Miksi seurakunnan päiväkerho maksaa, mutta avoimen päiväkodin ei?
Kommentit (17)
Toiseksikin avoimeen päiväkotiin ei lasta jätetä ilman vanhempaa.
että siellä käyvät lapset ja vanhemmat yhdessä. Eli hoitajat eivät hoida siellä lapsia.
meillä on toisin päin, srk:n kerho ilmainen, kunnan kerho 3 €/kerta.
kyllä avoimella pk:lla voi olla myös tavallisia kerhoja joihin vanhemmat ei osallistu.
Seurakunnan kerho maksaa 35 euroa/lukukausi.
ap
Minun lapseni on siis siellä seurakunnan kerhossa ja erään tuttuni lapsi on siellä avoimen pk:n kerhossa ja hän sanoi, että laittaa mieluummin sinne, kun on ilmainen.
Olen ajatellut, että kerhot ovat sisällöltään samanlaisia, mutta avoimen pk:n kerhossa ei ole sitä hengellistä puolta.
ap
yhtä ohjaajaa ole, henkilökuntaa kyllä. Ja eihän sinne jätetä kuten seurakunnan kerhoon.
Päiväkotien kunnalliset kerhot on asia erikseen, mutta kyllä nekin maksaa, samaten maksaa leikkipuistojen kerhot.
se on avoin ja maksuton. Mikäli tuo taho järjestää erillistä toimintaa, kuten kerhoja tai vaikka luentotilaisuuksia, niistä voidaan periä maksu.
Avoin toiminta, jossa vanhempi on mukana, on sikäli edullisempaa, ettei henkilöstöresursseja tarvita yhtä paljoa eikä lapsia ei ole vakuutettu. Sen vuoksi avoimen toiminnan järjestäminen on myös taloudellisesti hyvin paljon halvempaa. Niissä toimminnoissa, jossa lapsi jää "hoitoon" eli ilman vanhempaa, täytyy lasten ja aikuisten suhdeluku olla 7:1.
Onhan eri kaupoissakin eri hintoja samoille tuotteille.
jossa lapsi on ilman vanhempaa.
Avoin tarkoittaa kaikille avointa, ei sitä että siellä pitää vanhemman olla aina läsnä.
En tiedä, minkä srk:n alueella asut. Kysele seurakuntaneuvostolta. Ja ensi vaaleissa äänestät sellaista joka haluaa lasten kerhot maksuttomiksi.
Erilaiset taloussuunnitelmat ja -laskelmat.
Meilläpäin srk tarjoaa vaikka mitä ilmaiseksi lapsiperheille ja monelle muullekin taholle.
Seurakunnan kerhon hintaa en muista (oisko n. 50€/kausi?) ja avoimen päiväkodin kerho euron tunti. Täällä siis avoin pk, jossa tiettyinä päivinä avointa toimintaa ja muina päivinä kerhoja jonne lapset jätetään kerhon vetäjien vastuulle.
Kyllä avoimista perhekerhoista menee maksu päiväkodissakin.
Aika luottavaisesti voi suhtautua siihen, että seuraavalla talousarviokaudella hyvin harvoissa kunnissa on enää ilmaisia kunnallisia lasten kerhopalveluja. Hyvä, jos on minkäänlaisia.