Lue keskustelun säännöt.
Typerä, typerämpi, minä.
27.07.2009 |
Tunnustan, vaikka se vaikeaa onkin. Idiootti olen.
Ajoin rasittavalla käytöksellä ja hybriksellä mieheni käytännössä ulos parisuhteesta. Olin juuri se, mitä AVlla kuvaillaan; seksitön, valittava viulunkieli. En mihinkään tyytyväinen, kaikkein viimeiseksi mieheeni. En tiedä mikä minuun meni. Olin ilkeä.
Ja nyt kaduttaa. Nyt jälkikäteen ymmärrän, että minulla oli aivan ihana mies, osallistuva, loistava isä, yritti loppuun saakka, ei antanut periksi ennen kuin olin piiputtanut ihmisen aivan puhki.
Kaduttaa, kaduttaa, kaduttaa. Vittu vittu vittu.
Nyt siellä toinen nainen nauttii siitä, minkä olisi pitänyt olla minun, ja lapset ovat ilman isää suurimman osan ajasta.
Nyyh.
Kommentit (8)
nyt parhaani mukaan pyrin muuttamaan käytöstäni. Näytön paikka tulee olemaan se kun mies tahtoo lähteä kundiporukalla jonnekin. Minun täytyy vain hymyille koittaa suostua, jotta voisin olla se ihana vaimo jonka luokse miehen on sitten kiva palata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ainakin sinussa on NAISTA tunnustaa itsellesi, miten olet toiminut. Nyt on vaan aika jättää exä taakse ja ottaa virheistä opiksi. Kenties löydät uuden, ihanan miehen ja toimit toisin. Voimia sulle, hienoa, että olet rehellinen, varsinkin itsellesi.
Mulla oli tuo vaihe vähän sen jälkeen, kun pitkäaikaisen poikaystävän kanssa meni poikki. Eron jälkeen euforia, sitten kun se löysi toisen, iski katumus. Aloin nähdä viat itsessäni, mutta samalla unohdin viat siinä toisessa. Kun siitä pääsin yli, aloin taas muistaa niitä asioita, jotka eksässä mättivät ja nähdä suhteen ongelmat sekä exän että omien vikojeni valossa.
sen ääneen. Hatun nosto sinulle. Olet mahtava ja löydät kyllä onnen.
Heitin miehen pihalle kun oli niin kusipää. Kun se löysi uuden, alkoikin mieli muuttua ja mietin, mitä itse tein väärin, että se käyttäytyi niin.
Onneksi ajan myötä järki taas palasi ja muistin ne huonot puolet.
Tsemppiä ap sulle. Kyllä tuo vaihe ohi menee. Kuuluu eroprosessiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näin taidan minäkin tehdä. On tosi raskasta ajatella, että kaikki on omaa syytä. Ja ehkä ihan kaikki ei olekaan. Mutta itse teen jatkuvasti töitä sen eteen, että saan kosketuksen todellisiin tunteisiini. Harmostun, ahdistun ja suutun -puran oloni mieheni ja näen syyn huonoon olooni vain miehessäni. Usein kuitenkin reaktiomme kertoo jostakin syvemmästä tuskasta, mitä on tullut kannettua jo kauan mukana. Väsymys ja ahdistus saa meidän reagoimaan koko "historian painolastillamme" vaikka pitäisi ymmärtää, että on kyse vain tästä hetkestä.
Näen itsessäni paljon, paljon vikaa. Mutta koen kyllä että miehessänikin voisi olla kasvun ja muutoksen paikkoja. Se, näkeekö hän sen itse, on kuitenkin hänen asiansa. Omaan käytökseen puuttumalla voi saada jo paljon hyvää aikaan.
Itse toivon, että mies jaksaisi ja haluaisi kulkea rinnallani, vaikka luulen ettei hän oikein ymmärräkään, mitä käyn läpi. Yritän kuitenkin ilmaista, että en tunne häntä kohtaan vihaa, vaan kannan vihaa kaukaa. Ja nyt on aika yrittää kääntää viha suruksi, surra ja eheytyä.
Pitkä matka.
kehotan miettimään, mitä siellä "rasittavan käytöksen" takana on. Epävarmuutta? pelkoa hylätyksi ja torjutuksi tulosta? Sylin kaipuuta? KÄsittekemätöntä vihaa? Ja mistä nämä tunteet kumpuavat?
TErkkuja täältä, täällä samanlainen kusipää! Meillä ei mies ole vielä lähtenyt, mutta uskon että hän on sitä miettinyt. Olen jatkuvasti hermoromahduksen partaalla, mies ei suostu keskustelemaan kanssani ja sitten purankin kaiken raivon häneen.
Olen kantanut lapsuudesta saakka kaiken maailman paskaa sisälläni, en tiedä miten saan ne unohtumaan ja miten pääsisin taas normaalielämän pariin.
Ei ole helppoa ei.
Mene terapiaan ottamaan selvää mikä laittaa sut toimimaan noin. Sitten ehkä löydät uuden miehen, joka on yhtä ihana, ja pärjäät hänen kanssaan paremmin. Tehtyä ei saa tekemättömäksi.