Yllätysvauvaa odottavat/odottaneet

sen myötä lapsi konkretisoitui mielessäni. Itkin onnesta ja lähdin suoraan vauvanvaateostoksille. Ja tähän sanon nyt heti, ettei sukupuolella ollut mitään merkitystä, ajatus lapsesta vaan tuntui vasta siinä vaiheessa todelta. Koko alkuraskaus pahoinvointeineen oli hirveää, olin oikeastaan masentunut ja harkitsin puolivakavissani aborttiakin... Onneksi kaikki kääntyi hyvin!

onko tämä ensimmäinen lapsesi vai oliko teillä jo sisaruksia tälle tulevalle vaaville?



Minun ensimmäinen lapseni tuli tilaamatta, ja ensin järkytyin tietty asiasta kovasti, olihan koko äitiys ja vauvatouhut täysin uutta ja ihmeellistä. Olin silloin 26-vuotias, eli ihan sitä nuoruuttakin oli jo ehditty elää ja niinpoispäin. En vaan ollut ehtinyt vielä ajatella asiasta muuta kuin että lapsia sitten joskus, juu.



Siihen alkuun siis meni pieni orientoitumishetki, olikohan se pari, kolme viikkoa mikä meni aikaa totuttautua ajatukseen. Olin alkuun aika puulla päähän lyöty kyllä! Kelasin asioita päässäni aika kiivaasti. Sitten olinkin jo tosi innostunut asiasta ja nyt se meidän yllärivauva on jo toppuluokalla ja kahden lapsen isosisarus.



Mutta tämä ei lopu tähän. Toinen lapsemme tehtiin ihan tekemällä, sain yhden keskenmenonkin ensin ja sitten se toivottu numero kakkonen syntyi. Hänen jälkeensä oli sitten ihan muut asiat mielessä, mm. vaihdoin alaa ja aloin opiskella uutta tutkintoa. Olin täysin orientoitunut ihan muuhun kun sitten eräänä syksynä...



Tämä toinen ylläri oli vaikeampi tapaus itselleni. En missään hetkessä koskaan harkinnutkaan aborttia, mutta tällä kerralla kyllä otti koville. Mieli ei oikein ehtinyt mukaan raskauteen ja aito ilo puuttui hommasta hetkittäisiä pilkahduksia lukuunottamatta oikeastaan ihan loppuun asti. Taisin sairastaa jonkinlaisen raskaudenaikaisen masennuksen, sitä en sitten osaa sanoa että kuinka paljon oli osansa yllätysraskaudella ja olisiko sama tapahtunut jos raskaus olisi ollut suunniteltukin. Tässä minua auttoi se, että tiesin jo etukäteen miten suuri riemu ja rakkaus lapsiin liittyy, ja tiesiin että ennemmin tai myöhemmin se sieltä löytyy.



Silti jopa vauvan synnyttyä rakkauteni häntä kohtaan kasvoi vähän hitaasti ja se oli aika tuskallista äidin sydämelle. Tähän auttoi kokemus vanhempana, jos sellainen tyhjä paikka olisi ollut sydämessä ensimmäisen lapsen kohdalla niin en olisi osannut suhtautua asiaan yhtä ymmärtäväisesti koska en tietenkään olisi silloin tiennyt miten suuri rakkaus on vielä tulollaan. Kuukausi, pari tätä aikaa meni siihen mikä muiden lasten kohdalla tuli heti synnärillä.



Elämä on yllätyksellistä ja nämä yllätykset ovat kuitenkin sen suola!

viides oli eräänlainen yllätys. Ehkäisyä käytettiin (oli suunnitelmissa lisää vauvoja myöhemmin), mutta se jostain syystä petti. Aavistelin olevani raskaana, kun menkkoja ei parin päivän jälkeenkään kuulunut normaalisti. Tehdessäni testin tiesin jo tuloksen, koska lievä kuvotus oli jo alkanut. Lähinnä se testikin oli neuvolan kysymystä varten. :)



Pari viikkoa meni totutellessa ajatukseen uudesta vauvasta, mutta siitä eteenpäin vauva oli vain ja ainoastaan tervetullut!

sain tietää odottavani 3 lastani noin 1 kk sen jälkeen kun isäni nukkui pois...ensin luulin vain että menkat myöhässä järkystyksestä isäni kuolemasta mutta sitetn menin neuvolaan ja tein testin...aloin itkemään ja tärisemään , en tiennyt ilosta vai mitä? edelliseen lapseen 10 v ikäero joten oli yllätys! ei oltu niin yritetty mutta sai tulla jos oli tullakseen mutta kun aikaa jo oli mennyt niinkin kauan en ollut enää ajattellut että saisin vielä lapsen...sitten sain kuulla monta tarinaa siitä että jos suvussa kuolee joku niin sitten joku yleensä tulee raskaaksi..ja tuntuo jotenkin että vauva tulee ja isä meni..jotenkin kaunis mutta kuitenkin kamala ajatus..

Mitä te? onko vastaavia kokemuksia? olen kuitenkin yli onnellinen vauvasta joka on oiken meidän perheen aurinko ja ajattelen että isäni olisi ollut onnellinen meidän puolesta

Ja kirosin aika railakkaasti. Lapsia kun on jo ennestään aika monta. Raskautta yritettiin aikamme mutta kun ei tärpänny niin ei tärpänny ja that's it. Ehkäsyä ei sitte katsottu ajankohtaiseksi 'kun en mä kuitenkaan enää tuu raskaaksi'.



Seuraavana päivänä olin jo varovaisen iloinen, aloin selvittelemään asioiden vaikutusta raskauteen, jotta voin suojella alkavaa elämää mahdollisimman hyvin. Nyt olen jo iloinen, plussanneesta testistä alkaa olla kuukausi aikaa. En malttaisi olla hypistelemättä vauvanvaatteita...