Miten kertoa lapselle ukin kuolleen?

älä puhu nukkumisesta. Voisitte lukea kirjan "Jospa ukki nukkuukin". Tuossa nimessä se ´nukkuminen´ mainitaan, mutta ehkä noin lapsen ajatuksena.

Ukki potkasi tyhjää,

heitti veivin,

viskasi lusikan nurkkaan ja

alkoi soittaa harppua.

Meillä kuoli ukki varsin nuorena vuosi sitten, kun lapset olivat 3 ja 2 vuotiaita. Sain neuvolasta jo seuraavavana päivänä erinomaisen opuksen, missä neuvottiin, kuinka pienelle lapselle asiasta kerrotaan.



Ensinnäkin ollaan rehellisiä, lapset vaistoavat heti, että jotain on vialla ja jos perheessä vaan itkeskellään salaa, lapset luulevat tehneensä jotain väärin.



Käytä konkreettisia sanoja: ei ikinä, että on NUKKUNUT pois (eli kuka tahansa nukkumaan mennyt voi kadota yht'äkkiä pois, tai esim sairaalsaa nukutetaan potilaita).



Voi sanoa ihan reilusti, että ukki on kuollut ja selittää sitten, mitä se tarkoittaa. Eli, että ukki ei enää ole täällä meidän luonamme koskaan , eikä me pystytä näkemään häntä. Jokainen menee sitten jatkon oman uskontonsa ja uskomuksensa mukaan mukaan. Me emme usko Jumalaan tai tuonpuoleiseen elämää, joten kerroimme, että ukki kuitenkin aina on meidän ajatuksissa ja sydämissämme.



Eikä kannata hämmentyä, vaikka kolmivuotias ei vielä kommentoi asiaa mitenkään. Saattaa sanoa, että ai jaa ja jatkaa leikkiään. Nyt vuoden aikana mitä erilaisempia kysymyksiä kuitenkin on tullut esiin aivan yllättäen ja ovat yleensä konkreettisia. Esim. lastenohjelmien mainostauko: mihin ukin partakone on laitettu?



Olemme ottaneet ukin luontevasti aina puheeseen mukaan, kun se siihen passaa, aihetta ei siis kannata välttää. Pari kertaa olen yrittänyt kysyä esim. että onko lapsilla ukkia ikävä, nuorempi ei muista ukkia edes kuvista, vanhempi sanoo, että olisihan se kiva joskun ukin kanssa taas touhuta, mutta ei se mitään, isä osaa kaikki samat asiat kuin ukkikin.



No 6, vastauksesi oli tosi asiaton. Luulet ilmeimisesti pilailevasi jonkin uskonnon kustannuksella, mutta tuo oli tosi mautonta. Ei mene edes huumorin piikkiin, sori.

Jeesuksen luokse taivaaseen. eihän kolmivuotias sitä vielä kovin hyvin ymmärrä, mutta näin me kuitenkin kerroimme.

että ukki nukkuu tai nukkui pois. Ajattele itse mikä kauhea pelko nukkumaan menosta voi tulla.



Eli rehellisesti voit sanoa kuinka kävi, ukki oli kovin sairas tai/ja vanha, tapahtui todella paha onnettomuus ja ukki kuoli. Ja sitten jos uskot kuoleman jälkeiseen elämään kerrot siitä.

että isomummo on kuollut, mutta me voimme aina muistaa isomummon omassa mielessämme. Lapsi oli silloin 3.



Hautajaisista olin huolissani, pelkäsin niiden pelottavan lasta kun siellä itketään ja kaikkea... Varoitin etukäteen että hautajaisissa aikuisetkin itkevät. Kun mentiin kirkkoon, lapsi oli ihan pistoksissa, jännitti tosi paljon sitä itkeekö joku!! Ja koko ajan lapsi kyseli missä mummo nyt on, ja kerroin että tuolla arkussa. Miksi mummo on arkussa? Mummo on kuollut. Miksi mummo kuoli? Mummo oli niin vanha.



Lapsi kysyi myöhemmin aina mummolaan mennessä tai kun asia muuten palautui mieleen että miksi mummo laitettiin maahan ja nukkuuko mummo nyt? Siinä sitten selitteli, että mummo ei nuku vaan on kuollut, eli on kokonaan poissa mutta me muistamme hänet aina mielissämme ja rakastamme häntä. Mummo laitettiin maahan koska mummo haudattiin, mutta vaikka mummo haudattiin niin mummon muisto jäi meidän mieliimme. Äiti kuolenko minäkin? No, ensin kasvat kuusivuotiaaksi ja sitten koululaiseksi ja opit lukemaan ja sitten sen ja sen ikäiseksi ja sitten sen ikäiseksi ja saat ajokortin ja sitten sen ikäiseksi ja menet töihin ja sitten tapaat jonkun ja rakastut ja menet naimisiin ja teet lapsia ja sitten olet äidin ikäinen ja sitten isin ikäinen ja sitten matkustelet eri paikkoihin ja sitten tulet mummin ikäiseksi ja teet kaikkia jänniä juttuja ja sittenkin menee vielä piitkä aika ennenkuin kuolet.



Sitten lapsi askaroi aikansa sen kanssa, että vanhat kuolevat nuoria ennen ja isi kuolee ennen äitiä koska isi on vanhempi... Tätä en oikaissut, se että kuolema ei kysy syntymäjärjestystä selviää varmaan aikanaan muutenkin:(.



Lapsi muistaa isomummon nykyään tämän kuoleman kautta, ei lainkaan millainen tämä oli elävänä:(. Myöhemmin ollaan jouduttu kohtaamaan myös lemmikkieläimien kuolemia, ja ne ovat olleet kovia paikkoja. Tuntuu kuitenkin, ettei kuolema ole lapselleni erityisen pelottava ja ahdistava asia.



Otan osaa suruunne.

kirja, joka kertoo vaarin kuolemasta.

vaan ihan rehellisesti ja suoraan kuolemisesta. Tiedän yhden 4-vuotiaan, jolle tuli pitkät univaikeudet, kun pelkäsi itse "nukkuvansa" samalla tavalla kuin mummo.

että taivaaseen meni ja katselee meitä sieltä iltaisin! ja osoitettu taivaalle.

näin lapsi tietää että ukki on läsnä ja katselee ja kuulee heidät.

periaatteessa lohduttava tieto

Minä olen kertonut että hän oli vanha ja sairas ja siksi kuoli eikä ole enää täällä. Voithan sanoa että hän meni taivaaseen jos sellaiseen uskotte.

Lasta saattaa pian alkaa nukkuminen pelottamaan tai ei ymmärrä ollenkaan mistä kyse.

MINUN MUMMU KUOLI 2006 VUONNA