Oletko kadottanut tai menettänyt ystävän? Mistä syystä?

Sen jälkeen ystäyyssuhteemme ei ollut ennallaan. Pojasta tuli vähän mustasukkainen vaikka emme olleet toisistamme romanttisesti kiinnostuneita. Ystävyytemme hiipui emmekä tavanneet enää, kun koulu loppui.

Meidät erotti se, että asumme eri puolilla maapalloa. Tapasimme vaihto-opiskelijoina, ja kun vaihtoaika päättyi, meidän oli lähdettävä omiin maihimme. Kaveri lähti Meksikoon ja minä tänne Suomeen. Sen jälkeen ei ole pidetty yhteyttä, koska kumpikaan meistä ei osaa niin hyvää englantia, että sillä jotain sähköposteja kirjoitettaisiin...

sekaantui huumeisiin enkä ole hänen kanssaan puhunut nyt kahteen vuoteen. sitä edelsi 10vuoden ystävyys. ikävä on kova, mutta hän ei ole enää se sama ihminen.

Lukion jälkeen tiemme erkanivat, kun lähdimme opiskelemaan eri paikkakunnille. Meitä oli neljä ystävystä, jengi ja tätä nykyä emme edes soittele kuin ehkä kerran vuodessa. Facebookista näkee mitä puuhailevat.



Kun tapaamme, vaihdamme kuulumiset parin vuoden ajalta, mutta sen jälkeen ei oikeastaan ole mitään sanottavaa.



Uusia ystäviä en ole saanut. Vai onkohan ystävyys aikuisiässä jotain muuta kuin nuorena? Mieheni kanssa jaamme ne jutut mitä nuorempana jaettiin parhaimpien ystävien kanssa.



Välillä kyllä kaipaisi ystävyyttä, mutta on aika vaikeaa nykypäivänä luottaa ihmisten vilpittömyyteen. Olen monesti saanut kokea, että olen liian sinisilmäinen ja luotan ihmisten rehellisyyteen. Usein huomaa, että tuli jälleen kerran selkäänpuukotetuksi. Itse en puhu pahaa toisista seläntakana.

Paras kaveri löysi uuden ihmissuhteen ja mies omasta mielestään parempi kuin muut. Kaverini muuttunut hurjasti. Ei pidä yhteyttä, jos pitää on aivan erilainen.



Tosin varmaan kohta onkin koska kaverini mies oli patistanut hänet laihikselle lapsen syntymän jälkeen (vauva 2kk nyt) koska itsekkin on hyvä kuntoinen ja ei kuulemma suvaitse pulleroita naisia etenkään omaansa! Tuohon kommenttiin minun kaverini olisi sanonut jotain rumaa ja syönyt päälle pitzaa mutta jätti imetyksen miehen pyynnöstä ja treenaa hassuna salilla miestä miellyttäkseen. Joten muuttunut on niin etä olenpa menettänyt sitten kaverini ja hän on liki 40v ettäpä ei ainakaan nuoruuteen vedota.

Syynä muutto ulkomaille. Jotenkin se on sitten hiipunut. En myöskään ymmärrä sitä, että täällä meillä ei käy kukaan ystävistäni kylässä, mutta kun me tulemme Suomeen, pitäisi ehtiä jokaisen luo. Mikä ihmeen loma se sellainen meille olisi?



Osa on sitten siitä loukkaantunutkin verisesti ja yhteydenpito loppunut. Lapsellista ja itsekästä mun mielestäni :(. Eihän me voida vuoden ainoaa Suomen reissuamme uhrata siihen, että kiidämme tukka putkella kyläilypaikasta toiseen.



Olkoon sitten, jos ei tuota ymmärrä. Ei se silloin ystävyyttä ole. :(

ei voinut sietää mun miestä. Tavattiin harvemmin ja harvemmin sitten sain lapset niin yhteydenpito lakkasi kokonaan.

Käänsi miestä kohtaan olevat negtiiviset tunteet muhun kun ei ymmärtänyt miksi sellaista paskaa rakastin.

Samaan aikaan oli itse kuin pesulappu omassa miehessään kiinni. Mihinkään ei voinut mennä ilman miestä että oltaisiin tapailtu edes kahdestaan. Mihin tahansa mentiin niin käveltiin kuin fanilauma kaverin miehen perässä. Eikä todellakaan kummoisesta tyypistä kyse.



Ei ollut enää mitään yhteistä puhuttavaa eikä mitään sanottavaa. Kyllä mä häntä ajattelen usein. Menetin tavallaan siskon jota mulla ei koskaan ollut.