Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Vaikuttaisiko parisuhteeseenne jos näkisitte vain vkonloppuisin parin vuoden ajan (työn vuoksi)?

Vierailija
13.08.2009 |

+ normaalit lomat tietysti. Mieheni lähtee syksyllä matkatyöhön, 300 km päähän, ja tulee tietysti vain vkonlopuiksi kotiin. Meillä on alle kouluikäisiä lapsia. Mitenköhän parisuhteen käy, onneksi olemme aika vankalla pohjalla, ainakin toistaiseksi..

Kommentit (11)

Vierailija
1/11 |
13.08.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

sellainen elämä toimii. Meilläkin toimi aikansa, koska nautin kodin ja perheen yksin pyörittämisestä paljon, ehkä siksi, koska mies nautti lapsista ja minusta, mutta ei talous- tai arjen askareista. Eroa siis siihen, oliko mies kotona vai ei, ei velvoitteiden osalta ollut. Miehellä kotimaassa ja ulkomailla matkapäiviä n. 200 vuodessa. Sitten, jossain vaiheessa parin vuoden jälkeen aloin nauttia elämästä enemmän ilman hänen kotonaoloaan ollenkaan. Arki muuttui helpommaksi, kun sai tehdä omalla tavallaan. Olisimme varmasti voineet jatkaa vuosiakin niin, koska parisuhde toimi jollain tasolla kuitenkin. Mutta erosimme, koska kumpikaan meistä ei pysynyt kaidalla tiellä, vaan molemmat antoivat vallan työpaikkaihastuksilleen. Ei ensimmäisille sellaisille, minulla ihastuminen toiseen oli varmasti kolmas tai neljäs, mutta menin sitten pettämään, vaikka sekin ihastus olisi varmasti voinut mennä ohi, jos olisi vain antanut olla. Elän nykyääm tämän kyseisen henkilön ja lasteni kanssa ja ex-mieheni erään sellaisen, kenen housuihin hän oli hypännyt jo liikkuvan työnsä alkumetreillä satunnaisesti. Ei ollut vain jäänyt kiinni.



Ystäväni kymmenvuotinen parisuhde, heilläkin oli lapsia, karitui neljän kuukauden jälkeen, kun mies aloitti toisessa toimipisteessä ja oli vain viikonloput kotona. Mies ihastui paikalliseen kollegaansa ja jätti perheensä.



Mutta omassa lapsuuden perheessäni vanhempani eivät asuneet koskaan yhdessä, vaikka elivätkin parisuhteessa. Isä vietti aina viikonloput ja lomat joko äidin kodissa tai mökillä kanssamme. Todella harvoin vietimme vapaa-aikaa isän kotona. Vanhemmat eivät vain halunneet jakaa arkea ja kotia. Isäni on hyvinkin askeettinen, skandinaavista muotoilua ihannoiva arkkitehti ja äitini tanskalaisromanttisesta sisustuksesta nauttiva erityisopettaja. Isä on rauhallinen pohdiskelija ja äitini erittäin sosiaalinen ja suulas. Pidemmillä lomilla heidän luonteensa löivät yhteen, vaikka he toisiaan rakastivatkin. He ratkaisivat asumisen näin, niin ja tosiaan kokonaan eri paikkakunnilla 150 kilometrin päässä toisistaan. Kaveripiirissäni ihmeteltiin ja kai ihmetellään edelleen, vaikka he ovat elonsa näin jakaneet jo liki kolmekymmentä vuotta. Ikinä he eivät ole asuneet yhdessä ja koskaan en ole kuullut, että sitä edes harkittaisiin.

Vierailija
2/11 |
13.08.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

oltu miehen kanssa kimpassa 11 vuotta.Enemmän on ollut niitä aikoja kun ollaan vain viikonloppuisin nähty,kuin niitä että olis ollut "normaali" arki.Pari lasta on ja yksi tulossa.On aika paljon omasta asenteesta kiinni kuinka sujuu.Ja kannattaa asennoitua siihen että lapset kyllä oireilevat.Parisuhteelle se on tehnyt oikeastaan vaan hyvää.Ihan niinkuin muillakin ihmisillä,välillä menee hyvin ja joskus taas tuskastuttaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/11 |
13.08.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

oma mieheni oli kans reissutyössä parin vuoden ajan. Vaikeinta aika oli pojallemme (joka oli 3-5 v sillon..)



Tiedän monia pariskuntia, joissa mies käy reissuhommissa, eikä ole ollut mitään erojuttuja, pettämisiä (tai niistähän en tietenkään voi olla ihan varma:))..



Hyvin se menee, jos SINÄ vain jaksat hoitaa perheen ja kodin :)! Tsemppiä!

Vierailija
4/11 |
13.08.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

hyvin ja tätä on kestänyt jo 12v..Onnittelut!

Vierailija
5/11 |
13.08.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mies oli eräässä vaiheessa 5 vuotta työssä toisella paikkakunnalla eli nähtiin pa. vain viikonloppuisin. Usein ei silloinkaan, koska mies reissasi työn puolesta myös ulkomailla.

Perheemme lisääntyi tuona aikana kahdella lapsella. Pitää myöntää, ettei arki aina ollut helppoa kolmen pienen kanssa yksin mutta silti olen tällä hetkellä tyytyväinen tuosta ajasta. Se opetti selviämään myös yksin, sillä eihän elämästä koskaan tiedä...

Muutama vuosi sitten muutimme kaikki taas samalle paikkakunnalle. Silloin aluksi elämä tuntui olevan yhtä kaaosta, kun kaikki hakivat taas paikkaansa uudessa tilanteessa. Miehelle tuntui olevan vaikea hyväksyä, että hänellä on vahva vaimo, joka hallitsee arjen kiemurat ja lampun vaihdon jopa häntä paremmin ;). Tuo asia tuottaa suhteessamme edelleen eniten vaikeuksia ja niinpä olenkin jossain määrin onnellinen, että miehen työ muuttuu taas toiselle paikkakunnalle :).

Ehdoton luottamus toiseen on varmaan a ja o näissä elämäntilanteissa. Elämä ei onnistu tai on todella hankalaa, jos jompi kumpi joutuu olemaan "epävarma omasta paikastaan". Jos viikonloput ja yhteiset ajat kuluvat pelkästään toisen kuulusteluun ja menojen kyttäämiseen, ei sellaista kukaan kauaa jaksa. Ja samalla kyllä lapsetkin kärsivät. Lasten ikävä juurikin tuossa jo em. 3-vuoden tienoilla on meillä ollut varmaan se suurin murhe tässä asiassa.

Meillä muuten kaikkien elämää tuona aikana tuntui piristävän äidin ja lasten matkat isin luo :). Matkattiin junalla (jolla muuten ei koskaan matkusteta) ja majoitutttiin vaikka viikonlopuksi miehen pieneen asuntoon. "Loman" aikana käytiin vaikka kylpylässä, elokuvissa, puistoissa, syömässä tms. Aivan täysin erilaista aikaa, jota näin miehen kotona asuessa tuskin koskaan ehditään tehdä.



Tsemppiä teille! Kyllä te onnistutte :)!

Vierailija
6/11 |
13.08.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Asuimme myös viikot erillään ja yhteistä aikaa olli vain viikonloppuisin. Kaksi kouluikäistä lasta, mies paljon myös muuten poissa ulkomaanhommissa.



En suosittele, oma kokemukseni oli se että kasvettiin erilleen. Ei enää jaettu mitään yhdessä. En tiedä kävikö hän vieraissa, minä kävin mutta vasta juuri ennen lopullista eroa.



Lapsille tosin on ollut helppoa sopeutua eroon koska elämämme oli aina ennenkin sitä että kotona oli enemmän jompi kumpi vanhemmista, ei molemmat.



Mutta toki voitte onnistuakin! Lykkyä tykö :)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/11 |
13.08.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Me elettiin opiskelujen takia eri paikoissa pari vuotta. Ei ollut siis lapsia, mutta aika oli raskainta parisuhteessamme. Kaikki ne odotukset mitä oli ja jäivät täyttymättä kun viikonloppuna piti riidellä, rakastella, jutella ja hoitaa kaikki se parisuhteen arki. Sunnuntait olivat ikäviä päiviä...

Vierailija
8/11 |
13.08.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

tosiaan paljon on siitä kiinni miten jaksan hoitaa kodin ja lapset täysin itse... luulen että ihan hyvin, jos mitään suurempaa vastoinkäymistä ei tule eteen.



Toivon vaan että nämä viikonloput olisivat sitten laadukasta aikaa, että yhdessäolosta voisi nauttia, eikä käyttää sitä telkkarin tuijotteluun...



Kertokaa muutkin lisää kokemuksistanne, t:ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/11 |
13.08.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä ollut tuota vuoden verran ja kamalaa on, aivan kamalaa.

Sinä hoidoat kodin, oman työsi, lapset, kaiken arkijutun. Sitten tulee mies viikonlopuksi kotiin ja alkaa se jotain muu kuin arki. Ei toimi, varsinkaan jos tilanne uusi.

Sitten kun alat tottua, niin mies onkin taas aina kotona ja edessä on uusi kriisi.

Meillä hankaloittaa arkea todella paljon.

Vierailija
10/11 |
13.08.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Maanantaiaamut olivat haikeita, kun mies pakkasi kimpsunsa autoon ja minä ja lapsi heilutettiin ikkunassa. Toisaalta iltaisin tuli puhuttua puhelimessa ehkä perusteellisemmin kuin mitä kasvokkain yleensä. Viikonloput olivat aina täynnä odotuksia, joista kaikki eivät tietenkään onnistuneet ja ne tuottivat riitaa/pettymystä. Kuitenkin parisuhteemme vain vahvistui ja tuntui aina jotenkin tuoreemmalta viikonlopun alkaessa. Itse olin välillä väsynyt arjen ja lapsen hoitoon.



Meille tuo erossa eläminen oli kuitenkin tuttua jo seurusteluajoilta, jolloin asuimme eri maissa ja tapaamiset olivat harvinaisia mutta sitäkin intensiivisempiä. Jälkeenpäin ajatellen juuri tuo kaukosuhde loi tosi vankan perustan yhteiselollemme, koska kävimme ahkeraa kirjeenvaihtoa, jossa saimme purettua tunteitamme ja pelkojamme.



Nyt onneksi miehen työ on asuinpaikkakunnallamme ja perheemme on taas normaali :)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/11 |
13.08.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ja raskainta aika on varmasti ollut lapsille kun ikävöivät isäänsä.



Ja hankalia on myös yllättävät tilanteet joissa toisen aikuisen apu olisi helpottanut. Tai edes se että mulla olis auto käytössä. (Öljykattilan rikkoutuminen talvipakkasilla ja pieni vesivahinko kun pyykinpesukone hajosi)



Eniten neuvottelemista on lomissa. Mieheni haluaisi viettää lomat kotona. Sinällään ihan ymmärrettävää kun on paljon reissussa. Minä taas haluaisin lähteä lomalla pois kotoa.