Mitäs mieltä olette tästä oireesta?
Me täällä yritellään kolmatta lasta kovin ja nyt olen saanut juosta vessassa muutaman tunnin välein ja normaalisti käyn työpäivän (8h) aikanakin vain ehkä kerran. Vähän on ollut sellaista paineen tunnetta alavatsassa myös.
Mulla vaan on sellainen ongelma, etten tiedä tarkalleen milloin menkat viimeksi ovat oikeasti alkaneet, sillä ne ovat olleet jostain syystä jo pidempään aika sekaisin ja voineet kestää parikin viikkoa. Ensin siis tullut sellaista tiputtelua monta päivää ja tuntunut, että loppuvat ennen kun alkavat edes kunnolla jne. Joten ihan en ole selvillä kierrostani, enkä tiedä milloin kannattaa testiä alkaa tekemään. Muistan vaan, että edellisissä raskauksissa on myös tullut tämä tiheämpi vessassa käynti ensi oireena, jo ennen kun menkat ovat edes olleet myöhässä. Muita oireita ei ole, eikä ole ollut aiemminkaan. Mutta niin, uskaltaako joku rohkaista ja kertoa oman mielipiteensä, joko se kolmas olisi tulossa? :-)
täälläkin, olen vain yrittänyt olla huomioimatta tuota oiretta, koska viime kierrossa oli kaikenlaista "oiretta", mutta täti sieltä lopulta saapui. Edellinen oli ensimmäinen kierto keskenmenon jälkeen ja toiveet korkealla, vaikka yksi kierto suositellaankin odotettavan ennen yrityksen jatkamista. Nyt olen ummistanut silmäni kaikilta oireilta, joita on siis tuo vessassa ramppaaminen, ajoittainen paha olo, rintojen aristus, palelu, väsymys, mahan turvotus. Itse testailen aikaisintaan ensi viikon lopulla tai seuraavan alussa (vko 33).
Kirjoittelen tuonne kolmosten pinoon, tervetuloa! Kuukausipinoihin en itse ole jaksanut kirjoitella.
emali 22/30