Huolestuttaa tää perhe-elämä

elämänne on leppoisampaa, ei tarvitse edes odottaa toiselta mitään.

jos olisin varma, ettei miestä kiinnosta alkaa sitten vaikeuttamaan minun ja lasten elämää. Sen verran pirullinen on luonteeltaan, että alkaisi tappelemaan lapsista varmasti, vaikka yhteinen tekeminen ei kiinnostakaan nykyään.

Sinulle ja lapsille on kehittynyt teidän omat rutiininne ja teidän keskinäinen perhe-elämänne. Mies on siinä kuviossa ylimääräinen. Elämänne sekoittuu kun hän on läsnä. Sekoittuminen stressaa sinua, ehkä huomaamattasikin, ja mies aistii olevansa ylimääräinen (tänkin tiedostamattaan).



Teidän pitäisi tiedostaa tämä ongelma, puhua siitä ja miettiä ratkaisuja. Yksi vaihtoehto olisi lähteä muualle: seuraavaksi kun mies on viikonlopun kotona, vuokratkaa vaikka mökki jostain. Näin tilanne on kaikille uusi. Ehkä tästä on sitten hyvä jatkaa elämään arkea eteenpäin ihan omassa kodissakin.

vaikka mies ei olekaan reissuhommissa, kun on työt, harrastukset (huom minun-mies ei mitään harrasta), mutta viikonloput on perseestä. Mies on jotenkin ulkoistanut itsensä tästä perheestä ja sooloilee itekseen. Ei osallistu jos jotain tehdään tai johonkin lähdetään. Tajuais jo lähteä pois jaloista pyörimästä.

Ehkä kerran parissa kuussa viikon. Meillä viikonloput hankalia ollut hankalampia nyt, kun itse lopetin viikonloppuopiskelut. Siis,nyt kun yhteistä aikaa on edes jonkin verran (aiemmin ei ollut). Mies on vaan luonteeltaan sellainen, että kaipaa todella paljon omaa aikaa. Itse taas todellakin kaipaisin viikonloppuna yhteistä tekemistä ja olemista yhdessä koko perheellä. Ja onhan noita kotitöitäkin, joita viikolla ei kerkiä kaikkia hoitamaan. Oon saanut esimerkiksi pari viikkoa puhua, että voisikohan mies leikata nurmikon, kun itse olen sen tehnyt koko kesän. Risoo, kun kannan vastuun tästä perheestä lähes yksin.

puhukaa miehenne kanssa, että näin ei voi jatkua ja sitten tehkää rajuja muutoksia. Meillä oli juuri tuollaista ja erohan siinä tuli.

HÄNEN lepoaikaansa ja lähtee kaupungille shoppailemaan, istuu netissä jakatsoo telkkaa. Edes kakkavaippaa ei vaihda, vaikka pikkutyyppi haisee vieressä. Teeskentelee;"Ai mä en huomannut", kun otan ja vaihdan lopulta sen vaipan. Äijä ehkä jaksaa hetkisen leikkiä lasten kanssa, kun muistaa olevansa isä, mutta pakenee taas muihin juttuihin kolmen minuutin päästä. Mitään ei tajua kotona tehdä kotitöiden eteen oma-aloitteisesti... Tekis mieli itsekin häipyä töihin ja jättää kaikki rempalleen.

ei hoida omaa osuuttaan hymyillen stilettikoroissa?

Saatanan femakko. Asetupas nyt sille paikalle, mille naisen pitääkin ja lopeta kitinä. Kiesi oli aivan oikeassa, että te femakot pilaatte maailman ja parisuhteen. Toivottavasti miehesi löytää aidon naisen itselleen, joka hymyillen antaa miehen pitää ansaitsemansa levon.

HÄNEN lepoaikaansa ja lähtee kaupungille shoppailemaan, istuu netissä jakatsoo telkkaa. Edes kakkavaippaa ei vaihda, vaikka pikkutyyppi haisee vieressä. Teeskentelee;"Ai mä en huomannut", kun otan ja vaihdan lopulta sen vaipan. Äijä ehkä jaksaa hetkisen leikkiä lasten kanssa, kun muistaa olevansa isä, mutta pakenee taas muihin juttuihin kolmen minuutin päästä. Mitään ei tajua kotona tehdä kotitöiden eteen oma-aloitteisesti... Tekis mieli itsekin häipyä töihin ja jättää kaikki rempalleen.

viikonloput on perseestä. Tuleeko teillä riitaa siitä, että odottaisit jotenkin perhe-elämään osallistumista?



Meillä tuli heti tänään aamulla riitaa, kun aloin kysymään mieheltä, että voitaisko vähän jutella siitä, että mitä tänään tehtäisiin? Mies otti nimittäin heti aamukahvin jälkeen pinon lukemattomia lehtiä viereensä ja alkoi niitä lukemaan. Miehen mielestä tuo on niin ärsyttävää, kun alan jotain kyselemään, kun hän lukee.

täysin tekemättömäksi koko viikonlopuksi. Siis toteutan hänen omaa tapaansa elää. En laita ruokaa, en siivoa lasten jälkiä jne. Olen vaan ja surffailen netissä yms. Mutta ei tällainen ole kyllä pitemmän päälle mitenkään järkevää.



Olen kyllä puhunut miehelle hyvällä ja pahalla tästä sekä hyvällä että pahalla. Muutosta vaan ei tapahdu. Enkä oikeastaan usko, että mies tuosta tulee muuttumaankaan. Mietin vaan, että kuinka kauan jaksan itse tällaista paskaa.

Kokeilepa joskus erilaista lähestymistapaa. Heräät aiemmin ja meikkaat itsesi ja pukeudut kauniisti. Laitat miehellesi ihanan aamupalan ja siivoat ja ulkoilutat lapset ja riennät rakkaallesi laittamaan lounasta. Siinä sivussa peset pyykit ja silität paidat ja hoidat lapset ja annat miehen levätä vaativan työviikon jälkeen.

Olen aivan varma, että parisuhde kukoistaa sen jälkeen.

Ihme kitinää naisilta, jotka ei ymmärrä miesten tarpeita.

täysin tekemättömäksi koko viikonlopuksi. Siis toteutan hänen omaa tapaansa elää. En laita ruokaa, en siivoa lasten jälkiä jne. Olen vaan ja surffailen netissä yms. Mutta ei tällainen ole kyllä pitemmän päälle mitenkään järkevää.

että huolehdin kaikki kitisemättä. Viikolla teenkin lähes kaikki itse. Huolehdin koko pesueen, pyykit, siivoukset, kauppareissut, kokkaukset yms.



Jos sitten viikonloppuisin esitän toiveen, että voitaisiinko edes keskustella asiasta, että mitä tänä lauantaina tehtäisiin. En lähesty häntä minkään työlistan kanssa, enkä ole vaatimassa mitään erityistä. Mulle sopii sellainenkin, että sovitaan yhdessä, että otetaan ihan rauhallisesti ja annetaan sotkujen olla. Mutta toivon kyllä, että tuollainen keskustelu päivän kulusta voitaisiin käydä. Sillä olen liian usein kokenut sen, että yksin saan puurtaa ja mies ei vain edes tajua, että johonkin voisi osallistua.



Ja olen siitä varma, että minun osuuteni kotona (useita lapsia ja seuraava tulossa) on rankempi, kuin miehen leppoisa 8-16 työ. Tiedän sen kokemuksestakin, että töissä käyminen on huomattavasti helpompaa, kun koko pesueen hoitaminen ja vastuu kaikesta.

tiedän kokemuksesta. Meillä oli juuri tuollaista kuin ap kuvaili.



Kun menin töihin, niin tilanne korostui entisestään:kotiäitiaikoina päivisin oli menoa ja touhua lasten kanssa ja seuraa muista kotiäideistä ja iltaisin lähdin lenkille tai muihin harrastuksiini. Näin pysyin järjissäni ja elämä oli siedettävää.



Kun palasin töihin, niin päivä meni töissä (joka tosin on antoisaa ja palkitsevaa) ja iltaisin ja viikonloppuisin en raaskinut lähteä mihinkään, koska halusin olla lasteni kanssa. Miehestä ei ollut mitään tukea, puhumattakaan elämän jakamisesta toisen ihmisen kanssa.



Kului vuosi ja aloin raaskia ja jaksaa lähteä joskus iltaisin ja viikonloppuisin jonnekin. Silloin tajusin, että tämä ei ole hyvää elämää: meillä ei ole perhettä. Olin vain minä ja minun elämäni sekä minä ja lapset. Mies oli minulle vain lastenvahti, joka mahdollisti menoni. Kotityöt olen hoitanut yksin jo monet vuodet.



Tajusin silloin, että mies ei kuulu enää elämääni. Erosimme.

niin kokeilen tuota miehen omaa toimintatapaansa viikonlopun vietosta, enkä osallistu mihinkään.



Edestäni minä kyllä löydän nekin tekemättömät työt. Seuraavana päivänä minua odottaa entistä pahemmat sotkut, tiskit, pyykit yms.

että on vain minä ja lapset. Parisuhdetta ja perhe-elämää ei ole. Kaipaan jotain sellaista, mitä mieheni ei pysty tarjoamaan. Mietin vaan, että voiko tässä jotain vielä tehdä vain onko toivotonta. Minä olen puhunut, ja useasti, tilanteesta, muutokseen ei näytä olevan mahdollisuuksia. Siis eikö tuota miestä voisi saada tajuamaan tilanne, että ei toivomani perhe-elämä ole tällaista.