Vinkkejä, miten saisin kaverini ymmärtämään, että hänen tyttönsä ei (välttämättä) ole ihan terve?
Lapsiahan on toki monenlaisia, mutta kun itselläni on neljä eri-ikäistä, niin ajattelen jo jotain tietäväni.
Kaverillani on vain yksi lapsi, pian 4 vuotta täyttävä tyttö. Tämä tyttö on omalla tavallaan kovin suloinen, mutta on montakin asiaa, jotka mielestäni ei ole ihan normaalin kirjoissa. Olen yrittänyt vihjata aika kovastikin kaverilleni asioista, mutta hän ei ota kuuleviin korviinsakaan.
Tässä muutamia juttuja:
-tyttö nukkuu ihan hirmuisen PALJON. Nukkuu heräämättä, sikeästi yli 12t yöunet, mutta SILTI tarvii joka päivä päiväunet (kuulemma saattaa nukkua tunnin, toistakin). Jos äitinsä ei laita tyttöä päiväunille, tyttö nukahtaa itsekseen esim. sohvalle tai omaan sänkyynsä viimeistään 16 aikaan.
Olen hämmästellyt tuota unentarvetta tytön äitille, mutta hän ei ole ollenkaan asiasta huolissaan. Meillä kuopus on vasta alle 3v eikä todellakaan enää nuku päiväunia, koska on kotihoidossa. Samoin on myös kaverini tyttö.
-tyttö puhuu todella huonosti. Siis täyttää jo alkuvuodesta 4 ja ainakin R on ihan kokonaan hukassa, S ei aina tule selkeästi ja muutenkin en aina saa ihan selvää, mitä tyttö haluaa sanoa. Tähän oli jopa neuvolassa kiinnitetty huomiota ja sanottu, että pitäs varautua 5-vuotiaana käymään puheterapeutin arviossa, mutta kaverini kohauttelee tällekin olkiaan. Kuulemma antaa ajan parantaa. HALOO! Jos oma 4-vuotiaani ei osais kunnolla puhua, vaatisin jo lujaa päästä tarkempiin tutkimuksiin!
-kaverini tyttö on myöskin aika tukeva. Painaa saman verran kuin oma 5-vuotiaani, sillä erotuksella, että omani on lähes 10cm pidempi. Ja omanikaan ei edes mikään laiha ole. En tiedä tarkkoja mittoja, mutta tämä kaverin tyttö on varmasti alle metrin mittainen ja painaa jo yli 15kg. Tänään olivat meillä kylässä ja käytin tytöt leikin varjolla puntarilla, vaatteet päällä omani painoi 15,8kg (107cm) ja tuo kaverin tyttö 15,9kg. Ja tosiaan, vasta kaveri osti tuolle tytölle 104cm toppahaalarin ja se oli jopa reilu, eli mittaa tytöllä lienee 95-99cm.
Nyt siis kaipaan vinkkejä, miten saan kaverini havahtumaan, että kannattas tehdä jotain. Että aika ei aina ihan kaikkea paranna ja että tyttö nyt ainakin tarvis jonkun lääkärikäynnin jo tuon jatkuvan nukkumisen ja puheen vuoksi. Eikä kai joku ravitsemuskeskustelukaan pahaa tekis??
Kommentit (47)
vähästä unesta tai paranisi nukkumalla, joskin sen oireita riittävä uni ja säännöllinen päivärytmi ei yleensä ainakaan pahenna. Ja tiedän, että monilla ADHD-lapsilla on uniongelmia (ja niiden ratkaisu saattaa osittain helpottaa tilannetta.). Mutta terveilläkin lapsilla liian vähä uni aiheuttaa oireita, jotka voivat tuoda mieleen erinäiset neurologisetkin ongelmat.
Olen itse aikuisena diagnosoitu ADHD-ihminen ja vaikka nyt aikuisena kestänkin sekä epäsäännöllistä elämänrytmiä että univajettakin paremmin kuin lapsena, ei se tarkkaavaisuuttani ainakaan paranna.
terve tyttöhän tuo. mutta mielenkiinnosta, mitä sairautta epäilisit?
Unen tarve on yksilöllinen ja noissa unimäärissä ei ole mitään ihmeellistä.
Täytyi oikein tarkistaa noita mittoja. Oma tyttöni täytti lokakuussa neljä ja neuvolassa mitättiin pituutta 101.5 cm ja painoa 17,3 kg. Tytön mitat täsmälleen keskikäyrällä.
Kuten oli keskikäyrällä 3-vuotisneuvolassakin mitoilla 95 cm/ 15 kg.
Ja ajatella 104 -senttinen haalari, joka nyt juuri sopiva.
Yritä vaan saada kaveris ymmärtämään sairausepäilysi, saatat kyllä huomata että kaveris saattaa haluta saada sinut ymmärtämään häipymään sinne missä pippuri kasvaa.
kuin toiset, eikä yhdet päikkärit neljävuotiaalla kunnollistenkaan yöunien lisäksi todellakaan kuulosta mitenkään "epänormaalilta", saati sitten sairaalta. Esimerkiksi oma tokaluokkalaiseni tarvitsee kouluarjessa VÄHINTÄÄN 10 tuntia unta, mieluusti enemmän, siinä missä hänen paras ystävänsä pärjää helposti 8-9 tunnilla.
Ja samoin paino voi vaihdella, etenkin leikki-ikäisillä paljonkin. Kasvupyrähdykset usein laihduttavat lapsia.
Ja sitten vielä tuohon puheeseen. Oma poikani oppi hirmu myöhään puhumaan. En muista enää kuukausia ja vuosia, mutta siis oli vauvana täysin tuppisuu todella pitkään, sitten alkoi varovasti jotain muutamia sanoja puhua. Kun lauseet lopulta tulivat, oli ilmaisu usein vaikeaselkoista. Vielä leikki-iässä pojalla oli monia kirjain- ja intonaatio-virheitä. 5-vuotiaana pojalta puuttui vielä ainakin R ja K ja intonaatio oli poikkeava. Puheterapeuttiaika varattiin, mutta noin kaksi viikkoa ennen aikaa R ja K tulivat yllättäen ihan itsestään, parin päivän säteellä, eikä terapeuttia enää tarvittukaan.
Koulukypsyystesteissä (tehtiin aivan muista kuin oppimisvaikeussyistä) koulupsykologi totesi, ettei ole koskaan saanut poikani pistemäärää vastaavan korkeita pisteitä verbaalista lahjakkuutta mittaavista harjoituksista, ja nyt tokaluokkalaisena lapsella on ollut todistuksissa aina kaikki äidinkielen rastit parhaassa mahdollisessa kohdassa. Opettaja hämmästelee jatkuvasti hänen poikkeuksellisen laajaa sanavarastoaan ja hienoa ilmaisuaan...Ei paljon haitannut, että taapero- ja leikki-iässä "sössötti".
Lapset kehittyvät eri tavalla!
puheen kehityksen ongelmat huomataan tosiaan neuvolassa ja he ovat se taho päivähoidon ohella jotka voivat puheterapiaa suositella. Kirjainvirheet ovat tavallisia eivätkä kerro mistään sairaudesta/vammasta.
Nukkuminen on yksilöllistä. Mutta joskus kilpirauhasarvo voi olla hyvä tarkistaa, se vaikuttaa painoon sekä väsymykseen.
Meilläkin 4v nukkuu yöunien lisäksi päiväunet mikä on tosi hyvä asia. Itse pidän aivojen kannalta tärkeänä nukkumista.
Lapsiahan on toki monenlaisia, mutta kun itselläni on neljä eri-ikäistä, niin ajattelen jo jotain tietäväni.
Kaverillani on vain yksi lapsi, pian 4 vuotta täyttävä tyttö. Tämä tyttö on omalla tavallaan kovin suloinen, mutta on montakin asiaa, jotka mielestäni ei ole ihan normaalin kirjoissa. Olen yrittänyt vihjata aika kovastikin kaverilleni asioista, mutta hän ei ota kuuleviin korviinsakaan.
Tässä muutamia juttuja:-tyttö nukkuu ihan hirmuisen PALJON. Nukkuu heräämättä, sikeästi yli 12t yöunet, mutta SILTI tarvii joka päivä päiväunet (kuulemma saattaa nukkua tunnin, toistakin). Jos äitinsä ei laita tyttöä päiväunille, tyttö nukahtaa itsekseen esim. sohvalle tai omaan sänkyynsä viimeistään 16 aikaan.
Olen hämmästellyt tuota unentarvetta tytön äitille, mutta hän ei ole ollenkaan asiasta huolissaan. Meillä kuopus on vasta alle 3v eikä todellakaan enää nuku päiväunia, koska on kotihoidossa. Samoin on myös kaverini tyttö.-tyttö puhuu todella huonosti. Siis täyttää jo alkuvuodesta 4 ja ainakin R on ihan kokonaan hukassa, S ei aina tule selkeästi ja muutenkin en aina saa ihan selvää, mitä tyttö haluaa sanoa. Tähän oli jopa neuvolassa kiinnitetty huomiota ja sanottu, että pitäs varautua 5-vuotiaana käymään puheterapeutin arviossa, mutta kaverini kohauttelee tällekin olkiaan. Kuulemma antaa ajan parantaa. HALOO! Jos oma 4-vuotiaani ei osais kunnolla puhua, vaatisin jo lujaa päästä tarkempiin tutkimuksiin!
-kaverini tyttö on myöskin aika tukeva. Painaa saman verran kuin oma 5-vuotiaani, sillä erotuksella, että omani on lähes 10cm pidempi. Ja omanikaan ei edes mikään laiha ole. En tiedä tarkkoja mittoja, mutta tämä kaverin tyttö on varmasti alle metrin mittainen ja painaa jo yli 15kg. Tänään olivat meillä kylässä ja käytin tytöt leikin varjolla puntarilla, vaatteet päällä omani painoi 15,8kg (107cm) ja tuo kaverin tyttö 15,9kg. Ja tosiaan, vasta kaveri osti tuolle tytölle 104cm toppahaalarin ja se oli jopa reilu, eli mittaa tytöllä lienee 95-99cm.
Nyt siis kaipaan vinkkejä, miten saan kaverini havahtumaan, että kannattas tehdä jotain. Että aika ei aina ihan kaikkea paranna ja että tyttö nyt ainakin tarvis jonkun lääkärikäynnin jo tuon jatkuvan nukkumisen ja puheen vuoksi. Eikä kai joku ravitsemuskeskustelukaan pahaa tekis??
joka on muuten samanlainen mutta ei ole tukeva. Nukkuu 10-12 tuntia yössä ja päikkärit päälle. Jos ei nuku päiväunia on jo klo 16-18 tosi väsynyt. On kotihoidossa) R ja S kirjaimia ei osaa vielä kunnolla sanoa mutta kuten kaverisikin, uskon että hän ne vielä oppii. Jos ei opi niin pitäähän sitä sitten puheopetukseen mennä. (En olekaan koskaan kuullut että puhevian takia tarvittaisiin jotain "laajempia" tutkimuksia.)
heko heko.
Vaikka lapsella kohdan 2 perusteella ehkä olisikin jonkinasteinen lievä dysfasia eli kielen kehityksen häiriö, niin hän on silti terve kuin pukki. Puheterapeutti ja foniatri suorittavat sen arvioinnin, et sinä.
terv. dysfasialapsen äiti