Kysymys kaikille joilla mielenterveys- ja itsetunto-ongelmia, ahdistusta tai pelkotiloja!

Äiti oli mielenterveysongelmainen ja isä alkoholisti. Silloin kun isä sattui olemaan käymässä kotona minkä ryyppyreissuiltaan ehti, he tappelivat. 5-vuotiaana jouduin 4-vuotiaan veljeni kanssa lastenkotiin tunnekylmien ämmien riesaksi. Kuria oli, mutta rakkautta ei. Ruumiillinen kuri jäi muutamaan satunnaiseen tukistukseen. Kasvatettiin niin, että totella pitää. Ihan sama perusteleeko aikuinen vai ei.



Veli varmaan oli ainoa joka edes joten kuten piti järjissään.

itsetunto-ongelmia kyllä löytyy, satunnaisesti ahdistuskausiakin. Ja veljeni on mielentierveysongelmien vuoksi sairaseläkkeellä.



Vastauksia:

Lapsuudenkotini oli perinteinen kahden lapsen ja työssäkäyvien vanhempien kaupunkilaiskoti, jossa 70-luvun tapaan kasvatus oli suht vapaata. Ei ruumiillista kuritusta, ei kotitöiden tekopakkoa. Kotona arvostettiin kulttuuria, ei niinkään käsillä tekemistä tai urheilua. Äiti oli akateeminen, isä ylempi toimihenkilö/yrittäjä. Sisaruksia siis vain yksi veli. Suuri vaikutus mielenterveysasioihin meidän perheessä oli luultavasti äidin kuolemalla, joka tapahtui kun veljeni minä olimme murrosiän kynnyksellä. Sen jälkeen isäni alkoi käyttää alkoholia, vuosia vain viikonloppuisin, mutta meidän lasten aikuistuttua hänestä kehittyi vähitellen alkoholisti.

oli/on hyvät vanhemmat, erosivat tosin kun olin muutaman vuoden ikäinen. äiti yh.

meitä lapsia 6 joista 3 ehti muuttaa omilleen jo ennen syntymääni.

siskojani on kuulemma tukistettu jokunen kerta, niille nyttemmin naureskellaan, että kuinka heille pidettiin kovaa kuria ja minua hemmoteltiin. olen nuorin ja äiti pääosin siis kasvatti sen mikä töiltään kerkesi.

juoksin ulkona myöhään ja olin iltaisin myös monesti yksin kotona, mutta koti oli hyvä eikä ongelmat sieltä pohjaudu.