Anoppi ei kuuntele!

kuuntele mun vastausta. Tekisi mieli karjasta, et kuuntele nyt jo ettei tarvii taas kohta kysyä uudelleen!

olevan mitään vikaa, eikä anoppi mikään ikäloppukaan ole, työelämässäkin vielä.

t ap

Tai sitten ei keskity seuraasi. Vanhat ihmiset...?

hetken kuluttua uudestaan ja uudestaan. Todella turhauttavaa, kun ihmisen kanssa ei voi mitään keskustella ja ei ikinä tiedä poikansa perheen asioista koskaan mitään, kaikki tulee aina uutena yllätyksenä hänelle.

vai korostuuko tuo vanhemmiten.. t ap

Kysyn jotain ja olen kiinnostunutkin vastauksesta, mutta yhtäkkiä huomaan, että toinen on puhunut pitkän pätkän, eikä mulla ole hajuakaan mitä hän on sanonut. Se feidaa samantien toisesta korvasta ulos, varsinkin jos teen samalla jotain muuta. Miehen ääneen olen niin tottunut, että en aina edes huomaa, että hän puhuu mulle, vaikka on ihan normaaliäänellä normaalietäisyydellä eikä kuulossa ole vikaa. En reagoi jos keskityn samanaikaisesti johonkin muuhun. Vika ei ole puhujissa, se on minussa.

kerran olet itse kysynyt jotain asiaa?

ei pelkästään lapsilla. Ennen niitä ei varmaan ole vaan diagnosoitu kuten nyt, eikä näillä ihmisillä itselläänkään edes välttämättä ole niistä tietoa ja käsitystä, että itsellä sellainen olisi tai siihen rinnastettavaa käyttäytymistä. Jotkut sähläävät viittä asiaa yhtä aikaa tai eivät muuten pysty keskittymään kuulemaansa. Ärsyttäväähän se on, mutta minkäs teet.

Yleensä pystyy kävelemään ja juttelemaan yhtä aikaa, muttei aina. Mutta tosiaan siis erityisen hankalia ovat ne tilanteet, joissa joku tulee kysymään minulta jotain tai kertomaan minulle jotain, kun olen parhaillaan keskittymässä johonkin ihan muuhun. Voin kommentoida automaattisesti että joo ja sitten herään että mihinkäs mä nyt myönnyinkään. Kauhean noloa joskus, kun ei aina kehtaisi sanoakaan että sori, sano uudestaan, en tiedä yhtään, mitä puhuit äsken.