Lue keskustelun säännöt.
Olenko pikkumainen?
26.05.2008 |
Ystävälleni minun lapseni ovat täyttä ilmaa, hän ei koskaan kysele heidän kuulumisiaan tai kyläillessä kiinnitä juuri mitään huomiota. Omasta lapsestaan puhuu kaiken aikaa, soittelee jopa neuvolamitat ja uudet, opitut taidot. Lasteni syntymäpäiville he eivät pääse koskaan (kerran ovat käynneet viiden vuoden aikana, lapsia siis kaksi), eivätkä muista heitä jälkeenpäin millään tavalla. Nuoremman kastejuhlaan eivät tulleet ja lapsi ehti puoli vuotiaaksi ennenkuin tulivat katsomaan "vastasyntynyttä", ilman lahjaa silloinkin ja lähinnä oman lapsen asioita silloinkin minulle jorisi, vauva ei kiinnostanut ollenkaan...
Nyt taas, kuukausi sitten peruivat tulonsa viisi vuotiaan syntymäpäiville ihan viime tingassa. Pyysin tulemaan toisena päivänä, mutta mikään ehdotetuista ei sopinut. Eivät taida tulla taas ollenkaan, kylään vasta joskus myöhemmin kun "syntymäpäivät on jo unohtuneet"
Nyt laittoi tekstarina kutsun oman lapsensa syntymäpäiville, lahjatoiveetkin. Emme taida sinne mennä, en edes lapsille mainitse kutsusta. Ärsyttää ja tuntuu jotenkin hyväksikäytöltä, tai että hänen lapsensa on tärkempi kuin minun...
Kommentit (3)
Ystävän lapsi on jo neljä, eli "alkuhuuman" luulisi laantuneen. Heillä molemmat ylistää tätä ainokaista kaiken aikaa ja ihan tavallisetkin taidot on niin jotain ihmeellistä, esim että lapsi osaa kirjoittaa oman nimensä (ainakin omani kirjoitti samanikäisenä).
Tuntuu vana niin pahalta katsoa vierestä kun oma lapsi yrittää jotain sanoa näille ja se dissataan ihan täysin, kun ei kiinnosta niin ei kiinnosta... nyt nämä synttärit ärsyttää eniten, kun lapselle jo ehdin sanoa että tulevat kylään ja sitten eivät tulekaan (kai ollenkaan) taas kerran ja kuitenkin nyt pitäisi mennä heille parin viikon kuluttua... sama juttu oli viime vuonna. Silloin mentiin, nyt emme taida.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
minä en menisi. Eipä siitä sen kummempaa. Ja ehkä pitäisin hiukan etäisyyttä muutenkin.
Kukapa sellaista ystävää jaksaisi joka aina on kiinnostunut vain omista asioistaan. Ymmärrän että kun on juuri saanut lapsen niin voi hetkeksi ihan hurahtaa ja olla niin sekaisin onnesta että ei muista huomioida muita, mutta eihän niin voi ainiaan tehdä. Itsekin olen jättänyt yhteydenpidon aika vähälle erään ystäväni kanssa, samanlaisesta syystä. Olin hänen luonaan kylässä, jolloin hänen miehensä koko ajan vain ylisti heidän lastaan ja kertoi innoissaan lapsen osaamisista ym. Meidän lapsesta ei kysynyt sanaakaan eikä ollut kiinnostunut. Lapsemme on adoptoitu ja aiemmalla vierailulla oli jo sanonut ettei voisi adoptoida lasta vaan olisi mieluummin ilman ellei saa omaa, joten siitä jo jäi minulle ikävä olo. Eihän adoptio kaikille sovi, mutta pakkoko siitä on kertoa meille jotka olimme pitkän odotuksen jälkeen lapsestamme ikionnellisia. Tuli väkisinkin sellainen olo ettei hän juuri arvosta meidän lastamme ja loukkaannuin tietty koska minusta hän on maailman suloisin kuten kaikista äideistä taitaa omat lapset olla. Itse yritän aina kysellä muiden lasten kuulumiset ja keskustella niin että molemmat osapuolet saavat kertoa omia ajatuksiaan ja omista lapsistaan.