Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Apua - eroasiaa:(

Vierailija
31.08.2009 |

Olemme eromassa- ja koska on nuo yhteiset lapset, eikä ulkopuolisia suhteita- jotenkin toivoo että voisimme olla tekemisissä lasten kanssa yhdessä. Se näyttää olevan lapsille hyvin tärkeää, esim. käydä kävelemässä, kahvilla tms "koko perhe". Mulla ei ole miestä kohtaan enää mitään tunteita, ainoastaan toive siitä että voisimme lasten asiat hoitaa niin että heillä on tunne kahdesta rakastavasta vanhemmasta. Nyt tuntuu että tämä on ihan utopiaa- jotta voimme olla edes samassa huoneessa mun täytyy kerätä valtavasti energiaa ja nousta kaiken yläpuolelle. Jos hetkeksikään erehdyn olemaan oma itseni, puhumaan yhtään mistään "tavallisesta" asiasta, heti on riita päällä. Tai saan niellä loukkauksia. Ymmärrän että ne ovat miehen keinot käsitellä pettymystä ja vihaa ja mitä lie, - nyt kysynkin millä ihmeellä te eronneet hoidatte asiat exän kanssa? Vai onko se vaan jäätävää ja etäistä- toisin sanoen lapsilla ei ole mitään mahdollisuutta kokea että heillä on kaksi vanhempaa jotka heitä yhdessä kasvattaa? Vaan kaksi kotia joiden välillä he itse kantavat vastuuta???

Oli ehkä vähän sekavaa, mutta siis- millä ihmeellä tästä selviää johonkin hyvään- ennen kaikkea lasten hyvään?

Kommentit (31)

Vierailija
1/31 |
31.08.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

perinteinen kirje, jonka voi säilyttää, jossa kerrot, että ajattelet nimenomaan lasten parasta, ja että teidän välisestänne vihanpidosta kärsivät vain lapset, koska sinä aikuisena sen kyllä kestät.



Älä syytä, vaan korosta, että itselläsi on samoja tunteita. Jos et pysty kirjoittamaan kirjettä, joka ei ole pelkkää syyttelyä, ja jossa vaadit vain miestäsi muuttumaan, älä kirjoita mitään, vaan anna olla.



Silloin et ole nimittäin itse vielä päässyt suhteesta ylitse.



Lähtökohta olisi, että tunnustat omat vikasi, ja annat sitten toiselle tilaa.



Meillä tämä on pikkuhilja alkanut tehota ex-vaimooni kahdeksan kuukautta eron jälkeen. Nykyisin saan tuoda lapset luotani jo sisään saakka.

Vierailija
2/31 |
31.08.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

olla molempien vanhempien kanssa, niin se ei toimi. lapset toivovat että olisitte yhdessä ja tekisitte yhteisiä asioita, koska he toivovat, että vanhemmat rakastaisivat toisiaan. Voi olla, että miestäkin ottaa lapsien puolesta tämä kuvio päähän. Se on hyvin loukkaavaa olla seurassa, kun ei toisesta välitä. lapset kyllä aistivat tämän ja pahoittavat mielensä. Tämän jälkeen miestä sattuu entistä enemmän, koska lapsensa kärsivät.



Lapsilla on kaksi vanhempaa, jotka heitä yhdessä kasvattaa, samassa tilassa ei tarvitse olla, eikä ole järkevääkään ainakaan eron alkumetreillä. On puhelimet, tekstiviestit, sähköpostit. Ja lapset voivat olla myös poissa silloin, kun keskustelette kahdestaan kasvatuksesta.



Jos eroat kasvatat lasta yhdessä exäsi kanssa, mutta erikseen. Vrt päivähoito tapahtuu yhteistyössä vanhempien kanssa, mutta yleensä täysin eri aikaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/31 |
31.08.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Se on hyvin loukkaavaa olla seurassa, kun ei toisesta välitä. lapset kyllä aistivat tämän ja pahoittavat mielensä. Tämän jälkeen miestä sattuu entistä enemmän, koska lapsensa kärsivät.

t, ap

Vierailija
4/31 |
31.08.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lasten perhe hajoaa avioerossa aina ja sataprosenttisesti. Jos aiotte erota, se on hyväksyttävä, jotta pääsette eteenpäin. Olette selvästikin erossanne aivan alkuvaiheessa vielä, sillä oikeasti eronneille ei tule edes mieleen leikkiä ydinperhettä. En voi uskoa, että se olisi edes lasten kannalta hyvä juttu. Millainen malli parisuhteesta se heille on, että väkisin yritetään olla yhdessä, vaikka mielessä lentelevät puukot ja puntarit.



Eroamiseen liittyy aina myös vihan vaihe, joka ei oikein sovi lasten silmille ja korville. Tekemällä selvän pesäeron lapsia voi säästää tältä. Tunnekuohuissa on nimittäin erittäin vaikeaa esittää ystävällistä ja lipsahduksia sattuu väistämättä.



Eroavien aikuisten tulee koota itsensä ja ottaa vastaan lasten ahdistus. Vanhempien ero on heille yleensä elinikäinen trauma, eikä sitä voi helpottaa teeskentelyllä. Jos vielä jotakin voitte tehdä yhdessä, voitte selittää lapsille, että olette eronneet ettekä enää koskaan palaa yhteen. On sydäntäsärkevää nähdä, miten lapset sitä toivovat vuodesta toiseen, mutta teette heille palveluksen, kun sanotte, että se on mahdotonta. Kerrotte että rakastatte silti ja molemmat huolehditte heistä, mutta yhteen ette palaa.



Ottakaa vastaan lasten viha, raivo ja epätoivo. Se on eroavien vanhempien velvollisuus ja kunniatehtävä. Sitä ei pidä väistää teeskentelemällä, ettei eroa olekaan.



Vierailija
5/31 |
31.08.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Isä haluasi eron koska ei rakastanut enää äitiä.Halusi silti, että vietämme aikaa yhdessä "perheenä", juuri ravintoloissa, huvipuistoissa, jne.. Kyllä siinä itsellä ja sisarillani tuli monesti tippa silmään, kun muisteli niitä aikoja, kun isä ihan oikeasti välitti äidistä, eikä ollut vain kohtelias (ja myös toisinpäin). Varsinkin, jos viereisessä pöydässä lasten vanhemmat esim halasivat toisiaan.

Olemme puhuneet jälkikäteen näistä tilanteista ja ne olivat helvetillisiä meille lapsille. Aina toivoimme, että isä olisi sittenkin sanonut, että muuttaa takaisin kotiin. Ja koskaan sitä ei tullut. Myöhemmin, kun olin vanhempi äitini kertoi, että siksi lopetti nämä "perhetapaamiset", koska meitä lapsia sattui niin kovasti ja hän kärsi meidän tuskastamme.



Ja ei, kummallakaan vanhemmalla ei ollut "uutta". tai että muistaisin, että olisivat edes olleet vihamielisiä toisiaan kohtaan.

Vierailija
6/31 |
31.08.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

vastaan- olen varmaan hiukan hölmö, mutta kun ajatellaan eroa- no jos osaisimme tulla toimeen paremmin, eihän meidän hekä tarvitsisikaan erota- ja ymmärrän että miehestä tuntuu moni asia myös pahalta- ja me molemmat olemme ihan puhki- eikö eron eteen tulisi kummankin tehdä työtä? Eikä niin että toinen menee solmuun ja yrittää kaikkensa ja toinen sitten poimii siitä mitä huvittaa? No- tämä asetelma on ollut varmasti yksi eron syy ja siksi ajatus siitä että tosiaan tämä erokin on nyt sitten juuri niin hyvä kuinka minä sen järjestän ja toimin, uuvuttaa. Ja loukkkaa se oletus, että kuhnan minä tingin ja luovin ja ymmärrän miestä niin kaikki ok. Koska olen näin tehnyt viimeiset 15 vuotta oman itseni kustannuksella. Ja kuullut lukkuisia selityksiä siitä että jos vain olisin toisenlainen/toimisin toisin niin kyllähän kaikki sujuisi.Nyt vaan olen sitä miesltä että kelpaan ihan tällaisenakin. ja voimavarani ovat ihan yhtä rajalliset kuin kenenkä muun tahansa. En liitossa osannut olla yliihminen enkä osaa sitä varmasti erossakaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/31 |
31.08.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Me ei eron jälkeen oltu oikeastaan missään tekemisissä pariin kuukauteen.

Sen jälkeen käytiin porukalla muumimaailmassa, eläintarhassa ja hoplopissa.

Lapset eivät ole isällään koskaan niin koitamme keksiä jotain kivaa tekemistä kuin istua sitten vaan meidän sohvalla.

Ihan hyvissä väleissä ollaan nyt ja isä tulee tapaamaan lapsia n, 5 viikon välein.

Pidämme kuitenkin visusti omat asiat ominamme vaikka isä yrittikin asioista udella ahkeraan aluksi. vastasin aina ympäripyöreitä. Pääasia on se että isä tulee tapaamaan lapsiaan ei seurustelemaan minun kanssa.



Nyt kun ero on vielä päällä ei kannata kauheasti painostaa. Koittaa vaan pitää oman maltin ja jutella niitä näitä tai olla hiljaa jos ei ole mitään sanottavaa.

Vierailija
8/31 |
31.08.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

joo ero on alkuvaiheessa vaikka monta vuotta ollutkin tulossa. ja varmasti en hahmota tätä koko juttua vielä kovin selkeästi. Ja toive siitä, että olemme "perheenä" on enemmän miehen puolelta- hän ei halua hyväksyä eroa, vaikka ei myöskään halua asioita ryhtyä korjaamaan. Ehkä tosiaan on niin että on mahdotonta olla sen kummemmin tekemisissä. Mulla on kyllä tuttavapiirissä esimerkkejä siitä, että asiota voi tehdä yhdessä- ja jopa uudet puolisot ovat mukana. En tiedä sitten mitä lapset siitä ajattelevat.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/31 |
31.08.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Älä yritä leikkiä tavallista perhettä, siitä tulee vain paha mieli, puolin ja toisin, varsinkin lapsille.



Ystävälliset, asialliset välit mutta omat elämät molemmille vanhemmille, se olisi ideaali tilanne erotessa.

Vierailija
10/31 |
31.08.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

takaisin yhteen.



Mielestäni tällainen yhdessä oleminen ja tekeminen vain lisäävät lapsille ajatusta siitä, että hedän toiveensa toteutuu ja he eivät koskaan pääse vanhempien eron käsittelyssä eteenpäin.



Mielestäni on turhaa pitää lasten toivetta yllä ja estää heitä näin käsittelemästä eroa.



Jonain päivänä he joutuvat sitten toteaman, että heidän toiveensa on murskautunut ja sen käsitteleminen on monin verroin vaikeampaa ja aiheuttaa vihaa ja katkeruutta.



Ei pidä leikkiä perhettä sen jälkeen kun sitä ei enää olla eikä aiota siihen enää palata.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/31 |
31.08.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oman eroni aikoihin, päätin että ero sitten tulkoon. Nyt on mennyt pari vuotta ja voisin kuvitella, että seuraavat lapsen synttärit/ nimpparit järjestetään niin, että lapsen isäkin on tervetullut. Kun se pakollinen viha, jota tarvitaan toisesta erottautumiseen, on käyty lävitse, niin sitä voi olla sitten samassa tilassa niin etteivät lapset vahingoitu. Niin minunkin vanhempani nykyään. Kun laittoivat pelin poikki ja ymmärsivät, etteivät ole enää perhe, niin yhdessäolo sujui sen jälkeen.Nykyään tapaavat toisiaan lastensa ja lastenlastensa juhlissa vähintään 1-2 kertaa kuussa.3,6

joo ero on alkuvaiheessa vaikka monta vuotta ollutkin tulossa. ja varmasti en hahmota tätä koko juttua vielä kovin selkeästi. Ja toive siitä, että olemme "perheenä" on enemmän miehen puolelta- hän ei halua hyväksyä eroa, vaikka ei myöskään halua asioita ryhtyä korjaamaan. Ehkä tosiaan on niin että on mahdotonta olla sen kummemmin tekemisissä. Mulla on kyllä tuttavapiirissä esimerkkejä siitä, että asiota voi tehdä yhdessä- ja jopa uudet puolisot ovat mukana. En tiedä sitten mitä lapset siitä ajattelevat.

Vierailija
12/31 |
31.08.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ongelma lienee siis siinä, että en ole itsekään pystynuyt kohtaamaan tilanteen kokonaisvaltaisuutta. ja koska mieskään ei sitä halua kohdata- molemmat yrittää väistää totuuden. Eli vastaus kysymykseeni on kerätä voimat totuuden kohtaamiseen ja toimia sen mukaan riippumatta toisen osapuolen tekemisistä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/31 |
31.08.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meilläkään eroon ei liittynyt muista osapuolia vaan minä en vain enää jaksanut. Mies otti todella vakasvasti tämän eron, koska oli varmaan ajatellut, ettei minussa ole sen verran "munaa", että saisin erottua. Mies luuli varmaan, että minä jaksan vuodesta toiseen sen temppuja, juomista, väkivaltaa ja valheita.



Mutta kertaakaan en edes ajatellut, että yrittäisimme viettää aikaa yhdessä. Itse olisin sen kokenut todella ahdistavaksi ja luulen, ettei yhteinen lapsemmenkaan olisi sitä halunnut. Tai lapsi/lapset saattavat sietää näitä tapaamisia vain koska elättävät toiveita siitä, että äiti ja iskä muuttaisivat vielä kuitenkin yhteen.



MInusta siis lapsille saatetaan antaa virheellinen toive yhteen palaamisesta. Tosiasia on kuitenkin se (ainakin meillä), että vaikka kuinka suoraan sanottaisiin, ettei äiti ja isä enää muuta yhteen asumaan, niin silti lapsi elättelee sitä toivetta pitkään.



Meillä oli molemmilla jopa uudet pulisot ja näiden kanssa molemmilla yksi yhteinen lapsi, niin silti meidän tyttö kysyi ihan viattomasti, että palaatteko te vielä iskän kanssa yhteen. Vaikka mitään sinne päinkään ei oltu koskaan puhuttu.



Mutta lapsilla on silti mahdollisuus pitää hyvät yhteydet molempiin vanhempiin. Etäisä tapaa säännöllisesti ja sovitusta ja kumpikaan vanhempi ei puhu toisesta vanhemmasta mitään pahaa lapsille tai lasten kuullen. Siinä minusta on hyvä resepti sille, että yhteys molepiin säilyy.



Lapsen paras on se, että te vain molemmat käyttäydytte asiallisesti kun lapsia haetaan/tuodaan ja kerrotte, että vanhammat erosivat toisistaan, mutta ei lapsistaan.



Kuulostaa kliseiseltä, mutta on hyvinkin totta.

Vierailija
14/31 |
31.08.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

En halua sanoa, etteikö koskaan, missään ja kenelläkään tuollainen järjestely sujuisi. Jos sujuu ja kukaan ei kärsi, niin hyvä ja aivan loistavaa! Mutta jos olet huomannut, että järjestely ei toimi teillä, niin silloin jotain muuta.



Ja lasten esitykset ym ovat sellaisia paikkoja, jonne lapset varmasti toivovat molemmat vanhempansa yleisöksi. Poikkeuksiakin on aina näistä säännöistä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/31 |
31.08.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

tärkeimmät omat selvitytyiskeinonne?

Elintason muutokseen olen varautunut, itsestäni ryhtynyt huolehtimaan paremmin, laittanut arjen rutiinit kohdilleen- mutta sydän on todella raskas ja välillä meinaa romahtaa tämä arjen jaksaminen. Eikä oikein tiedä missä olisi se olkapää jota vasten itkeä. vai riittääkö pelkkä sohvatyyny?

Vierailija
16/31 |
31.08.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vaikka kolmonen oli omien vanhempien eron kokenut ja tiesi, että molemmat vanhemmat ovat tyhtä tärkeitä lapselle, niin se viha ja kiukku on välillä niin kovin kokonaisvaltaista ja saattaa ahmaista syvyyksiinsä kokonaan. Onneksi löysin perhekerhosta kaverin, joka oli samassa tilanteessa. Täytyy tunnustaa, että joskus olin niin vihainen, että suunnittelin, että lapsi ei isäänsä tapaa. Soitin tälle ystävälleni ja hän puhui järkeä. Samoin toisinpäin. Luulen, että lapsillamme on siksi tavallista paremmat suhteet molempiin vanhempiinsa, koska sanoimme kaikki tunteet ilmi(ja ehdottomasti ei sille exälle, koska siitä ei ole hyötyä)



Hyväksy kaikki tunteesi. Lue erokirjallisuutta, mene eroseminaariin esim srk:t järjestävät joskus ja varaa suremiseen aikaa ihan kalenterista. Ja joka päivä voit viettää suru/viha/tuska -hetken. Näin tiedät, että pääset suremaan rauhassa, mutta pystyt hoitamaan arjen askareet.

Vierailija
17/31 |
31.08.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ero on ero ja siihen kuuluu etäisyyden ottaminen, ydinperhe-elämän lopettaminen ja kovakin viha. Vihavaiheen jälkeen on mahdollista olla asiallisissa väleissä, mutta se vaatii sen, että tunteet ovat todella kuolleet ja mitään haaveita yhteenpalaamiseen ei ole enää olemassa.



Ylipäätään ei ole olemassa enää avioeron jälkeen "one happy family" -elämää vaan elämä rakennetaan erillään, mutta lapsia yhdessä kasvattaen. Useimmat eronneet pariskunnat kokee yhteiset hetket vastenmielisinä ja pystyvät kyllä jotkut rippijuhlat ja yo-juhlat istumaan samassa tilassa sivistyneesti, mutta nautintoa se ei todellakaan ole vaan juuri niitä harmittavia tilanteita, joita jaksaa lasten takia.



Ja olen seurannut monia pariskuntia läheltä ja itsekin eronnut. Yhtään paria en tiedä, jotka juuri sietäisivät toista silmissään pakollista pidempään.

Vierailija
18/31 |
31.08.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Joo täytyneenä hakea vertaistukea- tässäkin jo huomaa että helpottaa.

Niin kai se on- jos sen puolison seura olis edes ok- niin ei sitä eroaisi kun on nuo rakkaat lapset.

Laitanpa kalenteriin suru-hetket.- koska se on se mitä en ole tässä ymmärtänyt tehdä- että pitäisi ihan tosiaan surra ja vihata nää aisat pois.

Ja palautteesta- tässä tilanteessa tuntui siis hyvin loukkaavalta nuo kuinka pitäisi vaan miestä ymmrtää ja antaa tilaa- sen sijaan nämä tosiasioiden selkiinnyttämiset ja ymmärräys auttavat PALJON. se että pitäisi asettua miehen asemaan, saati kuluttaa voimiaan siihen että hän pikku rassukka nyt pääsisi eteenpäin- ei todellakaan auta.

Vierailija
19/31 |
31.08.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

tai virallisesti paperilla pian ja käytännössä jo vuoden ajan. Tilanteemme on hyvin samankaltainen ap:n kuvauksen kanssa.



Me olemme tehneet asioita yhdessä lapsiemme kanssa niin että molemmat vanhemmat olemme paikalla, esim. käyneet ulkoilemassa ja tapahtumissa. Näin toimimalla olen halunnut vahvistaa isän ja lasten suhdetta jossa eron alussa vaikeutta. Siis isä ei halunnut tavata lapsiaan kostoksi minulle, joka halusin erota. Mies edelleen haluaisi elää perheenä ja olla naimisissa kanssani ja elättelee toivoa siitä. Nuo tapaamiset voivat tosiaan ruokkia sitä vaikka oman kantani olen selkeästi sanonut eron lopullisuudesta. Mutta lasten ja isän tapaamiseksi ja suhteen vahvistumiseksi olen näin toiminut.



Niinkuin ap, myös minä olen liiaksikin yrittänyt, joustanut ja taipunut lasten isän ollessa ottamatta vastuutaan.



Vaikeitahan nämä tilanteet ovat. tuota että tapaamisista olisi lapsille enemmän haittaa kuin hyötyä en ole ajatellut. Täytyy puhua asiasta lasten kanssa ja huomioida miltä heistä tuntuu.



Voimia sinulle ap! Selviytymiskeinoina itselleni on muutoin voimavaroja vieneessä tilanteessa oli arjen helpottaminen, meillä syötiin aiempaa enemmän ostettua valmista ruokaa kuin kotona alusta saakka tehtyä ja siisteystaso sai myös joustaa. Tärkeintä että jaksamista riittää lapsille.



Vierailija
20/31 |
31.08.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

ei ole mitään yhteisiä perhetapaamisia, enkä koe niitten olevankaan tarpeellisia. Lapsilla on kaksi vanhempaa jotka rakastavat heitä, mutta eivät toisiaan.

Meillä on exäni kanssa yhteinen päämäärä fiksut lapset joiden elämä on hyvää. Samat rajat on molemmilla vanhemilla ja säännöt. Siitä lähdetään.



Lapsilla on tieto että heidän parhaaksi toimitaan erilläänkin,

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: viisi kahdeksan neljä