Kuinka kauan sinkkuna on ollut hyvä olla?

Seurustelin teini-ikäisestä 20-vuotiaaksi saman ihmisen kanssa. Suhde oli surkea. Kun pääsin siitä irti, en ajatellutkaan ottaa miestä. Puolen vuoden päästä tapasin sattumalta mieheni, joka oli liian hyvä karkuun päästettäväksi. Nyt ollaan kymmenen vuotta oltu yhdessä enkä ole tosissani katunut sinkkupäivieni äkillistä loppumista.

sen jälkeen olin kihloissa/naimisissa 15-vuotiaasta 33-vuotiaaksi. Avioeron jälkeen etsin uutta kumppania hirveällä hingulla ja seurustelinkin kolmeen kertaan muutaman kuukauden ajan. Sen jälkeen tajusin rauhoittua ja olen ollut nyt 3 vuotta yksin. Tällä hetkellä en edes halua miestä elämääni. Näin on hyvä. Jos joku tulee ja rupeaa pyörimään "sukat jalassa", niin sitten "annan palaa". Mutta en seurustele vain seurustelun vuoksi.

Minulla on kaksoset, joiden yh:ksi jäin kun olivat vajaa 3-vuotta. Kerta kaikkiaan nämä vuodet ovat menneet siihen, että olen pyörittänyt arkea yksin, kasvattunut lapsiani...tänä keväänä huomasin vihdoin, että miehet kiinnostavat taas :), luulin jo, ettei näin tulisi ikinä enää käymään. Tällä hetkellä nautin suunnattomasti siitä, että huomaan, että miehet katselevat minua :DD. (En ole aikaisemmin oivaltanut moista).



Nyt olisi vakimies myös tarjolla, mutta enpä tiedä. Nautin niin suunnattomasti tästä tasapainosta, minkä vihdoin olen elämässäni saavuttanut...

sen jälkeen aloin tuntea oloni yksinäiseksi.



En tiedä miltä olisi tuntunut jos mulla olisi ollut silloin lapsia - jotenkin oletn että lasten kanssa aika ei olisi käynyt pitkäksi ja olisin saattanut nauttia sinkkuelämästä vaikka kuinka kauan.



Toisaalta silloin myös miehen löytäminen olisi varmaan ollut vaikeampaa, lapsettomana sinkkuna miehiä on tietysti joka oksalla.

No ei todellakaan ole, vaikka olenkin lapseton sinkku... Kaikki kiinnostavat miehet, jotka olen viime aikoina tavannut, ovat jo varattuja :(



ap

Olipa vanha keskustelu. :) No, silti aina ajankohtainen.

Erosin itse 5 vuoden suhteesta 2 vuotta sitten, sen jälkeen oli puolen vuoden seurustelu, kun sattui tarpeeksi kiinnostava ihminen kohdalle. Se päättyi vuosi sitten, en edelleenkään koe mitään epätoivoa sinkkuudesta, oikeastaan olen aika sinut sen ajatuksen kanssa, etten välttämättä koskaan tapaa miestä, jonka kanssa haluaisin vakiintua. Ei siksi että vastustaisin vakiintumista sinällään, vaan koska ihastun aika harvoin. Eli olen ihan tyytyväinen elämääni näin, mutta tavallaan kuitenkin silmät ja sydän avoimena kaikille mahdollisuuksille. 

N40

Oho. Joo vanha keskustelu, mutta nämä ajat, mitä tässä nyt näkyy ovat puoli vuotta ja vuosi. :O Olen ollut sinkkuna nyt kolme vuotta, eikä todellakaan ahdista.