Kehukaa mulle ratsastusta harrastuksena! Joskus

voin vain kannustaa uuteen alkuun.... pirskatin kipeäksi siitä tulee kun löytää taas vanhoja kadoksissa olleita lihasryhmiä, mutta tunne on silti kivusta huolimatta taivaallinen. Ratsastus on kuin pyörälläajo, kun sen kerran oppii muistuu asiat nopeasti mieleen.



Kannattaa!

Työhuolia ei voi kelata hevosen selässä, usein ihan paskankin päivän pelastaa ratsastustunti - sen jälkeen ei murheet paina. Ratsastus myös auttaa pitämään keskivartalon lihakset kondiksessa. Aloita heti, mitä vielä mietit? =)

Parhaimpia "stressinalentaja-lajeja" todella! Ja hyvä kuntoilumuoto joka muokkaa niitä "piilossaolevia" lihaksia myös.



Ratsastus on kokonaisvaltainen laji. Vaikea ja haastava, mutta senkin takia niin kiva :) Hevosten kanssa puuhastelu on rentouttavaa, ihan terapeuttista sanoisin. Eli ei pelkästään itse ratsastus, vaan se ennen ja jälkeen hoitaminenkin kuuluu olennaisesti mukaan.



Kun sinulla vielä on kokemusta, vaikka vuosien takaa, niin kyllä taito on osittain selkäytimeen jäänyt, eikä aloitus varmastikaan ole niin vaikeaa kuin sellaisella joka ei ikinä ole hevosen selässä istunut.



Lisäksi mainostan, että näin "mummoratsastajana" olen ihastunut islanninhevosiin ja maastolenkkeihin niillä- ihania karvaturreja joilla uskaltaa tällainen lähes mummoutunut sunnuntairatsastajakin mennä ;)

Siis ravipuolen hommiin.

kun painavat aikuiset keikkuvat sinne tänne heppaparan selässä ja vetelevät jatkuvasti sutsista niin että on hepan suu vereslihalla.

mä olen edistyneen tätiryhmän ratsastajista nuorin ja huonoin... Muut ratsastavat useamman kerran viikossa, parilla oma hevonen, pari vuokraa. Lisäksi sitten käyvät tällä "tekniikkatunnilla" kerta viikkoon. Mutta siellä mukana roikkuu tämä yksi mammaratsastajakin, jolla todellakaan ei ole aikaa harrastaa enempää.

Mutta suosittelen: hevosen kanssa tehtävä yhteistyö, hyvä opettaja, kivat ratsastuskaverit, ja se lähinnä zenmietiskelyä tai flowta lähentelevä tila hyvällä tunnilla: en voisi paremaa harrastusta ajatellakaan! Ainoa miinus on kalleus ainakin pk-seudulla ja hyvällä tallilla.

Mulla oli kymmenen vuoden tauko, nyt käyn lasten kanssa yhdessä. Mäkin rauhotun jo kun nään hevosen, ihanaa onnistumisen iloa sekä ratsastus että hevosten kanssa puuhailu. Aloita ihmeessä!!! lpasten kanss aon ihanaa kun on yhteinen maailma jaettavana ja lapset hihkuu kun edistyvät nopemammin kuin äiti:)

ja mä rentoudun pelkästään siitä jo, että menen sinne ratsastuskouluun ja näen niitä hevosia ja silittelen niitä! Jos pääsisin ihan hevosen selkään asti niin olisin varmaan ihan ekstaasissa!

Innostusta kesti pari vuotta. Sitten tajusin, etten kehity juuri ollenkaan vain käymällä kerran viikossa tunnilla. Tällä hetkellä ei ole aikaa käydä useammin. Myös fysiikka asettaa ihan erilaisia rajoituksia kuin nuorempana. Pitäisi käydä myös esim. pilateksessa, että kroppa pystyisi tukemaa hyvää istuntaa. Jotenkin sitä ottaa aikuisena asiat paljon vakavammin ja tieto lisää tuskaa. Esim. se kun tajuaa, miten paljon oma vääränlainen istunta vaikuttaa hevosen liikkumiseen. Kakarana näitä ei tullut paljon mietittyä. Joten lopetin sitten koko homman. Minua kun ei tyydyttänyt pelkkä maastossa lönkyttely ja kunnolliseen valmentautumiseen ei tällä hetkellä ole mahdollisuutta. Ratsastushan on tosiaan yksi vaikeimmista lajeista, mutta sen ymmärtää vasta kun siihen kunnolla perehtyy esim. klassisen ratsastuksen tunneilla. Eri asia on sitten ns. "ratsastelijat", jotka hevosta ajattelematta päästelevät menemään miten sattuu.