Työkaverini läppäisi hoitolasta
Työskentelemme parina perhepäivähoitajina, 8 lapsen ryhmiksessä.
Työparini on hyvin hallitseva, pelottava ihminen. Ihan oikeasti pelkään häntä.
Nyt tuli tilanne, että hän läppäisi lasta päähän, kun tämä 1,5v lapsi kiukutteli ruokapöydässä. Samoin hän muutenkin harrastaa lasten sairaalloista alistamista, haukkuu heitä, karjuu heille koko ajan, uhkailee, pelottelee, pakkosyöttyä yms. Todella epäpätevä ja vaarallinen hoitaja. Mutta koulutukseltaa hyvin pätevä, ja työnantajalle onnistunut antamaan itsestään todella fiksun ja ammattitaitoisen kuvan.
Kerron hänelle aina, kun olen hänen menetelmistään eri mieltä(eli lähes kaikesta), mutta hän tyrmää mielipiteeni ja jatkaa tekojaan.
Ja hän on todellakin todella pelottava ja vaarallinen, joten pelkään itseni ja perheeni puolesta,jos jäisin kiinni minu kielineen hänestä esimiehelle.
Ja ainoa joka hänestä voi kieliä, on minä, sillä vanhempien ym. läsnäollessa osaa antaa itsestään hyvän kuvan.
Minulla on vain oma sanani hänen sanaa vastaan.
Hänellä vakituinen työsuhde, minulla koeaika, joka vakinaistumassa koeajan jälkeen.
Hän on todella sairas ja pelottava, mutten tosiaan tiedä mitä tehdä, sillä pelkään hänen saavan selville, jos kerron hänen työtavoistaan kenellekään.
(En voi paljastaa miksi pelkään häntä, mutta kyseessä oikea vaara.)
Mitä luultavammin minun on lopetettava työni siellä, mutta suurin huoli minulla on lapsista. He jäävät hänen hoitoon.
Olen valmis menettämään oman työpaikkani ja jäämään työttämäksi, kunhan hänet vain irtisanottaisiin työstään. Niin julma hän on lapsille.
Mutta pelkää, ettei esimieheni usko minua, ja ns. valitukseni kantautuu työkaverini korviin. :(
:(
Kommentit (24)
Tule kertomaan meille, miten juttu etenee.
ota nyt järki käteen ja tee jotain. mikäli oikein ymmärsin niin ko. henkilö on työkaverisi ja samalla esimiehesi. Mutta jos asia todella on niin, että lyö 1,5 vuotiasta päähän kun ei osaa käyttäytyä ruokapöydässä niin kyllä olisi korkea aika tuon ihmisen saada hieman isompi lyönti sinne omaan pääkoppaan. Tuolla ihmisellä ei ole minkäänlaista oikeutta käydä lapseen käsiksi olisi kyseessä miten huono käytöksinen lapsi tahansa. Todella toivon, että teet asian hyväksi jotain ennenkuin tapahtuu jotain vielä kamalempaa. minä äitinä olisin hyvin kiitollinen jos saisin kuulla miten lapsia kohdellaan. Vaikka esimiehesi irtisanoisi sinut niin se olisi laiton irtisanominen koska lain mukaan et olisi tehnyt mitään sellaista mikä oikeuttaisi irtisanomiseen...
että kun et ilmoituksellasi suojele lapsia, olet tavallaan "mukana" tässä hommassa.
Minä kerroin yksityisessä paikassa kuinka asiat ovat, en voinut katsoa vierestä kuinka työkaverini toimii. Lähti mm. ulos kertomatta minulle, en tiennyt vastaavani yksin kaikista lapsista jolloin jotain olisi vcoinut sattua. Oli paljon muutakin outoa ja kaikki vanhemmat tulivat kokoukseen kuultuaan mitä kerroin johdolle.
Laitoin allekirjoituksen kolmeen kohtaan, jotka riittivät työkaverin irtisanomiseen heti.
Kului vuosia ja taas kohdalleni sattui erikoinen työkaveri. Muutettuamme toiselle paikkakuknnalle aloitin uudessa työpaikassa. Nyt meitä oli neljä työntekijää. Menin uutena työntekijänä, nuo kolme olivat olleet vuosia tässä työssä. Aloittaessani toiset eivät valistaneet mitä siellä tapahtuu.
Kun huomasin epäkohdat, lapset olivat jopa vaarassa ja työnteko epämiellyttävää kireässä ilmapiirissä, kysyin vanhemmilta aika pian tuloni jälkeen tietävätkö millaista lasten hoito on.
Kerrottuani hieman yksityiskohtia alkoi vanhemmille selvitä epäseviä asioita ja silläkin uhalla, että saisin itse lopputilin, uskalsin lasten tähden kertoa epäkohdat. Millainen ihminen on joka omaa nahkaansa suojellakseen antaa lasten kärsiä? Minun rakkauteni kaikkin lapsiin sai tekemään ilmoituksen, en haukkunut tai vihannut työkaveria, kerroin miten asiat ovat ja vanhemmat tekevät sen perusteella ratkaisun.
Paha tulehtinut tilanne vaati työpaikalle ammattiauttajaa - ja hän kysyi kahdelta siellä ennestään olleelta että kuinka ihmeessä he ovat olleet tässä mukana. Heidän olisi fiksumpana kuulunut puuttua asiaan jo ennen minun tuloanai.
Siksi rohkaisen Sinua toimimaan, sillä ei kuulosta lasten vanhemmista hyvältä sitten joskus saada kuulla kuinka tiesit mutta et tehnyt heidän lastensa hyväksi sitä, mikä ilman muuta kuuluu, sillä kyseessä ovat lapset.
Eikö lapset ole kertoneet kotona hoitopaikan kuulumisia?
Saisitko nopeasti uuden työn ja lähtiessäsi kertoisit miksi lähdet, näin ei ole mitään ainakaan työn puolesta menetettävää.
Tuo asenne ei auta mitään. Se on helppo neuvoa, jos ei itse ole samaa kokenut.