Vihdoinkin eroon suvuun WT-haarasta!

Ihanaa :). Useampi vuosi on koitettu kestää ko. hlöä - mutta kun tärkeintä elämässä on kireääkin kireämmät vaatteet, tukan värjääminen valkoiseksi (unohtamatta tietenkään sitä tummaa alaväriä), tukapanpoltto, varakkaampien kadehtiminen ja siideri, niin vihdoinkin se on ohi :). Ero tuli, että napsahti - onni on, ettei ko. hlö ehtinyt raskautua eikä naimisiin - näitä molempia kun suunnitteli muka vakavissaan jo ihan teinistä. Mitään pahaa en hlölle toivo - toivon, että löytää itselleen hyvän miehen, mutta ennenkaikkea toivon, että itsenäistyy ja aikuistuu.



Ainoa miinuspuoli on eron toisen osapuolen suru, mutta sekin hälvenee ajan kanssa. Ja olemme tietysti tukena. Ja aivan varmasti löytyy sellainen henkilö rinnalle, jolla on pari inkkaria enemmän kanootissa..



Ja kun seuraavaksi haukutte minut pataluhaksi, niin ei haittaa :). En koe olevani ihmisenä ko. hlöä parempi (ainakaan suuresti), mutta kun ei arvomaailma kohtaa niin ei kohtaa. Ja yritetty on.. Ehkäpä olin liian keskiluokkainen ymmärtääkseni sitä, miksi esim. rikkinäisten aluhousujen narujen täytyy näkyä farkuista - ja miksi pitää tupakalla pyllistellä naapureille, kun tuolikin olisi ollut vieressä (tupakoi siis AINA kyykyssä..!?!?).