Moneltako teidän 1-luokkalaiset menevät nukkumaan?
Meillä ekaluokkalaisen pitää herätä aamulla klo 7, joten on pakko laittaa hänet nukkumaan viimeistään klo 21. Aikaisemmin uni ei oikein tule, vaikka yritettäiskin.
Mietin vaan kun tuolla meidän pihalla monet tuon ikäiset hilluvat vielä ulkona klo 21 aikoihin. Miten sitä unta sitten ehtii tulla riittävästi? Tuntuu että aika monet eivät kiinnitä riittävästi huomiota unen määrään, ja sitten ihmetellään kun lapset ovat levottomia koulussa... Vaikka onhan sitä aina niitä tosi vähäunisia (joihin tosin lasken oman poikanikin).
Kommentit (20)
... joka tarkoittaa, että viimeistään vartin yli kahdeksan lähdetään polkemaan koululle.
Periaatteessa kait ehtisi, jos koululainen heräisi varttia vaille kahdeksan, mutta pienemmät sisarukset ja siinä sivussa myös minä itse heräämme puoli seitsemän maissa ja herättelen sitten koululaisen seitsemän jälkeen, ellei itse ole herännyt ääniin (pieni asunto, joten hiljaisuutta ei ole).
Ekaluokkalainen nukahtaa kahdeksan - puoli yhdeksän maissa illalla eli nukkuu liki 11 tuntia yössä.
Herää n klo 8 ja menee nukkumaan klo 23 maissa. Ei vain nuku enempää, eikä ole koskaan nukkunut. Olisi kiva jos nukkuisi enemmän, olisi vanhemmillakin jotain yhteistä aikaa, mutta ei ole ollut seitsemään vuoteen nyt. Nukkumattomuus on meillä sukuvika, sillä enpä nuku itsekään kuin n 5 tuntia yössä, jos en tainnuta itseäni jollain nukahtamislääkkeellä.
Herätys seiskalta. Verailun vuoksi kuudesluokkalainen klo21, herätys viimeistään kasilta
meillä mitään sängyssä lorvita. se on opetettava alusta saakka.
22.00 unille ja 07.00 viimeistään ylös
Eli 20.30 nukkumaan, ylös 7.30-8.00. Koulu alkaa ainakin tällä viikolla 8.45.
Hyväuninen lapsi, aina ollut. Ja tuon unimäärän nukkunut/tarvinnut ainakin 2-vuotiaasta.
ekaluokkalaiselle sopiva aika on 19:30 ja 21:00 on hyvä 12v ja 22:00 14-15v. kotona asuvalle 16v-18v viimeistään 23:00. Siitä eteenpäin itse päättäen, kunhan kotona asuva huoneessaan hiljaa arki-iltoina 23:00.
Muualla asuva tietysti päättää itse.
En jaksa hakea sisälle. Odotan ensin, että mies tulee kotiin.
Siellä hän kuuntelee musiikkia ja nukahtaa suunnilleen klo 23. Herätys on 8.30. Koulu alkaa ysiltä.
Siellä hän kuuntelee musiikkia ja nukahtaa suunnilleen klo 23. Herätys on 8.30. Koulu alkaa ysiltä.
Kyllä tuonikäiset pääsääntöisesti kuuluvat ainakin viikolla huomattavasti aikaisemmin sänkyyn.
Meidän 7v (ja 5v) menee nukkumaan klo 20 jälkeen, yleensä nukahtaa 20:30-21 mennessä. Herää itsekseen n. klo 7-7:30.
jos laittaa ennen 21.00 nukkuun niin nousee 5 aikoihin. Ei kyllä sovi, en anna nousta tuohon aikaan. Parempi laittaa nukkuun 22 jolloin heräilee sopivasti 7 aikoihin.
mätisäkkejä kun jaksavat tuhnuttaa sängynpohjalla puolipäivää. Ihmekkään jos ei mitään jaksa kun nukkuvat 20-09 välin
Sängyssä on viimeistään yhdeksältä, herätys klo 7 viimeistään 7.30 ja kouluun lähtee 8.30.
Menee nukkumaan 20-20.30 ja herää/herätetään 7-7.30, jos ei itse herää. Jos valvoo vaikka 21.30 asti, niin on aamulla väsynyt.
sändyssä oltava klo 21. iltatoimet aloitetaan 20-20.30 välillä. herätään 7:ltä.
Yleensä nukkuu klo 21.30 ja herätys on 7.30 eli 10 h unta saa.
oltava kotona 19.30, poikkeuksellisesti klo 20. Viimeistään 20.30 iltapala, satu ja pesut ja sängyssä klo 21. Heräävät tai herätetään seitsemältä.
Monissa perheissä lapset saavat olla myöhempään ulkona ja ollaan omilta lapsilta valituksia kuultu. meillä myös oltava kotona klo 17-18 jolloin ruoka ja läksyjen teko/ tarkistus.
että mitkä ovat ne oikeat vastaukset :)
meillä ekaluokkalainen ja 5 vuotias.
iltatoimet klo 19.30 alkaen, nukkumaan 20-21.30 ja aamulla herätys 6.30-7.00
Ja hyvin on riittänyt, pirteitä ovat
vaikka koulua muutama tunti, täytyy jaksaa keskittyä ja istua aloillaan. Mä ainakin huomaan, että oma ekaluokkalaiseni on väsynyt koulupäivien jälkeen. Sama oli aikoinaan esikoisella ekaluokalla, vakka molemmat olikin tottuneet säännölliseen rytmiin jo tarhassa...
Mun 7 v on sängyssä viimeistään 21. Aina ei malttaisi nukahtaa, kun tulee päivän asiat silloin mieleen, väsynyt on kuitenkin. herätän 7.30, jatkossa varmaan aikaisemmin, kun oma loma loppuu.
Perheen 14 v on sängyssä yleensä 21.30, kattelee pikkasen aikaa telkkua, ja nukahtaa vasta sitten about22/22.30. Aamulla hänen täytyy kuitenkin olla hereillä ennen seitsemää...
Nukkumaan menee klo 9.