Raskaana (rv 6) ja mieli aivan sekaisin!

;-)

Jostain lukenut että esim. raskaustestin kun tekee niin reaktio saattaa vaihdella. Vaikka lapsi olisi toivottu niin mieli voi olla tyyni, tai murehtia miten lapsen kanssa käy.



Ihmisiä tässä ollaan, ei koneita.



Itse olen mielialavaihteluiden vuoksi saanut joskus saikkuakin.



Jos olo on tukala niin soita neuvolaan. Mutta on se myös normaalia että ihan alussakin ajattelee jo elämää enempi.

En ole ekaa kertaa raskaana, mutta ekaa kertaa suunnitellusti raskaana, jolloin toiveet ja paineet on kovemmat kuin esikoisen kohdalla.



Pelkään, että tämä menee kesken. Se on suurin ahdistus. Myös se ahdistaa, että pitkälti tämä raskaus ja lapsensaanti pelastaa minut tästä ikävästä työstä, jossa en koe olevani hyvä. Toisin sanoen tässä on ikään kuin "oma lehmä ojassa" sikäli, että kun saan lapsen niin pääsen töistä pois. Olenko ainut, joka kehtaa ajatella näin? Tunnen syyllisyyttä tästä tilanteesta. Toisaalta, nämä kaksi asiaa vain tukevat toisiaan.



Olen toivonut toista lasta jo pitkään, mutta olosuhteet eivät ole olleet suotuisat (opiskelua, pätkätöitä), ja nyt kun vähänkin on mahkuja niin totta kai NYT...Nyt tai ei koskana, ikääkin on jo 30!



Työasiat ahdistaa ihan kauheasti, vaikka takana vasta yksi viikko lomien jälkeen. Kevät oli aivan kauheaa aikaa töissä!! Pelkään kertoa tästä tilastanikin julkisesti, en tosin omalle esimiehelleni, mutta yleisesti. Tiedän toisen esimiehen sanoneen alaisilleen (n. 3-kymppisille naisille), että nyt ette sitten kyllä hankkiudu ainakaan raskaaksi (töitä niin paljon ja rekrykielto)...HUH! Onneksi oma tiimini ei ole antanut ymmärtää moista:(



Miten valan itseeni positiivista mieltä?



Ap