Lue keskustelun säännöt.
Mua veet**ttaa, teenkö elämänmuutoksen ja minkä??
11.09.2009 |
Nyt
- 4 lasta
- tällä hetkellä kotona vauvan kanssa
- kaupall. koulutus (amk), työ myyntihommissa, en pidä nyk. työstäni eikä huvittais sinne palata
- ihana asunto huippupaikalla, mutta vähän liian kallista asua tässä ja naapurit tosi syvältä. (Just pärjättäis, mutta koko ajan saa pelätä mitä kalliita remontteja yms. ne taas keksii... ja tässä yhtiössä kaikki järjettömyydet menee läpi ja viimesen päälle kalliilla tehtynä)
Haluaisin
- jonkun muun työn
- tai olla vaan äiti
- vielä lisää lapsia joskus jos saan
- ennen kaikkea elämän jossa mulla on mielenrauha, enkä koko ajan stressaa rahasta tai jostain
Mitä teen?
- kämppä myyntiin ja muutetaan johkin syrjään johkin omakotitaloon jossa vaan oon lapsineni
- entäs työt? sanon itteni irti kun töihin paluu koittaa ja toivon että löytyy jotain muuta?
- tai opiskelen jotain muuta (mutta mitä? eikä enää ois oikein resursseja opiskeluun, oon aikanaan tarpeeksi monta vuotta opiskellut lasten ja/tai työn ohessa ja nyt en jaksa sitä enää)
Oon niin väsynyt siihen että vaan stressaan ja masentuilen päivät pitkät, ja koko ajan tulee säästöjä / niiden suunnitelmia kaupungilta ja valtiolta, jotka vaikuttaa meidän rahatilanteeseen huonontavasti.
En enää jaksaisi semmoista epävarmuutta, nyt jo toivoisi että elämä ois ollut "varmempaa ja valmiimpaa" - jotenkin tuntuu että taas on tulltu siihen pisteeseen että kaikki pitäis alottaa alusta... eikä se enää oikeen käy lähempänä 40v.
Kommentit (10)
jaa, no empä osaa neuvoa, että mitä kannattaisi tehdä. Mutta et tosiaankaan ole yksin.
Mulla sellainen hyvä puoli, että opiskelupaikka sekä lääkiksessä että hammaslääkiksessä odottaa... mutta milloin vauva hoitoon ja miten varaa heittäytyä vain opiskelemaan --> pitäiskö myydä asunto ja muuttaa halvempaan valmistunko sitten koskaan vai oisko paras yrittää samaan syssyyn?
Vauva on ihana ja vuosikausien niskalimassa raatamisen jälkeen nautin kavereiden kanssa hengailusta. Mutta leikkipuistossa iskee ahistus, tällaista aivotonta vauvankakasta jauhantaa - voisi samalla ajalla opiskella kotona ja tämä hemmetin kitkutus ois joskus ohi. Ois ihanaa nauttia kotona olosta, mutta rahattomuus stressaa. Ja blaap blaap blaap...
mitäs ap tehtäisiin??
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
viestini tuli kummallisen näköisenä, siitä ei varmaan saa mitän tolkkua.
En tiedä mitä onnistuin tekemään, mutta pitkät pätkät välistä ja lopusta puuttuu....
outoa, mutta en siis ole ihan niin outo mitä viestiä lukiessa voi tuumia.
nimimerkillä "2 kuoharilasin jälkeen"
No mä en ainakaan muuttaisi korpeen, sillä asunnon sijainti on tärkeä työnhaun ja työhön kulkemisen kannalta. Nauti vauvastasi ja muista lapsista ja mieti työ/asuntoasioita, sitten kun ovat ajankohtaisia. Sun sijassa en tekisi lisää lapsia, sillä viides lapsi olisi aikalailla viimeinen niitti työelämää ajatellen.
mä vaan en halua sellaiseen malliin alistua, että pitäisi valita työ tai perhe.
(sitä paitsi 2 vanhinta on jo aika isoja)
ap
Vaihtoehtoja:
Menet töihin,, jolloin teillä olisi paremmin varaa asua nykyisessä asunnossa. Menet taloudellisen tilanteen takia ensin takaisin vanhaan duuniin ja haet sitten uutta pikkuhiljaa. TArvittaessa kouluttaudut pikkuhiljaa.
Muutatte halvempaan asuntoon, jotta voi olla kotiäitinä stressaamatta rahasta.
Et oikein tiedä, haluatko käydä töissä vai olla kotona. Voisiko osa-aikainen työ olla ratkaisu?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikös sä ole sun elämästä nykyään tilivelvollinen myös lapsille ainakin, ja puolisolle?
Eikö olis fiksumpaa pohtia kotona näitä ääneen kuin av:lla...
ainakaan vielä.
Haluan kyllä tehdä töitä kun vauva isompi, mutta en niitä mitä nyt.
Ja en halua enää samanlaista oravanpyörää mitä ennen - joku osa-aikatyö olisi hyvä, mutta niitä ei noin vain löydy.
Ja me pärjätään taloudellisesti kyllä se 2v. minkä ajattelin olla kotona - sitä varten on säästetty.
Mutta ihan tulevaisuuden kannalta (ja tän kotonaoloajan kannalta), stressaan jo turhaan valmiiksi niistä menoista, mitä VOI EHKÄ tulla, eli kun koko ajan tulee jotain uutisia mitä en yhtään ollut kuvitellut että tulisi
- jos asuntolainan veroväh.oik. poistuu
- jos taloyhtiöön tulee taas joku uusi idioottiprojekti entisen lisäksi
- jos asunnon myyntivoittoa aletaan verottaa (niin ois ollut järkevää myydä nyt äkkiä ja netota edes vähän)
- jos kotihoidontuen kuntalisää leikataan
- jos en löydäkään ikinä mitään hyvää tai kivaa työtä
- jos ja jos ja jos ja jos...
Nykyiseen työhöni en taatusti palaa ennenkuin / jos ei ole ihan pakko, siinä mm. joutuu matkustamaan ihan hirveesti, lyhennettyä viikkoa ei voi tehdä, ei sovi ollenkaan pienten lasten äidille (eikä perheelliselle muutenkaan). Ja inhoan sitä paikkaa muutenkin.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikös sä ole sun elämästä nykyään tilivelvollinen myös lapsille ainakin, ja puolisolle? Eikö olis fiksumpaa pohtia kotona näitä ääneen kuin av:lla...
mitä ikinä päätänkin. Minä olen meillä se joka suunnittelee talousasiamme ja järjestää niin että pärjätään. Mies siis toki tienaa, mutta minä vastaan budjetoinnista. Hän tukee sitä että olen nyt kotona, mutta jos sanoisin että "nyt lähden töihin ja lapset menee hoitoon", olisi se taatusti hänelle ihan yhtä ok. Hän on sellainen sikäli "onnellinen" mies, että on tyytyväinen kun vaan tietyt perusasiat täyttyy. (Tarpeeksi ruokaa, vähän olutta ja viiniä ja seksiä, yksi hänen harrastus säilyy, ja kivaa yhdessäoloa... asumisen suhteen hän tykkää asua tässä vaikkei pidä naapureista, toinen vaihtoehto on se okt.)
Ja lasten kannaltahan myös yritän tässä pohtia asioita. (mm. mitä työtä voin tehdä, ja että aikani ei riitä enää opiskeluun...tai siis sitä uhrausta en enää haluaisi perheeltä vaatia kun olen monta vuotta opiskellut - mutta vissiin vähän väärä suuntautumisvaihtoehto, tai sitten vaan on "ura"polku ajautunut kyllä väärään suuntaan sattumanoikuista...)
Muutto eri alueelle taas ei olisi lapsille (kouluaisille) hyvä. (mutta tästä läheltäkään ei kyllä mitään järkevää löydy meidän rahoilla)
ap
Tällasia mietit. Nauti nyt arjesta, kun ei oikeasti ole mitään huolia.
jota oikeestaan ei ois, mutta jumiinnun vaan kelaan tällasia ja sitten en saa tehtyä mitään vaikka ois miten paljon tekemistä.
Oisko jotain ikäkriisiä myös...? Mutta silti. Ja taidan stressata turhaakin tulevaisuutta.
Tosin mulla on ollut kyllä ajoittain voimakastakin ahdistusta jo vuoden pari, ja pääsyyt on selkeät: naapurit ja työ.
(Jännä siis että työ stressaa vaan ajatuksisa, vaikka oon nyt pari vuotta kotona - enkä siis voi juuri tehdä asialle mitään. Ellen sitten opiskelis tätä aikaa, mutta enää en tosiaan haluaisi kotihoitoaikaa uhrata siihen.)
ap