Mua ihmetyttää yksi ihminen. Me oltiin ennen hyviä kavereita,
tehtiin yhdessä juttuja ja oltiin yhteyksissä. Nyt muutama vuosi on mennyt hijaiselossa kun elämä vei meitä omille teilleen. Olen nähnyt sitä kaveria ohimennen silloin tällöin kaupassa, ja yrittänyt tervehtiä niin hän on niinkuin olisin ilmaa hänelle. Ei vastaa tervehdyksiin ja kääntyy vaan pois.
Minä en ymmärrä olenko suututtanut hänet? Ilmeisesti, mutta miten, sitä en tiedä. Viimeksi kun olimme tekemisissä niin minusta välillämme ei ollut ongelmaa ja sen jälkeen olen saanut joulukorttejakin ym. Olen kyllä ymmälläni...
Kommentit (4)
Yhteiset kaveritkaan eivät tiedä mikä on homman nimi
-ap-
hän on suuttunut jostain teostasi, tai sitten joku kolmas osapuoli on puhunut sinusta pahaa hänelle.
Oikein tottunut ja laskelmoiva mustamaalaaja voi onnistua omilla jutuillaan saamaan jotkut, herkkäuskoiset ja ulkoaohjautuvat ihmiset käyttäytymään noin.
Minullekin on käynyt noin, eli ennen varsin ystävällinen henkilö alkoi yhtäkkiä olla silminnähden loukkaantuneen oloinen, hädintuskin tervehti. Syytä ei tarvitse etsiä sen kauempaa, meillä kun on yhteinen tuttava, jonka elämäntehtävä on jopa valheellisten paskapuheiden kertominen toisista.
Ajattelen kuitenkin, että loukkaantuminen juorukellon juttujen perusteella kertoo niin paljon ihmisestä itsestään, että siinäpähän murjottaa enkä ala kaivelemaan asian syitä.
joku voi olla puhunut susta pahaa, tai voi ajatella että olet lopettanut yhteydenpidon ja loukkaantunut siitä.
Voi olla asioita jotka ei johdu sinusta