa. Muutimme ja karsin muutossa kaiken turhan pois. Teki pahaa, mutta enää ole ahdistunut, sillä ympärilläni on vain välttämättömin. En enää osta jotain mikä on kivaa, ellen todella tarvitse sitä. Rahaakin säästyy PALJON, mutta se ei ole se pääsyy. Vaikka on rahaa ostaa uusi takki, niin MIKSI ostaisin sen, kun niitä jo rittävästi on? Takki tuo hetken mielihyvän, mutta parin viikon päästä se on vain yksi muiden joukosta, ja muutaman kuukauden päästä se vaan ärsyttää kun vie tilaa, ja kun huomaa etten sillä oikeasti mitää tee. Tuntui koko ajan pahalta, kun joka paikka pursusi tavaroita, joilla en mitään tehnyt, jotka olivat vain hetken viihdykettä (hame joka oli kerran päällä, huulipuna jota käytin viikon, CD jonka ostin sen yhden hittikappaleen takia, kirja joka jäi kesken koska en pitänyt siitä, astiasto joka oli pakko saada mutta minkä värikkyyteen kyllästyin alle vuodessa...) Elämäni oli muutenkin ehkä hieman onnetonta, mutta minusta materian karsiminen paransi sinällään elämääni, ja sitä kautta myös parisuhdetta. Eli en ostanut oloani parantaakseni, vaan muuten vaan. Siitä seurasi jonkinlaista lievää "morkkista", mikä aikaansai tyytymättömyyttä mikä välillä purkautui myös läheisiin. Kun en osat mitään turhaa ja hankkiuduin turhista tavaroista eroon, jaksan hymyillä ja olen mukavampi ihmisenä:)

Olen nyt nelikymppinen, ja samaistuin täysin kirjoitukseesi. Nuorempana tuli juostua harvase päivä törsäämään rahat johonkin, jopa arjattuihin lsten vaatteisiin : ) Nyt ei kuluttaminen voisi vähempää kiinnostaa. Ostan harvoi todella laadukasta ja se kestää vuosia, ja talossa on ihanan avaraa. Luulenpa, siis vain minun vaatimaton mielipiteeni, että nämä bloggaajat ovat aika nuoria. Kyllä se hysteriä hiipuu vuosien saatossa, ja he alkavat ymmärtää, että ilmakin voi elää, ja nimenomaan paljon paremmin. Eikä sitten enää oikeasti ole aikaa esitellä törsäystä netissä. Toivon ainakin näin.

[quote author="Vierailija" time="05.10.2009 klo 23:43"]

Meillä oli se onnellinen tilanne, että vanha asunto oli kuukauden uuden kanssa samaan aikaan. Uuteen vein kaiken minkä halusin pitää, ja vanhaa jätin ne mitä en tarvinnut.

Sitten puskaradio päälle, eli sukulaisille, ystäville ja työkavereille kerroin vähän mitä on tarjolla (osan olin jo lahjoittanut/myynyt pois tutuille) ja sitten saivat soittaa ja sovittiin milloin tulevat katsomaan. Sitten myin osan (ne joilla arvoa oli enemmän) ja osa (millä ei rahalista arvoa juuri ollut) lahjoitin "muuten vaan" tai "kaupan päälle".

Kaikki meni! Tosin tarjolla ei ollutkaan mitään "roskistavaraa":)

[/quote]

Meidän perheessä on ihan normaali tapa viedä parin vuoden välein kaikki vanhat vaatteni tavaratalojen pihoissa oleviin avustussäilöihin. Aina melkein vuodenaikojen mukaan sesongeittain ostamme uudet vaatekerrat.

Emmekä ole tuloiltamme edes keskituloisia. Minä 2800€ brutto, mies 2200€ brutto.

Up

Mieluummin vähän mutta laadukasta. Minusta ongelmallisinta on se jos tavaraan ja materiaan ylipäätään kiintyy liikaa. Itse nautin kyllä kaikesta kauniista ympärilläni mutta tarvittaessa voisin luopua ihan kaikesta. Ei se tavara itsessään tuota minulle mielihyvää, vaan niiden aikaansaama esteettinen tyydytys.

Missä se anana mitään haalii? Ainakin niillä on sisustuksessa tosi pelkistetty ja ajaton tyyli, koti ei ole täynnä krääsää vaan on hyvällä maulla sisustettu. Satsaavat jonkin verran lasten harrastuksiin, mutta eivätköhän kuitenkin myy/lahjoita pieniksi käyneet kamppeet edelleen?

Omituinen väittämä, ei heidän kodissaan näy minkäänlaisia merkkejä hamstraamisesta. Laita linkkiä jos olet löytänyt kuvan missä talo pursuilee hamstrattuja tavaroita!

Mun mielestä kanssa outo ketju. Ananan blogissa ei mun mielestä hamstrata.