kaveri ottaa vauvanhoidon liian kirjaimellisesti

mistä puhut. Mun mies on tuollainen myös. Joka päivä on huolissaan jostain, jos ei nenä ole tukossa niin hengitys on liian tiuhaa tms. Ei saa antaa kuin 2 uutta makua/vko vaikka nla kannusti antamaan useampia, ikää kohta 6 kk.



Mä ajattelin raskausaikana että tuo on niin huolehtiva ja rakastava ukkeli, että siitä tulee väkisin tosi hyvä isä. No on joo, mut mua jo ahdistaa...



Sori, en osaa auttaa, mut ei se kamusi ole ainoa ;)

Monelle alku voi olla vaikeaa. Eiköhän tuo kuitenkin lopu, kun alkaa itsekin luottaa itseensä ja taitoihinsa.

Tunnollinen vanhempi voi alkuvaiheessa hukkua neuvoihin ja kirjojen ohjeisiin, mutta kyllä se siitä tasoittuu vähitellen.



Ikävintä mitä ulkopuolinen voi tehdä on mennä marmattamaan aiheesta, kun äiti on herkässä tilassa juuri vauvan saaneena, ja koittaa tehdä parhaansa. Eläkää ja antakaa toistenkin elää!

ja kaveri itse on jo ihan hermoraunio, kun huolehii kaikesta. Kyselee minulta kaikenlaista "oliko teidän lapse jo löytäneet varpaansa tässä iässä", varmistelee moneen kertaan, on silti niin kauhean huolissaan. Minä olen huolissani mun kaverista, kun tuntuu, ettei se hoksaa hyviä asioita lapsessaan, vertaa vaan koko ajan joihinkin käyriin ja keskiarvoihin ja stressaa yöunensa, jos lapsi ei välitä varpaistaan "oikeassa iässä".

Todellakin annan kaverini elää - kun vain eläisi nyt! En ole marmattanut, vaan yrittänyt auttaa ja tukea, kun sitä on pyydetty.

Monelle alku voi olla vaikeaa. Eiköhän tuo kuitenkin lopu, kun alkaa itsekin luottaa itseensä ja taitoihinsa.

Tunnollinen vanhempi voi alkuvaiheessa hukkua neuvoihin ja kirjojen ohjeisiin, mutta kyllä se siitä tasoittuu vähitellen.

Ikävintä mitä ulkopuolinen voi tehdä on mennä marmattamaan aiheesta, kun äiti on herkässä tilassa juuri vauvan saaneena, ja koittaa tehdä parhaansa. Eläkää ja antakaa toistenkin elää!

Mulla on ihan samanlainen kaveri ja luulen että se kamala hössötys ja vauhkoominen siitä, että onko kaikki hyvin, alkaa vaikuttamaan vauvan ja äidin väliseen vuorovaikutussuhteeseen jollakin tapaa.

Mulla on ihan samanlainen kaveri ja luulen että se kamala hössötys ja vauhkoominen siitä, että onko kaikki hyvin, alkaa vaikuttamaan vauvan ja äidin väliseen vuorovaikutussuhteeseen jollakin tapaa.

Minä olen myös aika äimistynyt siitä, miten kaverini tälleen vauvan ottaakin. En osannut ollenkaan odottaa, kaverikin tuntuu ihan eri ihmiseltä. Tiedän kyllä synnytys- ja vauvahuurut, mutta ei kukaan muu mun kavereista ole noin "höyrähtänyt".

Entä onko sun kaverilla tätä kestänyt pitkään?

ap

Mun kaverini muuttui aikanaan vauvan saatuaan ihan eri ihmiseksi, tosi lyhytpinnaiseksi turhautuneeksi. Mulla ei silloin ollut vielä lapsia, ja välit viileni paljon, kun hän ei antanut mun pitää edes yhdeksänkuista vauvaa sylissä, koska en ois kuitenkaan osannut. Muutenkin tuntui etten ollut mitään kun en ollut äiti. Kun sain oman lapsen, hän kertoi tärkeänä, kuinka tärkeää on joskus olla ilman lasta, käydä vaikka kerran viikossa yksin kävelyllä! Silloin mulle vasta selvisi, että hän ei ollut käynyt eka vuonna missään yksin, ei vienyt edes roskapussia, vaan oli ollut vauvan tuttina 24/7, eikä ollut luottanut edes siihen, että lapsen isä ois osannut jotain tehdä.Ei ihme että oli mennyt vähän päästään sekaisin. Ja tää tarina päättyi vähän surullisesti; koska hän koki kotona olon niin ahdistavaksi (kun itse teki siitä ahdistavaa) niin hän sit pisti lapsen heti hoitoon kun lapsi täytti vuoden. Vähemmällä stressaamisella hän todennäköisesti ois nauttinut äitiydestään enemmän ja jaksanut olla kotonakin lapsen kanssa vähän pitempään. Lapselle oli aika kauhea shokki, että ensin äiti ei päästä lasta kymmentä senttiä kauemmas itsestään (ettei lapsi vaan kaadu tai tukehdu johonkin ilmamolekyyliin, tai tapahtuu jotain muuta kauheaa) ja sit lapsi lykätään vieraan hoitoon ihan yhtäkkiä kahdeksaksi tunniksi päivässä.

Soita neuvolaan ja kerro huolesi neuvolan tädille/ sedälle. Osaava työntekijä osaa jutella ystäväsi kanssa tästä ja hankkia tarvittaessa apua hänelle. Tuo tilanne voi mennä vielä pahemmaksi ja sitä myötä tulee uupumus, masennus jne... Sinua hän ei välttämättä kuuntele, vaan ystäväsi saattaa haluta jonkun ammattilaisen.



Toivottavasti ystäväsi rauhoittuu tuosta ja saa mahdollisesti apua.

Mun yksi ystävä oli hyvin samanoloinen esikoisensa kanssa ja hänellä sitten todettiinkin synnytyksen jälkeinen masennus, joka yhdistyi pakkomielteiseen käytökseen vauvan kehityksestä. Termit voivat olla mulla vähän väärin, mutta ystäväni stressasi vauvan kehityksestä tosi paljon ja hän tosiaan joutui sairaalaan.



Mä tosiaan ottaisin asian vaikka ihan suoraan puheeksi ystäväsi kanssa. Tai voitko puhua hänen miehensä kanssa?

Oudolta kuulostaa, mutta voi mennä vielä hormonien ja oman epävarmuuden piikkiin. Mutta onko tämä ystäväsi muutenkin kontrolli/normaaliusfriikki? Joillakin ihmisillä on voimakas tarve hallita elämäänsä ja he haluavat varmistaa, että kaikki menee varmasti OIKEIN. Taustalla voi olla ajatus, että vanhempi voi rajattomasti omalla käytöksellään vaikuttaa lapsensa kehitykseen, ts. hoitamalla oikein lapsesta tulee hyvä/normaali. Synnytyksen jälkeiset hormonit voivat voimistaa tällaista taipumusta. Joillakin masennus voi oirehtia juuri näin, ylihuolehtimisena vauvasta. Tällaiselle ihmiselle on lähestulkoon turha sanoa, että älä nyt stressaa. Ennemminkin voisi kysyä, että mitäs sitten jos vauva ei olekaan löytänyt varpaitaan, mitä ajatttelet että se pahimmassa tapauksessa tarkoittaa. Ja mitä sitten? Ajatuskulut masennuksessa eivät ole kovin järkeviä, mutta kun ne paljastuvat ja sanotaan ääneen, voi ihminen itsekin ymmärtää kuinka järjettömiä ne ovat. Ihan kuin synnytyspelkoista auttaisi se, että hänelle hoetaan: "kyllä se hyvin menee, suurimmassa osassa synnytyksiä ei tule komplikaatioita".

Toisaalta kaveri on sellainen pikkutarkka ja (yli)huolehtivainen luonteeltaan, ehkä se ylikorostuu, jos se yrittää liikaa hallita vauva-arkea. Löytää siihen järkeä, jotain kaavaa...



Niin, voishan sille joskus sanoa, että mitä sitten. Jos lapsella onkin aivovaurio (tällasia se miettii, jos joku kehitysaskel ei tapahdu oppikirjan mukaan), niin mitäs sitten - miä voisit tehdä paitsi rakastaa sitä lasta edelleen.



Ja se vauva on siis täysin terve ja normaali.



ap