Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mollavatko teidän vanhemmat teitä tai lapsianne,elämää tms?
25.08.2009 |
Itse alan olla todella väsynyt kun isäni arvostelee ja mollaa elämääni,mikähän oikeus hänellä on siihen?
Isäni asuu yksin ja on sairautta ja ties mitä yksinäisyyttä,työstressiä,mutta se ei minusta oikeuta siihen,että aina purkaa pahan olonsa minuun.
Alan olla tosi väsynyt
Kommentit (20)
Äitini arvostelee meitä ja lisäksi haukkuu aina minulle kaikki tuntemansa ihmiset (en tunne itse puoliakaan). Ei ole kiva vierailla kun kestää aina päivä toipua tästä negatiivisuudesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äitini haukkuu miestäni minulle, pitäisi erota kuulemma hänestä, No, itse oli naimisissa alkoholisti-isäni kanssa ja kasvatti tunnekylmästi lapsiaan jotenka mikähän äitini on sanomaan...
miehessäni vikana kuulemma siis alhaisempi koulutustaso kuin minulla. Viis siitä että tekee kotitöitä, hoitaa lapsia ja tuo rahat kotiin eikä haaskaa niitä viinaan. Mieheni on lisäksi vähentänyt alkoholinkäyttöä (eli ei enää paria kaljaa saunan päälle tai matsi-iltoina) samoin kuin minäkin. Mutta ei :( olen kieltänyt äitiäni sekaantumasta tuolla tavalla, mielestäni meillä on ihan hyvä näin (ja pirunkos väliä sillä koulutuksella on...)
nyt kun ikää alkaa olla 40v mittarissa niin tuntuu,etteikö tämä koskaan lopu. Arvostelee lapsiamme ja heidän harrastuksiaan,yksi pojistamme on huippulahjakas urheilija (isäni ja minä olemme olleet myös),muttei nyt löydy ymmärrystä,kannustusta,hyvää sanaa pojallemme. Kaikki on vaan niin järjetöntä kun on kallista ja ihan turhaa treenata sitä ja tätä,olisi onnellinen pojan puolesta kun pärjää,kävisi vaikka joskus katsomassa kentän laidalla,mutta ei,valitusta vaan.
Äitini arvostelee meitä ja lisäksi haukkuu aina minulle kaikki tuntemansa ihmiset (en tunne itse puoliakaan). Ei ole kiva vierailla kun kestää aina päivä toipua tästä negatiivisuudesta.
Ei ole väleissä enää juuri kenenkään kanssa. Kaikkien sukulaisten kanssa on välit poikki, myös isän puoleisten:((. Harmittaa koska se vaikuttaa minuunkin negatiivisesti. Jotkut sukulaisista luulevat että olen samaa mieltä kuin äitini.
Kukaan ei voi ymmärtää millaista tämä on jos ei ole samanlainen äiti:(((. Miten se negatiivisuus vaikuttaa kaikkeen. En halua enää tavatakaan häntä. KUn lapset olivat pieniä niin kävimme kerran viikossa, enää emme käy edes kerran kuussa. Isän puolesta harmittaa koska hän on kiva, mutta äiti on kyllä levittänyt negatiivisuutta häneenkin.
2
isäni on perhettäni kohtaan kylmä kuin viilipytty.
Ei pidä yhteyttä, ja on muutoinkin hyvin etäinen.
Lasten synttärit joskus muistaa, sekä jouluna, siinä kaikki.
Kun siskoni lapset ovat ukin mussukoita, palvoo ja ylistää heitä. En jaksa moista paskaa katsoa enkä kuunnella.
Äitini on hieman erikoinen.
Alkuun tykkäsi miehestäni, mutta se tykkääminen on syyttä laantunut ja muuttunut pikemminkin pilkaksi ja ivaksi.
Mieheni on korkeasti koulutettu, fiksu, mukava, symppis, ihana, kaikin puolin mallikelpoinen aviomies ja perheenisä.
Äiti haluaa vaan aina löytää jonkin seikan, mistä pääsee sanomaan.
Olen sanonut suorat sanat takaisin, ja meillä on ollut välirikkojakin, mutta kaikkea en kykene unohtamaan tai antamaan anteeksi.
Äitini on ex alkoholisti, ja elämänarvonsa ovat erittäin kummalliset.
Vanhempieni erittäin epätasa-arvoisen kohtelun ym. seurauksena en myöskään ole väleissä oman siskoni kanssa.
Siskoni on narsistinen, hyvin vaikea tapaus lajiaan.
Juku mikä suku ;)...kunpa sukulaisensa voisi valita ;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
olemme paljon tekemisissä appivanhempien kanssa ja appiukko arvostelee meitä kaikessa. emme osaa hoitaa lapsiamme oikein, en siivoa tarpeeksi paljon, en osaa tehdä kunnon ruokaa lapsille. ostamamme auto oli virhe, samoin talo.
olen oppinut että hän on tyyliltään vain sellainen, että ei osaa olla sanomatta jokaisesta asiasta jotain negatiivista. ja vaikka tietysti välillä ottaa päähän ihan älyttömästi, niin yleensä annan mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. enää en yleensä edes vastaa mitään niihin kommentteihin.
Että muillakin on "outo" suku:)). Eritoten äitini suku on kummallinen, ovat paljon riidoissa ja muutenkin oudon ehdottomia monissa asioissa. Hävettäviä ovat:((. En tiedä oikein muita tällaisia, kun tuntuu että muilla on niin normaalit sukulaiset...
Esim. mieheni suvun puolella ovat paljon yhteyksissä ja pitävät kesäjuhlia/muita juhlia ja muutenkin välittävät toisistaan, eivät mollaa toinen toisiaan.
2
Sisältö jatkuu mainoksen alla
minulla on äitisi kaltainen anoppi, lähes sanasta sanaan samanlainen! Jaksamisia meille molemmille:)
Nykyään yrittää olla NIIN ystävällistä ja mukavaa pataa, mutta kyllä ne jatkuvat huutamiset ja haukkumiset ovat valitettavasti jättäneet syvät arvet, jotka eivät koskaan parane täysin.
Parempi tietenkin näin, että edes nyt kun olen aikuinen, on äiti parantanut tapansa. Olen todella onnellinen siitä, että lapseni ovat saaneet hyvän isoäidin eikä kirkuvaa ja karjuvaa itsetunnontappajaa lähellensä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Häntä pitäisi kunnoittaa... miksi ? Hän hakkasi minua ekaluokkalaisena, kun en pärjännyt hänen mielestä tarpeeksi hyvin koulussa. Hän vähätteli minua aina, kun sai siihen pienenkin mahdollisuuden. Minulla on nyt oma perheeni ja oma elämäni, johon en kaipaa ollenkaan isääni. Isäni hän ei ole ikinä ollut muuta kuin biologisesti.
vaikkei tämmöistä kenellekään voi toivoa.
Tuntuu vaan, että lähipiirissä kaikilla on niin lämpimät välit läheisiinsä..mene siinä sitten kertomaan omista ajatuksistasi omaa sukuasi kohtaan, ja tunne itsesi kummajaiseksi.
En syytä itseäni mistään, muuta kuin liikakiltteydestä, joten omalle kontolleni en ota näitä ah niin ihania sukulaiskiemuroita.
Olen vaan päättänyt niin, että kynnysmatoksi en ala, ja valitsen kyllä kenen sukulaisen kanssa olen tekemisissä.
Miksi ylläpitää suhteita, mistä ei saa kuin pahan mielen?
Tuntuuhan tää tympeältä, viimeksi eilen v****ti niin, että hyvä kun ei viikset kasva.
Kuten se Mamban (?) biisikin menee, niin -se pitää kestää, mitä ei voi estää..-.
Voimia sullekkin!
7
Sisältö jatkuu mainoksen alla
isäni on perhettäni kohtaan kylmä kuin viilipytty. Ei pidä yhteyttä, ja on muutoinkin hyvin etäinen. Lasten synttärit joskus muistaa, sekä jouluna, siinä kaikki. Kun siskoni lapset ovat ukin mussukoita, palvoo ja ylistää heitä. En jaksa moista paskaa katsoa enkä kuunnella. Äitini on hieman erikoinen. Alkuun tykkäsi miehestäni, mutta se tykkääminen on syyttä laantunut ja muuttunut pikemminkin pilkaksi ja ivaksi. Mieheni on korkeasti koulutettu, fiksu, mukava, symppis, ihana, kaikin puolin mallikelpoinen aviomies ja perheenisä. Äiti haluaa vaan aina löytää jonkin seikan, mistä pääsee sanomaan. Olen sanonut suorat sanat takaisin, ja meillä on ollut välirikkojakin, mutta kaikkea en kykene unohtamaan tai antamaan anteeksi. Äitini on ex alkoholisti, ja elämänarvonsa ovat erittäin kummalliset. Vanhempieni erittäin epätasa-arvoisen kohtelun ym. seurauksena en myöskään ole väleissä oman siskoni kanssa. Siskoni on narsistinen, hyvin vaikea tapaus lajiaan. Juku mikä suku ;)...kunpa sukulaisensa voisi valita ;)
Meillä vähän sama. Tunnekylmä perhe ja keskimmäinen lapsi narsisti. Joskus mietin kumpi on seurausta kummasta..
Mutta vaikeaahan se on kun hänkin välillä soittelee ja MOTKOTTAA ja syyttelee että kuinka emme ole tulleet käymään??? Mutta kun en halua mennä kun tulee vain paha mieli:(. On se kumma miten joidenkin ihmisten tapaaminen voi syödä kaiken energian.
Pelottaa tulevaisuus kun olen lapsista se joka asuu lähiten vanhempiaan. Joudunko siis huolehtimaan katkerasta äidistäni jos isä kuolee ennen häntä? Haluanko mennä sinne kuuntelemaan miten pitäisi tehdä sitä ja tätä ja kuinka teen kaiken väärin?
Mua on haukuttu ja moitittu pienestä pitäen. Tulen epävarmaksi tyttöseksi joka kerta kun käyn kotona:((. Inhoan itseäni sen takia!
Toinen katkeruutta aiheuttava aihe on se, että tyttömme on erityislapsi (epätyypillinen autismi) mutta isäni ei sitä suostu uskomaan. Kun hän on kuullut että tyttö käy terapioissa niin hän pitää niitä hömpötyksinä ja syyttää mua lapsen kiusaamisesta. Koska onhan "tyttö ihan normaali" isäni mukaan siis. Tuota en voi oikein koskaan antaa anteeksi. Kun tarvitsisi sitä tukea vaikeassa tilanteessa, kun on vammainen lapsi, niin saakin vain moitteita siitä että "kiusaa" lasta turhaan!
Voi voisin varmaan kirjoittaa sivukaupalla vanhemmistani!!! Joskus mietin pitäisikö mennä terapiaan? Auttaisiko se? Usein kun tuntuu että näitä asioita ajattelen turhankin paljon.
2
Sisältö jatkuu mainoksen alla
uskon omaan kokemukseeni viitaten, että siskoni naristinen luonne on pitkälti yksi syy miksi asiat ovat suvussamme kuten ovat.
Toinen merkittävä seikka on se, että vanhempamme (jotka eronneet tosin) pitävät meitä lapsia (joita 2) erittäin epätasa-arvoisina, etenkin isäni.
Isäni silmissä minä olen `ei mitään`, vaikkakin olen elämässäni normaalisti pärjännyt, en mikään luuseri.
Mutta siskoni se vasta on jotakin, suurta ja mahtavaa, ihmeellistä ja kummallista, VAILLE mitään erityistä syytä.
Ja lapsenlapset...heistä se kohtelu vasta näkyykin :( Meidän lapset eivät tunne ukkiaan, no eivät järin hirveästi mummoaankaan.
Kun isäni käy siskoni luona viikoittain, kaiken maailman kissanristiäisissä.
Ja kuka nauttii tilanteesta? Arvatkaapa..
7
että tuo narsistinen siskoni on meistä kahdesta siskoksesta vanhempi, 3 v ikäerolla.
Äidin puolen kaikki sukulaiset riidoissa keskenään, jostain vuosikymmeniä vanhoista kaunoista ihmiset on ikuisesti katkeria.
Äidistä olen huomannut nyt aikuisena sen, että kannustusta ja kiitosta tulee vain silloin, kun onnistun toteuttamaan jonkun hänen omista elämättä jääneistä unelmistaan. Kaikki muu jätetään huomiotta tai motkotetaan, kun joku muu on senkin tehnyt paremmin. Vertaa tekemisiäni suunnilleen johonkin nobel-palkittuihin, jos lähipiiristä ei löydy ketään "parempaa".
Eikä miehen sukulaisistakaan ole tässä apua, vaikka niin toivoin pitkään...He tuntevat vain silminnähtävää paremmuutta ja vahingoniloa, jos heistä jollekin puhuu näistä oman suvun ongelmista. Keräävät sulkia hattuun kuinka heidän geeninsä on taas kerran parempia...
En vaan jaksaisi enää tätä jatkuvaa kateuden, kilpailun ja katkeruuden ilmapiiriä mikä vallitsee. Ulkoisesti tietysti pitää näyttää kaikille miten hyvin menee, mikä lisää tietysti kierrettä entisestään.
vaikkei tämmöistä kenellekään voi toivoa.
Tuntuu vaan, että lähipiirissä kaikilla on niin lämpimät välit läheisiinsä..mene siinä sitten kertomaan omista ajatuksistasi omaa sukuasi kohtaan, ja tunne itsesi kummajaiseksi.
En syytä itseäni mistään, muuta kuin liikakiltteydestä, joten omalle kontolleni en ota näitä ah niin ihania sukulaiskiemuroita.
Olen vaan päättänyt niin, että kynnysmatoksi en ala, ja valitsen kyllä kenen sukulaisen kanssa olen tekemisissä.
Miksi ylläpitää suhteita, mistä ei saa kuin pahan mielen?
Tuntuuhan tää tympeältä, viimeksi eilen v****ti niin, että hyvä kun ei viikset kasva.
Kuten se Mamban (?) biisikin menee, niin -se pitää kestää, mitä ei voi estää..-.
Voimia sullekkin!7
voi, kuulostaa niin tutulta..
Meilläkin erityislapsi, ja muutakin murhetta ollut, joihin olisin kaivannut tukea vanhemmiltani.
Mutta mitä...pahempaa v****lua vaan sataa niskaan :(
En edes tässä ilkeä sanoa mitä kaikkea moskaa olen joutunut kestämään :(
Käyn psykologilla, ja ehkes jossakin vaiheessa ihan terapiaankin jonnekkin.
On päiviä, jolloin pystyn elämään näitten asioitten kanssa, mutta on päiviä jolloin sieluuni sattuu lujaa.
Onneksi on ihana mies ja ihanat lapset, heistä saan paljon iloa elämääni =)
Toivottavasti sinäkin, kirjoittaja nro 2 =)
7
voimia sullekkin.
Meillä myös osittain tuommoista, eli hyväksytään asiat mitkä sukulaisten omiin aatoksiin istuu, mutta ei kunnioiteta toisen näkemystä asiaan.
Tuli paha mieli sunkin puolestasi =(
7
Olin musta lammas, täydellisten sisarusteni jälkeen syntynyt epäonnistuminen. Minun ei pitänyt pärjätä missään eikä minusta pitänyt tulla mitään. Haukkui koko suvulle. Isää minulla ei ole ollut.
Nyt on haukkuminen loppunut ja äiti tuntuu pitävän minusta eniten kaikista lapsistaan. Pitää yhteyttä eniten juuri minuun. Eikö ole outoa.
Saavutin loppujen lopuksi enemmän kuin ne sisarukseni, puolison, asumisen, hyvinvoinnin ja koulutuksen/uran suhteen.
Alue: Aihe vapaa
Siksi en jaksa häntä niin paljon tavatakaan kun tulee niin paha mieli:((. Esim. olemme muuttaneet uuteen taloon ja laitamme puutarhaa niin jatkuvasti hän kritisoi ja motkottaa siitä että muka laitamme nyt sitten liikaa istutuksia jne tänne. Jaa että nurmikkoko riittää vain vai?? En oikein ymmärrä kun olemme miehen kanssa kiinnostuneita puutarhanhoidosta että miksi emme saisi puutarhaa laittaa??
Sama koskee kaikkia hankintojamme: kaikki meidän hankkimamme on turhaa ja "riittääkö meidän rahat nyt". Lapsille en saisi mitään hankkia, kaikki on turhia juttuja. Jos tytöllä on jotain uutta päällä, siitä hän motkottaa. Ihan kuin 7-vuotiaalle mahtuisi samat rytkyt kuin 5-vuotiaana!!!
Olisihan se kiva jos he joskus KEHUISIVAT. MIelestäni olen oikein hyvin onnistunut ja menestynyt elämässäni: hoidan työni ja lapseni hyvin jne.
Äitini tosin on masentunut (tai luulen näin). Istuu kotonaan eikä käy missään ja voi varmaan henkisesti pahoin. Ei ole mikään positiivinen ihminen:(. Siksi kai näkee kaikessa vain sen huonon puolen.