Voiko synnytyskivun kestämiseen jotenkin harjoitella etukäteen?

luuraavat kun ei neuvon neuvoa eikä yhtään ohjetta osatakaan antaa?

Jos en ihan väärin muista, tuolla "raskaus ja synnytys" sivulla on ohjeita.. Pahoittelen, jos muistan väärin.

ja kolme kertaa saanut lääkitystä.



Voi kätilölle kertoa vanhan kokemuksen, mutta koska synnytykset on yksilöllisiä niin saattaa mennä erilailla. Minusta sun ei kannata pelätä sitä että jälleen menee huonosti jos lääkitään: voit kokeilla eri asentoja, harjottele rentoutumista, suihkussa pyöritä lantiota.

Ehkä supistukset olisivat olleet laiskoja muutenkin? Tarjonta huono?



Toisen synnytyksen hyvä asia on että kohtu osaa toimia tehokkaammin! Omat synnytysajat on ollut 23h - 5h ja 3h.



Synnytyskipua pelkään ennakolta, mutta sehän loppuu kun lapsi syntyy. Jotain euforiaa olen onnistunut aina löytämään kivun keskelläkin, tai sitten se on ollut kaasun yliannostus! ;)

ajattelee vain kamalinta mahdollista kipua, niin siinä se!

Viimeksi sain epiduraalin mutta se ei auttanut mitään. Jouduinpahan vain olemaan piuhoissa kiinni. Olin kyllä piuhoissa jo ennen epiduraaliakin, kun synnytys piti käynnistää oksitosiinilla ja vauvan sykettä seurattiin koko ajan.



Mutta ei siinä tosiaan paljon ollut kivunlievitysvaihtoehtoja, kävelemään tai altaaseen ei päässyt, sängyllä piti pysyä. Lämpöpakkausta sain selälle mutta se nyt oli yhtä tyhjän kanssa.



Haluaisin että tää seuraava synnytys menisi eri tavalla, ettei tarvitsisi puuttua mihinkään vaan antaisi luonnon hoitaa homman. Mutta miten sen kivun kestää?

avulla voi ikäänkuin harjoitella/venytellä avautumisvaihetta etukäteen.

Mutta kontrollin menetys on totaalinen.

Tai eihän sekään kipua pienemmäksi tee, mutta ainakin suurella todennäköisyydellä lyhentää ponnistusvaihetta, mikä taas vähentää kipuaikaa. Siis eikun jumppaamaan! :)

Maailman ihanin ja kivuliain tapahtuma. Mahtavaa ja kauheaa.



Se kipu on niin erilaista kuin joku viisaudenhammas tai murtunut luu. Se ottaa täysin valtaansa, mutta se myös loppuu yhtäkkiä.

Silloin ponnistusvaihe voi pitkittyä.

Olisiko parasta valmistautumista se että antaa periksi ajatukselle, että mitä tahansa voi sattua ja sitä on turha etukäteen miettiä. Ja vaikka miettisikin (kukapa ei) niin olisi sellainen asenne että tekee parhaansa ja katsoo mihin se riittää.

Tai eihän sekään kipua pienemmäksi tee, mutta ainakin suurella todennäköisyydellä lyhentää ponnistusvaihetta, mikä taas vähentää kipuaikaa. Siis eikun jumppaamaan! :)

suosittelen tutustumaan synnytyslauluun (siitä on hyvä kirja ja kurssejakin) ja erilaisiin rentouttaviin asentoihin. Tiedän nyt, että moni nauraa näille jutuille. Nauroin itsekin ja oma suunnitelmani oli käyttää kaikki mahdolliset lääketieteelliset kivunlievitykset, mutta enpä tarvinnut...äänenkäyttö ja asennot oikeasti auttoivat.

Olen kyllä sitä mieltä edelleen, että tuskin tuohon kipuun kuitenkaan voi täysin varautua, synnytykset ja kivut ovat niin erilaisia eri ihmisillä.

oli hurjat supistukset ja mikään kivunlievitys ei auttanut.



Mulla on aina ollut hirveän kivuliaat menkat ja sitäkautta on tullu treenattua rentoutumista. Kun lihakset saa rentoutettua, niin isoin osa kivustakin katoaa.



Olin siis suurimman osan synnytyksestä (avautumisvaihe) ihan omissa maailmoissa. Hengittelin vain ja keskityin kaikessa rauhassa lihasten rentouttamiseen. Mies tiesi tämän, eikä antanu kätilön häiritä mua, ellei ollu tosi tärkeetä asiaa.



Ilmeisesti tämä rentoutuminen myös nopeuttaa avautumista (kun ei jännitä kipua vastaan). Suosittelen. Mutta kyllä mun mielestä olis ollu kivempaa, että se epiduraali olis auttanu, kun tälleen luomusti kestää 6tunnin yhtäjaksoinen supistus =)

synnytyksestä "luomu" vahingossa.Epiduaalin sain,mutta minne se meni..sitä en tiedä.Meni tosi kauan ennen kuin edes tajusin että se epäonnistui.Joten tokalla kerralla otin vaan ilokaasua.Ihan sama tuska,mutta ei siihen kuole.Kohta olis edessä kolmas ja luomuna olen menossa.En ymmärrä miten siihen voisi valmistautua,muuten kuin henkisesti.

sheila kitzinger kirjoitti aikoinaan paljonkin kirjoja, ovat vaan nykypäivänä hauskan "vanhanaikaisia", mutta toteutuskelpoisia ne harjoittelut ovat vieläkin. Nykyisin ei neuvoloissa puhuta tällaisesta ollenkaan, mikä on harmi. 80-luvulla taas oli nämä hengitysharjoitukset ja mielikuvaharjoitukset suosiossa. Etsi kirjastosta käsiisi, noita opuksia voi löytyä vieläkin.

Niistä hengitysharjoituksista ei puhuta, koska ne on tieteellisesti todistettu tehottomiksi.

Ei voi harjoitella mitenkään! Minä muuten kävin noi hengitysharjoituskurssit, ei niistä ole mitään hyötyä, koska se kipu on niin hirveä, ja mun synnytys kesti niin kauan (52 tuntia).



Mulla siis kävi niin, että synnytys ei edennyt säännöllissitä ja kivuliaista supistuksista huolimatta. En saanut kivunlievitystä, mut lääkkeet supistusten voimistamiseksi, mut ei sekään auttanut. Vasta kun sain epiduraalin (olin tuossa vaiheessa synnytellyt öbaut 47 tuntia) niin synnytys oikeasti lähti käyntiin. Kuulemma juuri näin on ennen käynyt, kun kivunlievitystä ei ole saatu; synnytykset on venyneet päivien mittaisiksi ja uupunut äiti ei sitten enää jaksa ponnistaa.



Mua aivan kiukuttaa kaikki neuvot ottaa lämmin suihku ja istua pomppupallon päällä synnytyksen aikana, kun kipu kuitenkin on järjen vievää ja kovinta, mitä normaali ihminen ikinä tulee kokemaan. Siinä mitkään suihkut auta, prkl.

rentoutustekniikoiden etsintä. Anna Wahlgren ja Janet Balaskas auttoivat teksteillään eniten.

Piti löytää asento, jossa supistukset olivat siedettävät, ja se oli minulla kontillaan, myös tulikuuma suihku selkään tai miehen kovakourainen nuijiminen alaselälle auttoivat.



Kun supistus tuli, ajattelin mielessäni että teen punttisalilla maksimivoimaharjoitusta, ja että supistus täytyy kestää loppuun asti tehojen takia. Menin siis hommaan täysillä mukaan ja yritin oikein tuntea koko kohtulihaksen ja emättimen supistuksen aikana.



Ajattelin alavatsaa, johon on mentävä tasaisesti hapekasta verta. Eli syvä tasainen hengitys, vain uloshengittäessä valitin (kuin kiimainen kissa, sillä tavalla ujellusta hampaiden välistä) jos sattui liikaa. Puhalsin ilmaa ulos sillä tavalla, että pullistin alavatsaani ja heilutin samalla lantiota, että sain pidettyä kohdun alueen aivan rentona. Keskityin koko ajan pitämään peräaukon ja emättimen "ulospullistuneena", tuota tunnetta voi harjoitella esim. Anna Wahlgrenin kirjan avulla - hän kuvailee tunnetta kynttilän puhaltamiseksi, piiiiitkä rauhallinen voimakas puhallus, jonka aikana istuessa anus ja häpyhuulet oikein liimautuvat tuoliin. Heti, jos alavatsan veti ruttuun ja jännitti, sattui moninkertaisesti eli tosiaan tuo kynttilänpuhallustekniikka oli avain tässä selvästi.



Tuo vie voimia, eli aina, kun ei ollut supistus päällä, makasin sängyssä kontillani yläruumis saccosäkin päällä ja yritin saada elimistön jokaisen lihaksen rennoksi, ikäänkuin ajelehdin ajattomassa tilassa.



Varsinkin ensimmäisessä ns. luomusynnytyksessäni otin aika paljon ilokaasua vaikeimmissa paikoissa ja huusin välillä kuin peijooni. Mutta seuraavassa rentoutuminen oli jo rutinoitunutta jollain tavalla, eikä varsinaista kipua enää ollut. Ilokaasustakin otin vaan hihittelykännejä, kun kerran maski siinä oli.



Minulla siis todella paha neula- ja toimenpidepelko, joka aiheuttaa pyörtymistä verikokeissa ja paniikkikohtauksia hammaslääkärissä tai gynekologilla. Tämän vuoksi epiduraali oli mielestäni poissuljettu vaihtoehto.