Tokaluokkalainen ei saa kavereita, kompensoinko tavaralla?

niin pääsee poikasi edes niihin piireihin

Älä osta paljoa tavaraa, vaan osta harkittua tavaraa. Kohdista rahat oikein, toisin sanoen.



Jos keräilykortit ovat sairaan makeita nyt ja poikasikin edes jotenkin tykkää, osta merkittävä sarja niitä: pojan mahdollisuudet päästä mukaan täyskädellä ovat hyvät (lue: ankeimman minimisatsin ostaminen on turhaa kaikille, pojallesi vielä tilannetta heikentävää).



Keräilykorttikuvioissa voi olla liian kiltti tai tulla uunotetuksi, mutta tämähän meinaa sitä, että sentään jostain esteestä on päästy läpi. Voi alkaa harjoitella seuraavaa sosiaalista taitoa...



Tsemppiä. Valitettavasti lelut tai lelujen määrä ei auta.

kuin se että joko ei osta mitään tai ostaa kaiken mahdollisen.

Voisiko ostaa vähän jotain IN-juttua?

luokkakavereita kylään. Vaikka yksi kerrallaan, tai järjestätte kaveri-illan, niinkuin minun poikani luokkakaverin äiti teki. Poika vei kaveri-ilta kutsuja niille luokkakavereilleen, jotka halusi kutsua. Äiti oli järjesti vähän tekemistä ja jotain syömistäkin taisi olla tarjolla. Kutsuun vaan yhteystiedot, niin saat niin tutustut itsekin kavereiden vanhenpiin, jos soittavat sinulle.



Ja sitten pojallesi joku harrastus, nyt syksyllähän kaikki alkaa taas. Tietysti harrastuksen aloitusta helpottaa, jos siellä sattuu olemaan joku lapsen tuttu.

ainakin meidän poika kavereineen näyttää siirtyvän sinne, missä on uusin tietokonepeli tai kiinnostavin legopaketti milloinkin. Välillä se siis on meillä ja välillä muualla. Eli jokin uusi juttu saattaisi auttaa pääsemään porukoihin sisään, mutta ei niitä tarvitse jatkuvasti olla lisää.

johonkin joukkuelajiin

kun viime vuonna ostin pariakin sarjaa kasan pojalle, ja tänä vuonna, kun koulu alkoi, niin eikös siellä ollut keksitty uusi keräilyjuttu! Raivostuttaa puolen vuoden välein olla hankkimassa uutta älytöntä umpikaupallista muoviukkeli- ja korttisatsia vain koska ne luokan johtohahmot näköjään saa mitä vain. Tavallaan toivoisin että voisin ostaa omalleni jotain kestävämpää, jonka parissa hän sitten viihtyisi vaikka yksinkin, ja riippumatta siitä, mitä sarjaa sub-junior milloinkin näyttää..



ap

jos tulisi lisää kommentteja.

meidän poika on juuri samanlainen: vain pari poikaa luokalla on sellaisia, joiden seurasta hän on oikeasti kiinnostunut. Toinen näistä haluaa olla poikani kaveri, toista ei kiinnosta. Muiden kanssa voi olla jos minä käytännössä pakotan (esim. pyydän heitä meille) , mutta oma-aloitteisesti ei ota heihin mitään kontaktia, ja muutenkin se oleminen on jotenkin vaikeaa. Viime vuosi oli todella vaikea, koska tämä ainut hyvä kaveri rupesi pelaamaan jääkiekkoa eikä ehtinyt juuri olemaan poikani kanssa. Se oli sitten sellaista epämääräistä notkumista ja pikkusisarusten kanssa oleilua, mikä on tietysti tyhjää parempi. Harrastuksia hänellä on, mutta ei harrastukset oikein kuitenkaan korvaa koulusosiaalisuutta. Tänä syksynä hyvä kaveri onneksi sitten lopetti jääkiekon, ja nyt kaveriasiat ovat taas hyvin. Mutta siis, ymmärrän hyvin että ahdistaa!



Yksi vinkki minulla olisi ihan siihen kaverisuhteiden opetteluun: onhan pojallasi kännykkä? Käsket pyytämään siihen kavereiden puhelinnumeroita, ja sanot että soittaa esim. joka päivä yhdelle kaverille että voisiko tulla teille seuraavana päivänä koulun jälkeen. Siis teette tavallaan säännöksi, että kysyy kaveria. Samalla oma poikasi tulee muidenkin silmissä potentiaalisemmaksi kaveriehdokkaaksi, kun tekee aloitteita. Suurin osa lapsista on kuitenkin tytyväisiä, kun joku soittaa ja kysyy. Lisäksi rajaatte sen kaverin teilläoloajan ainakin alussa korkeintaan 2 tuntiin. Tuon ajan kestää vaikka ei niin hyvin synkkaisikaan. Ja voisi tietysti olla hyvä, jos tuossa vaiheessa pojallasi olisi jotain kortteja tms. muotihommaa, mutta varmaan tärkeämpää olisi vielä, että kaverilla ja pojallasi olisi jotain yhteistä kiinnostuksen kohdetta. Legot ja tramppa ovat aika hyviä, useimmat viihtyvät niiden parissa :)



Voimia ja tsemppiä! Kyllä se siitä lähtee, yksi hyvä kaveri omalla luokalla riittää pitkälle, ja varmasti teidän poikakin löytää omansa!

uusia kavereita löytynyt. Osin syyt siis on pojassa itsessään, ja siksi en kauheasti viitsi alkaa etäisiksi jääneitä luokkakavereita meille kutsumaan. Noita lähellä asuvia olen kutsunut mutta se onnistuu vain n. kerran viikossa. Jää monta iltaa ja sunnuntaita vielä olla yksikseen...



ap

kaverit on tämän ikäisille pojille kaikki kaikessa, sitä ei kannata unohtaa, eikä vähätellä kavereiden mielipiteitä. Ne on tärkeitä lapselle. Siksi pitäisi saadakin lapselle vahva itsetunto, että pärjää "piireissä" eikä ala kiusaajaksi tai joudu kiusatuksi..

mutta mietihän vielä. Ne luokan kingit vaihtaa sitä keräilyaihetta, jos joku "nobody" pätee täydellisellä sarjalla. Eli et voi voittaa tuota kisaa...



Totta kai voit ostaa hiukan jotain sarjaa, mutta keräilyssä siis voi myös päteä liikaa.



Itse olen kompensoinut lapsen yksinäisyyttä olemalla itse lapseni kanssa mahdollisimman paljon. Lisäksi ostan hänelle kirjoja ja pelejä.



Tietenkään niillä ei täysin korvaa puuttuvia kavereita, mutta minkäs teet...



- as-lapsen surullinen äiti -

Tavaroita ei kannata antaa kavereiden puutteen kompensaatioksi. Se pitää kompensoida oman perheen seuralla, vanhempien ajalla ja harrasteilla. Juuri niillä pitkään säilyvillä ja arvostettavilla jutuilla.



Mutta sitten niitä kavereita pitää kuitenkin alkaa hankkia. Myös vastoin sun periaatteitasi ja "viitsimisiäsi". Eli vaikka ne keräilyjutut on vastoin sun periaatteita niin hanki ihmeessä jotain, koska silloin on joku kontaktipinta niille kavereille päin. Ja vaikka ei huvittaisi kutsua etäisiksi jääneitä luokkakavereita teille niin kutsu silti: miten muuten kuvittelet,että heistä voisi tulla vähemmän etäisiä?



Itselläni on kaveripiireistä tuossa iässä ulos jäänyt poika (joka ei edes pysty pelaamaan jalkapalloa). Sanon vaan, että vanhemman vastuulla on paljon, ja ilman meidän apua se poika olisi menettänyt itsetuntonsa kokonaan (vastakeinona vanhemman seura ja rakkaus ja joku harraste) ja jäänyt ilman kavereita kokonaan (vastakeinona aktiivinen kavereiden kutsuminen ja kaveritaitojen opettelu). Töihin, ap. Se on hankalaa ja vaikea jaa siinä joutuu nielemään sekä periaatteensa että ylpeytensä, mutta sellaista se vanhemmuus vaan on.

tarkemmin minkälaisia kavereita hänen luokalla on, onko joku esim."johtaja", minkälaisia muut ovat. Kysy häneltä kenen kanssa hän itse tahtoisi kaveerata enemmän ja mietit hänen kanssa keinoja siihen. Ja sen kaverin sitten voisitte vaikka kutsua kylään. Rohkaiset ottamaan kontaktia sellaisiinkin kavereihin, kenen kanssa ei ole ollut paljon tekemisissä. Annat käytännön esimerkkejä hänelle miten toimia!

-5-10

todella itse tahtoo. Jonkin verran. Lisäksi jatkaisin lähellä asuvien tuttavien kylään kutsumista. Houkuttelisin lasta uusiin harrastuksiin. Kyllä ainakin meidän tokaluokkalainen haluaa käydä useampana päivänä viikossa harrastuksissa. Vie partioon? Tekisi tosiaan hyvää saada tuttuja ihan muista piireistäkin. Ei olisi vain luokkakavereiden "varassa". Meillä on vähän sama juttu omalla pojalla, ei liiemmälti ole omia kavereita. Onneksi on noita sisaruksia ja niiden kavereita hyppää meilläkin joten pääsee joka päivä johonkin leikkiin mukaan. Mutta huoli on itselläkin oman lapsen pärjäämisestä ja kavereista. Voimia teille.

meidän ujohko, pikkuisen kömpelö poju ei oikein ollut suosiossa koulussa. Kesän aikana harjoitteli skeittailua ja trampalla hyppimistä ja oppi tosi hyvin skeittailua ja nyt kuuluu koulun "skeittijengiin", skeittailevat kaikki ollat ja välitunnit ja koska on niin yvä, saa arvostusta isommiltakin

Kuten sanoin, oma poikani on osa ongelmaa. Hän kelpuuttaisi kaveriksi vain muutaman luokaltaan, mutta nämä eivät hänestä niin piittaa (+ovat näitä keräilykorttityyppejä). Itse näen luokan pojissa parikin muuta "lupaavaa" tyyppiä, mutta näillä on omat kuvionsa eikä oma lapseni niistä välitä. Tuntuu siis aika epätoivoiselta kutsua kylään lapsia, joista poikani ei ole kiinnostunut ja jotka eivät tykkää pojastani - tuskin siitä suurta ystävyyttä syntyy, jos ei edes asuta kävelymatkan päässä.



Taidan panostaa enemmän noihin naapuruston lapsiin, että saisi vähän useammin kaverin kotipihalle. Keräilyjuttuja vielä mietin. On totta että niillä pääsee hetkeksi mukaan, mutta ilo voi olla lyhyt. Ja sitten kun joku sanoo, että ei noi sun ole mitään hyviä, suru on kahta kauheampi...



Futista on 2-3 kertaa viikossa, riittää kyllä meille kun on isoveljeäkin ehdittävä viedä treeneihin.



ap

keräilykortteja, vaikkei sitä jääkiekko kiinnosta. Mun mielestä kuitenkin aika pieni summa, se kun tuntui olevan tärkeää. Lisäksi meille saa tulla, kannustan lapseni kavereita tulemaan ja saa leikkiäkin aika vapaasti. Lastani kiusattiin ekalla luokalla, joten olen iloinen kavereista nyt. osa on entisiä kiusaajia, joten asiat voi selvitä:-)

Pekka-Ericin vanhemmat tajusivat lapsensa ahdingon ja olivat läsnä. Kumma kyllä, Pekka-Eric kaipasi edelleen oikeita kavereita.