Lue keskustelun säännöt.
Raskaus ei ole sairaus, mutta...
24.07.2009 |
Synnytyksestä on nyt 10 päivää ja olen paremmassa kunnossa kuin koko raskausaikana, vaikka hemoglobiini on vaivaiset 105 ja alapäässä on tikkejä, sekä kunto on aivan olematon kun koko raskausaikana en pystynyt liikuntaa harrastamaan. On ihanaa, kun pystyy kävelemään ilman, että sattuu mihinkään. Ihanaa, kun ei enää okseta ja yökötä koko aikaa, ei huimaa, eikä väsytä.
Kyllä ottaa päähän, kun aina sanotaan, että ei raskaus ole sairaus ja ei se nyt niin paljoa voi vaikuttaa vointiin. Kyllä voi! Minulla alkoivat kivut ja pahoinvointi kutakuinkin plussatestistä ja loppuivat synnytyksen jälkeen. Koko raskauteen ei montaa "hyvää" päivää mahtunut. Onneksi se on ohi.
Kommentit (6)
eikä enempää tule! Ei mulla mitään vauvoja vastaan olis, mutta kertakerralta raskaudet on menneet fyysisesti vaikeammiksi... Ei ole ollut hepatooseja tai myrkytyksiä tai muita vauvaa uhkaavia vaivoja, mutta muuten etenkin vikat 3kk on olleet aina rankkoja. Osittaista halvaantumista (issias), hermosärkyä, laaja lantio = vauva roikkuu niin alhaalla, että kävely on todella vaikeaa, supistuksia ennen aikojaan -> pakollinen lepo -> lihaskunto siinä kuosissa, etten päässyt kuukauteen synnytyksen jälkeenkään esim. portaita kunnolla ylös... Mä menen siis ihan romuksi ja vaikka synnytyksestä palautuminen on nopeaa, kestää muun kropan kuntouttaminen ihmismäiseen kuntoon kauan (jos nyt koskaan kuntoutuu edes. Esim. toiseen jalkaan on jäänyt lihasvoiman alentuma - todennäköisesti hermovaurion takia. Se jalka joka halvaantui...)
Viiminen vauva olikin ihan m´puhdas vahinko... Sterilisaatioon olisin menossa seuraavaksi. Kiitti riitti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kun jotenkin tokaisin sille, että onneks kohta syntyy, niin sitten helpottaa. Niin se katsoi vähän ihmeissään, ja sanoi, että eiköhän se siitä sitten vasta alakin.
No ei todella alkanut, vaan helpotti ja paljon. Kun raskaus voi olla niin kamalan kaiken vievää, että valvottavankin pikkuvauvan hoitaminen on ihan kevyttä heinää sen rinnalla. Miten terveydenhoitaja voi olla ymmärtämättä tuota.
paljon paremmin kuin loppuraskaudesta.
Eka kerralla en toipunut niin nopeasti, imukuppisynnytys repi niin pahasti, mutta muilla kerroilla olen voinut paremmin.
Neljäs raskaus nyt ja kaikki yhtä kamalia. Olo on aivan karmea ja kaikenlaista vaivaa on. Lasken kuukausia, minne asti pitää kestää.
Synnyttää voisin vaikka joka vuosi ja lapsia haluaisin paljon, mutta raskausaika on minulle yhtä helvettiä. Olen miettinyt, että kaksoset olis kätevät kun pääsis yhdellä helvetillä (siis raskaudella) ja sais kaksi lasta...
Olen samaa mieltä että pikkuvauvan hoitaminen ja yövalvomiset on pientä sen rinnalla, ettei ole raskausvaivoja. Minulla on kans kipuja ja särkyjä kaikissa mahdollisissa ja mahdottomissa paikoissa. Hb putoaa niin alas, että pyörtyilen ihan tuosta noin vaan. Jos nyt joutuu yön valvomaan, niin siinä pysyy silti tajuissaan!
Mulla puolestaan "vaivat" ovat vasta alkaneet raskauden jälkeen. Eli sektiolla olen fyysisistä syistä joutunut synnyttämään molemmat lapseni, mikä tietysti sinänsä on miellyttävä tapa, etten kipua ole kokenut missään vaiheessa, mutta kyllä se eläminen leikkaushaavan kanssa + pienten lasten silti oman rasitteensa elämään tuo.
Haava ei ole ollut kipeä, mutta arka ja tuntunut ylösnoustessa ja liikkuessa. Liikuntaa olen pystynyt harrastamaan samalla tavalla kuin raskausaikana vasta parin kk:n päästä, kun sensijaan raskausaikana voin hyvin, liikuin loppuun asti, enkä kärsinyt pahoinvoinnista tai juuri mistään muustakaan. Joskus oli selkäsärkyä ja pari virtsistä, siinä kaikki. ;)
Näin ne ovat erilaisia raskaudet ja synnytykset, kuten me äiditkin ;)
Minulla kaikki kolme raskautta ovat olleet elämäni ihanimpia aikoja. Olen voinut hyvin, hehkunut ja elänyt ihan normaalia elämää! Rakatin yli kaikein jokaista vauvavatsaa ja kannoin ne ylpeänä. Raskaudet eivät missään vaiheessa rajoittaneet liikkumistani enkä kärsinyt mistään pahoinvoinneista tms. Vielä rv 42+ olin seesteinen ja onnellinen.
Synnytykset myös helppoja, ei tikin tikkiä kertaakaan. Verta en menettänyt.