Miten te monilapsiset perheet jaksatte kuunnella lasten uhmailua ja tappelua?

Sen takia meillä on vaan 2 lasta, ja nekin niin isolla ikäerolla että eivät oikeastaan tappele edes keskenään.



Ihan tarkoituksella en halunut enemmän lasta kun mihin mun hermot riittää.

Ei joka asiassa äiti ole erotuomarina, lapset kykenevät jonkinverran itse selvittämään riitojaan.

isommat lapset hoitaa pienempiä lapsia, joten kyllä vanhemmillekin jää muutakin aikaa kuin komennella lapsia ja olla erotuomareina. ja eiköhä se ole osittain kasvatus ja lasten luonnekysymys pitääkö vanhempien olla erotuomareina ja jankuttamassa.



ja monilapsisessa perheessä pienet ottaa isoilta helposti mallia, joten jankuttamista on vähemmän ja pienet "kasvaa nopeammin".



t. 5-lapsisen perheen lapsi

miksi niitä lapsia sitten hankkisi jos ei kestäs, äly hoi älä jätä..

t. suurperheellinen

Meidän perheessä rasittavin aika oli minusta silloin, kun kakkonen oli vauva ja esikoinen taapero vailla leikkikaveria.



Esikoisen ja kakkosen välillä tappelu oli jatkuvaa siihen saakka, kun kakkonen oli 3 v ja kolmonen syntyi. Siitä on sitten menty parempaan päin, ja muiden sisarusten välille ei samalla tavalla ole koskaan tullut riitoja.

Kun kaikki lapset laitetaan leikkimään pihalle ja vanhemmat jäävät sisälle, niin eiköhän ne vanhempien hermot säästy. Ulos voi laittaa sisarusten kera 1½ vuotiaasta ja yksinkin 2½ vuotiaasta. Herra huolehtii. Aamen.



Toki se aiheuttaa ongelmia naapureille, mutta who cares?

Kun kaikki lapset laitetaan leikkimään pihalle ja vanhemmat jäävät sisälle, niin eiköhän ne vanhempien hermot säästy. Ulos voi laittaa sisarusten kera 1½ vuotiaasta ja yksinkin 2½ vuotiaasta. Herra huolehtii. Aamen.

Toki se aiheuttaa ongelmia naapureille, mutta who cares?

jolla ei ole mitään käsitystä monilapsisesta perheestä!;D

Sehän on normaali asia lapsissa että niille jauhaa kieltoja ja muistuttaa sääntöjä.. Pahempi mielestäni olisi jos lapsen kanssa ei joutuisi vääntämään.



Meillä neljäs syntyy kun esikoinen 5, seuraava 4 ja kolmas vuoden. Ei niistä paljoa ole toisiaan vahtimaan toisiaan.



Kahden vaippaikäsen kanssa on raskasta kun uhmat menee ohi yhdellä ja toisella alkaa (2- ja 3- vuotiaina).

Isoimmat alkaa oppimaan jo vähän kertomaan mikä pännii eika olla enää puremassa tunteita, kirjaimellisesti purra toista.



Mutta aikansa kutakin! Kyllä noitten lasten kanssa saa vääntää teini-iässäkin, joten mikäs tässä vauva-ajan pyörteissä.

Muu on hurskastelua. Ihminen jaksaa toistaa saman asian n kertaa, mutta n+1 tulee kolmen lapsen kanssa aika usein.

se myönnettäköön. Minusta taas uhmaikäisten kinastelut ei olleet mitään ja pikkulapsiaika muutenkin oli varsin leppoisaa. Nyt kun kolme lasta kouluikäisiä, on tappelut todella hermoille käypiä. Mistään leluista ei enää kinastella, vaan tarkoitus on ärsyttää sisarusta aamusta iltaa vain ärsyttämisen ilosta. On niin raivostuttavaa kuunneltavaa ja en todellakaan viitsi puuttua ja sekaantua jokaiseen "äiti, tuo kiusaa" hokemaan. Tästä syystä aloitin vuosi sitten lenkkeilyn, joka kerta kun alkaa hermojen menetys olla lähellä, lähden juoksemaan. Auttaa kummasti. Paino on vuodessa tippunut 10kg, se kertonee että aika usein niitä sisarusten välisiä kinoja on ja että aika usein olen iltaisin kotoa poistunut...

Monesti huokaan, että kunpa noi kasvais äkkiä isoiksi. Lapsia on viisi ja enempää ei kertakaikkiaan jaksa. Jokainen tarvitsee ja vaatii huomionsa, jokainen käy läpi känkkäränkkäikänsä ja murrosikänsä. Minusta ei olisi lestadiolaisäidiksi. Kateeksi käy välillä normiperheitä joissa on kaksi lasta. Mutta toisaalta, ehkä minä vielä joskus kiitän siitä, että sain kauan elää pikkulapsiperheen arkea : ) on siinä ilonaiheitakin.