Onko vielä toivoa (flirtista yms)
vai olenko mokannut lopullisesti, kun käyttäydyin yli-innokkaasti kiinnostukseni kohdetta kohtaan?
Eli kyseessä hyvin flirtti mies, jonka kanssa tapailtiin melko tiiviistikin aluksi. Jotain käsittämätöntä kemiaa siinä oli, niin paljon, että mentiin sitten sänkyynkin, vaikka oikeasti mä olin siinä tilanteessa hyvin epävarma olisinko halunnut, kun ei mun mielestäni vielä niin kauheen hyvin tunnettu, vasta muutamia kertoja tavattu. Lopulta hän sai tahtonsa läpi ja oli sen jälkeen aivan haltioissaan, vihjaili jotakin yhteisestä tulevaisuudestakin..
Sitten tapaamisiin tuli tauko mun menojen takia.
Sen aikana tajusin olevani todella ihastunut häneen. Palattuani reissusta mies ei enää ehtinytkään nähdä minua.
Olin tosi hämmentynyt ja sanoin sen hänelle suoraan. Kerroin myös ihastumisestani. En siis enää flirttaillut vaan yritin kommunikoida suoraan. En vaan osannut siinä tunteikkuudessa leikitellä enää.
Ehkä se pelotti miehen pois?
Muutamaan kuukauteen emme olleet tekemisissä, mutta nyt hän välillä laittaa jotain viestiä tai soittelee jotain muka-asiaa. Olen yrittänyt olla leikkimielellä ja ihan coolina. Mutta se on vaikeeta kun sydän jyskää.
Flirtti on kivaa, mutta missä vaiheessa ja miten asioista voi alkaa puhua vakavammin? Vai pitäisikö sitä leikkiä pystyä jatkamaan loputtomiin? Mitäs niille tunteille sitten voi tehdä, opetella käyttäytymään järkevästi niistä huolimatta??
Neuvoja wiisaammat, kiitos!
Kommentit (6)
kumpikin teistä yrittää näytellä jotakin muuta kuin tuntee. Luetaan toisen käyttäytymistä väärin.
Näisilla on yleensä ottaen usein onelmana se miesten kanssa, että oletetaan että mies ymärtää sanomattakin mitä nainen tarkoittaa ja haluaa.
Ehkä mieskin luki väärin sinun työstäsi johtuvan tauon niin, että et halua oikeasti nähdä häntä. Kumpikaan ei halua olla muka liian innokas, joten sitten näytellään coolia.
Valitettavasti :(.
Mutta ehdota tapaamista, ehkä juttu lämpeää uudelleen.
Ilmeisesti sai sinulta hyvää seksiä.
Kun olit poissa niin ehkä löysi jonkun toisen? Homma ei toiminutkaan ja nyt haikailee sen hyvän seksin perään.
Jos kerran sanoit että olet aidosti häneen ihastunut niin hän tietää sen. Ette kuitenkaan sen jälkeen olleet yhteyksissä muutamaan kuukauteen.
Minä laittaisin tekstiviestin (tai soittaisin) jossa sanoisin että haluan lopettaa tällaisen puolinaisen suhteen. Että palatkoon asiaan sitten jos on tosissaan.
Veikkaanpa että saat vastaukseksi että "selvä" tms. Yhdellä sanalla.
Been there done that.
ps. Ja sinä PÄÄSET hänestä yli. Muista se. Ei muuta kuin uusia haasteita päin. Tiedän että nyt ei tunnu siltä mutta usko pois pääset hänen yli. Hän ei ole arvoisesi jos ei halua "taistella" sinusta.
Todella olen olettanut, että asia on niinkuin #3 kirjoitti. Siksipä juuri kerroin hänelle suoraan miltä tuntuu, että haluan tavata ja olen ihastunut jne..
Toisaalta pelottaa, että asia on juuri niin kuin #4,5ja6 sanovat, pelimies joka oli vain sen yhden jutun perässä.
No nyt kun hän on ottanut yhteyttä, olen kerran ehdottanut tapaamista ja kerran järjestänyt hyvin otollisen tilanteen hänelle ehdottaa tapaamista.. Ensin hän on vetosi kiireeseen, sitten kuitenkin ehdotti itse tapaamista, jonka perui viime tingassa.. sen jälkeen vielä soitteli 'tunnustellakseen tilannetta'-kuten itse asian ilmaisi. Kun suoraan ihmettelin hänen käytöstään, keksi jonkin ihan toisen asian ja syyn soitolleen.
Naisenlogiikallani en ihan hänen käytöstään ymmärrä.
Mistä voi tunnistaa onko kyseessä pelimies?
ajatuksia, kokemuksia, mielipiteitä kellään?