Mä en enää kestä tätä sikolättiä!*^;#¤5&*'

Itse olin aikoinani himosiivooja, stressiin asti. Toimi vielä yksin asuessa, mutta myöhemmin rupes rassaamaan hermoja ihan tosissaan kun ei voi sataa asiaa hallita yhtäaikaa (muidenkaan puolesta ;)).



Tuo ukon kuriinlaittaminen on haaste sinänsä, jos on eri arvot esim. siivouksen suhteen. Ei auta huutaa vaan voi yrittää puhua tuntemuksiaan ulos rauhallisesti, esimerkein. Ja varmaan on huoli myös siitä että poika ottaa mallia -en siivoo.?



Mun on ollut pakko höllätää otetta siivouksen suhteen että itse jaksaa ja miettiä onko nyt pakko joka paikan olla koko ajan tip-top. Hetken totuttelu uuteen tyyliin vie aikaa, mutta kyllä se siitä. Pitää vaan yrittää löytää asioihin kuin asioihin tasapaino. Onhan se välillä hampaiden kiristelyä, mutta useemmiten on parempi olo kun ottaa vähän rennommin. Uskon että jälkikasvustakin kuitenkin kasvaa vastuullisia ja siistejä kansalaisia.

mun mies on ihan kamala sottapytty, jättää vaatteensa lojumaan joka paikkaan ja ehkä pari kertaa kuussa täyttää tiskikoneen - tietty silleen et ne astiat on sikin sokin.



Eikä tosiaan auta mikään konsti, pakko vaan kestää. Meillä ei siis ole ikinä siistiä. Jos joskus saa siivottua, seuraavana päivänä on taas ihan sama sotku.

Yritän olla siivoamatta edes viikonloppuisin. Pyykkiä kyllä pesen silloinkin. Mutta viikolla ei muuta ehdi,kun töissä ja kaupassa käydä ja siivota, perkele. Meillä 2 sotkee ja 1 siivoaa.

viet roskikseen.

anna olla