Lue keskustelun säännöt.
Mielipiteitä!
01.10.2009 |
Kuulin, että eräs puolituttu lapsiperhe taloudellisessa ahdingossa (no aika yleistä näinä päivinä vissiin...). Ajattelin, että ostaisin sellaisen ruokapaketin, ihan perusjuttuja, plus jotain herkkuja, kun äitikin on raskaana. Veisin sen sitten oven taakse ja häipyisin, ennenkun avaisivat oven tai sitten naamioisin jonkun "lähetiksi", joka veisi paketin. En siis missään nimessä tahdo heidän tietävän, keneltä on.
Kertokaapa samassa tilanteessa olevat, olisiko tämä turhaa, nöyryyttävää vai ihan mukava piristys? Ajattelin käyttää n.50e, ei mekään mitään porhoja olla, mutta tuon verran voisin irrottaa, jättää vaikka ite yhden tai pari kauppareissua väliin.
Tietenkin voisi antaa myös käteistä tai jonkun lahjakortin, mutta kun itse ajattelin omalle kohdalle, tuntuisi että olisi jännää lasten kanssa sitten penkoa, että mitä täällä on... Jos olisi läheinen ystävä kyseessä, tarjoaisin kyllä apua suoraan, mutta eivät ole niin tuttuja...
Kommentit (4)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
et ostan riisiä ja perunaa, vaan enemmin niinkuin jos olet nähnyt sellaisia picnic- koreja, jotka on nätisti pakattu...No jaa, oli kai sitten tyhmä idea...
kun ulkomailla eräälle perheelle vietiin vastaava ja erityisesti lapsetr meni ihan pähkinöiksi...mut kai suomalaisilla eri mentaliteetti ton avun vastaanottamisessa...
Minä sanon tämän nyt ihmisenä, joka on ollut sellaisessa taloudellisessa ahdingossa, että ei ollut varaa syödä itse lounasta, jos lapselle piti antaa vitonen kouluun nokkahuiluhankintaa varten. Joka sentti oli laskettu ja meillä syötiin puuroja ja hernekeittoa ja viikonlopun juhlaruokana halvinta pakasteseitä. Vaatteet saatiin sukulaisilta. (Onneksi tätä kesti vain sen aikaa, että työttömyyskassa sai lopulta laskettua päivärahani - kolme kuukautta ilman muita tuloja kuin lapsilisä oli kyllä aika paha nakki. Kun korvaukset lopulta alkoivat pyöriä, tilanne helpotti aika paljon)
Minä en silti olisi halunnut keneltäkään mitään ruokakoria. Miten vähän sitä rahaa olikin, RUOKAAN minä sain sen riittämään ja rehellisesti sanottuna, joku ruokakori siihen olisi ehkä enemmän sotkenut kuin auttanut, sillä ihan mitä tahansa perusjuttua ei yksinään voi ruoaksi laittaa - jos sen kaveriksi on sitten ostettava jotain kallista, siitä ei ole ainakaan hyötyä.
Minä en myöskään olisi halunnut mitään "tuntemattomilta hyväntekijöiltä" jotka häipyvät naamaansa näyttämättä. Sehän olisi merkinnyt, että meidän ahdinko oli kaikkien tuttujen ja tuntemattomien tiedossa ja sääliteltävänä. Kiitos, vain nimellään ja naamallaan esiintyviltä tutuilta.
Oikeasti suurin hyöty oli niistä urheiluvälineistä ja talvivaatteista, joita sukulaiset lahjoittivat meidän kasvaville lapsille tuona aikana. Useimmat esittivät asian niin, että "meillä olis Y:n vanhat luistimet, oisko teillä niille käyttöä". Rehellisesti sanottuna, en tiedä olivatko kaikki tavarat oikeasti vanhoja, vai olivatko ostaneet meitä varten ja kysyneet oikean koon mummeilta tai kummeilta. Lasten kummit ja mummit sitten tarjosivat ihan suoraan että "me voitais ostaa kummitytölle suksisetti tai toppakengät ja takki."