MIeheni isä kuoli, enkä osaa auttaa.

Parasta, mitä voi tehdä, on olla hiljaa, kuunnella, halata jos näyttää siltä, että mies kaipaa sitä. Olla lähellä tai antaa tilaa sen mukaan, miltä näyttää. Älä yritä puhua äläkä lohduttaa. Sano, että rakastat.

surua, että kuolema oli odotettavissa. Millä tavalla haluaisit miehen näkevän tilanteet selkeämmin? Miehellä on oikeus rajuun suruun, ja se saa kestää niin kauan kuin kestää. Jopa kuukausia. Oletan, ettet ole itse menettänyt vanhempaasi?

Ongelma on ehkä se, että miehen reaktiot yllättävät, koska tämä oli odotettavissa. Tietenkin suru lyö päälle ja pitää käsitellä, mutta se rajuus yllätti minut. Olisin luullut, että alkushokin jälkeen mieskin olisi nähnyt tilanteen selvemmin, mutta ei.

Kuinka kauan teillä on kestänyt ennen kuin olette halunneet puhua tai ennen kuin se voimattomuus on poissa?

Empatiakyky ei taida olla vahvimpia ominaisuuksiasi.

Ongelma on ehkä se, että miehen reaktiot yllättävät, koska tämä oli odotettavissa. Tietenkin suru lyö päälle ja pitää käsitellä, mutta se rajuus yllätti minut. Olisin luullut, että alkushokin jälkeen mieskin olisi nähnyt tilanteen selvemmin, mutta ei.

Kuinka kauan teillä on kestänyt ennen kuin olette halunneet puhua tai ennen kuin se voimattomuus on poissa?

Kaikki eivät koskaan halua puhua surustaan. Älä pakota miestäsi siihen, se on hänen surunsa, ei sinun. SInun on ihan turha yrittää päsmäröidä sitä, mitä miehesi pitäisi tuntea tai sanoa tuntevansa.

Monta kertaa se, että koulema "on odotettavissa" ei ollenkaan helpota surun käsittelyä. Yleensähän se tarkoittaa käytännössä tilannetta, jossa surua ei voi käsitellä ajallaan, silloin kun tiedon odotettavissa olevasta saa tai kun ne loppuajat kokee, koska se kuoleva vielä on elossa ja on muita asioita, jotka ovat surua tärkeämpiä. Pitää ottaa huomioon sen kuolevan tunteet, pitää hoitaa kivunlievitystä, puhua lääkäreiden kanssa, hoitaa sitä ja järjestää tätä. EI ehdi surra, eikä voi antaa sille periksi, joten se on painettava syrjään, pullotettava joksikin ajaksi. Kun sitten tulee se aika, jolloin sen päästää vapaaksi, suru ei ole ollenkaan helpompi käsitellä vaan pikemminkin vaikeampi, koska siinä on vielä mukana tuo pakollisen pullottamisen ja salaamisen kipu.

Älä ihan totta luule yhtään mitään miehesi surusta. Se on hänen, anna hänen kokea se omalla tavallaan. Et pysty väkisin auttamaan, vaan pahennat vain turhalla päsmäröinnillä.

te kaikki tajuatte senkin, että lapsenne kuolevat joskus, joten mitä sitä turhaan suremaan. Itse asiassa ihan kaikki kuolevat joskus, ja kaikki tietävät tämän. Pitäisi siis vaan järjellä ajatella, että tämä oli odotettavissa, mitäs telkkarista tuleekaan tänään.

ja parhaiten olen tukenut häntä ihan sanomatta mitään, halaamalla tiukasti aina silloin tällöin.

jokainen suree tavallaan. Eikä kukaan voi sanoa toiselle miten on oikea tapa surra, jokaisella on omansa.

Eikä sekään onko kuolema ollut odotettavissa vai tapahtunut äkillisesti, luo mitään kaavaa surun kokemiseen.

Omakohtaisesti voin sanoa että olin yllättynyt miten kosketti ihmisten osanotto suruun, siis juuri ne sanat "otan osaa", tuntuivat oikeilta, minun mielestä.

Sinulle ap, lohduta niinkuin sinusta tuntuu oikealta, uskoisin niin että miehesi ottaa lohdutuksesi kuitenkin vastaan, vaikka nyt "ärähtääkin".

vaikka joutuukin surun kohtaamaan. Tai siis voi, mutta aika hankalaa tulee olemaan, jos esim. perheellinen ihminen suree niin, ettei pysty enää lainkaan osallistumaan arkeen. Ja jos siis tämä jatkuu viikkoja. Olisiko siis tällaisesta kyse ap:n tilanteessa? Että miehen kanssa ei voi enää keskustella oikein mistään, eikä mies voi hoitaa asioita, joita on normaalitilanteessa hoitanut. Aika raskasta perheelle.

kestää 1-3 vuotta ja se oikeastaan lyö päälle vasta kun alkushokki on ohi, yleensä vasta hautajaisten jälkeen

Hautajaisjärjestelyissäkö? Eikös sitä varten ole hautaustoimistot?

Hautajaisjärjestelyt kyllä hoituvat.

Minun kohdalla toimi tämä (kun isäni kuoli)...



Parasta oli se, kun ystävät ja mies sanoivat, että me ollaan tässä, puhu kun siltä tuntuu. Itke jos itkettää, huuda jos huudattaa. Me ollaan täällä, sano sinä kun haluat tukea.



Minä en kestä yhtään sitä, että minut pakotetaan puhumaan. Kun isäni kuoli oikein yllätyin siitä, miten hyvin miehenikin tunteitani luki. Pysyi poissa, otti vastuuta perheestä enemmän ja antoi kiukutella, mököttää, itkeä, tiuskia, nukkua ja välillä vaan tuijottaa tyhjyyteen.



Puheen aikakin tuli. Ja jatkuu edelleen...kaikkien suureksi riemuksi. ;)



Kosketa. Sipaise hellästi, jos halit on liikaa. Sano, että olet siinä vieressä, jos tarvitaan. Ihmiset suree niin monella tavalla.

mutta kuuntele sitäkin enemmän ja intensiivisemmin.

Jos kovasti paapattaa omasta mielestään hyviä neuvoja ,toinen voi kokea sen omien tunteittensa ja kokemuksiensa väheksyntänä.

Jokainen suree omalla tavallaan ja tarvitsee omaan suruunsa omaa aikaa. Anna miehen olla rauhassa ja ole valmiina sitten kun hänellä on tarve esim. puhua asiasta. Turha lepertely ja kysely vaan ärsyttää.

Ongelma on ehkä se, että miehen reaktiot yllättävät, koska tämä oli odotettavissa. Tietenkin suru lyö päälle ja pitää käsitellä, mutta se rajuus yllätti minut. Olisin luullut, että alkushokin jälkeen mieskin olisi nähnyt tilanteen selvemmin, mutta ei.

Kuinka kauan teillä on kestänyt ennen kuin olette halunneet puhua tai ennen kuin se voimattomuus on poissa?

Mutta kyllähän siinä aikansa menee. Mun äiti kuoli 3 vuotta sitten ja vieläkin tulee oikeastaan joka päivä surtua, ei toki enää niin intensiivisesti. Mutta kylälä itkukohtauksia ja sellaisia mulla oli ainakin puoli vuotta.

Miksi hän sekaantuu miehensä asioihin? Ja kai sitä nyt jokainen tajuaa, että vanhemmat kuolevat joskus.

Hei,



olen samaa mieltä #4:n kanssa. Oma isäni kuoli (tosin vasta vähän reilu kuukausi sitten) ja olen ilahtunut suunnattomasti siitä, että mieheni on ottanut enemmän vastuuta lapsista, kodista ja antanut minulle omaa aikaa. Hän on myös kuunnellut ja halannut ja ollut vain läsnä.

Ole vain läsnä, hoitele omia tomiasi. Älä suutu jos miehesi kivahtelee. Miehesi kääntyy kyllä puoleesi sitten jos/ kun hänestä siltä tuntuu. Jos voit, niin rauhoita teidän arkielämää, että on vähän hiljaisempaa ja rauhallisempaa. Kaikki mitä miehesi tekee ja sinä teet on oikein. Otan osaa suruunne.