Pettäminen

Siis petin. Useamman kerran. Ja on ollu mulle parasta seksiä ikinä. Jäi ikävä siihen ihmiseen ja tämä nykyinen parisuhde kyllä nyykähti samantien. Ei kamalasti kaduta.

Suhteen alussa mua petettiin. Oon eläny sen tiedon kanssa vuoden verran ja se vaivaa mua vieläkin. Palaakohan mikään enää ennalleen.. Tulevan vauvan takia toivon että mies on luottamuksen arvoinen jatkossa.

Kuolen jos se tekee sen uudestaan.

miehelläni oli noin puolen vuoden suhde,kunnes jäi kiinni. ainoa selitys oli, että oli varma minun pettäneen aikanaan häntä, koska saimme esikoisemme luomusti, ja nyt tutkimuksissa tuli ilmi että sperman laatu erittäin heikkoa. nyt siis meneillään lapsettomuushoidot. päivääkään ei mene, ettenkö hänen petostaan miettisi. kosto on myös mielessä vahvasti. tosiasia voi olla, että jos saan lapselleni täyssisaruksen, niin tämä mies etsiköön itselleen uuden naisen.

itsellä hieno ja mukava mies ja seksikin sujuu. silti petän häntä säännöllisesti exän kanssa. harrastamme n. 5 kertaa kuukaudessa seksiä. kyseinen exä petti minua meidän suhteen aikana ja muutenkin aivan paska jätkä. seksi vaan on niin mahtavaa ja muutenkin vieläkin kiinni siinä äijässä. no sovitaan vissiin hyvin yhteen.

itsellä hieno ja mukava mies ja seksikin sujuu. silti petän häntä säännöllisesti exän kanssa. harrastamme n. 5 kertaa kuukaudessa seksiä. kyseinen exä petti minua meidän suhteen aikana ja muutenkin aivan paska jätkä. seksi vaan on niin mahtavaa ja muutenkin vieläkin kiinni siinä äijässä. no sovitaan vissiin hyvin yhteen.

toivottavasti jäät kiinni hyvin pian

Niin pahalta tuntuu tulla petetyksi, etten osaa sitä edes oikein kuvailla. Mieheni on elämäni rakkaus, luottamukseni häneen on ollut 100% enkä ole aavistanut mitään. Nyt paljastui, että hänellä on ollut suhde. En tiedä paljoakaan, mies ei suostu asiasta puhumaan (häpeää, katuu) mutta vakuuttaa, "ettei se ollut mitään". Olen kuulemma hänen elämänsä nainen, ei voisi elää kenenkään muun kanssa. No ei varmaan, mutta voi käydä muiden sängyssä panemassa??? Meillä on ollut toimiva parisuhde, seksielämä aktiivista enkä voi ymmärtää koko asiaa. Ajattelen koko ajan, että minussa on jotain pahasti vialla, kun hänen täytyy mennä toisen naisen luokse eikä pysty minulle edes selittämään syytä. Tiedän kuka tuo nainen on, miltä hän näyttää ja jopa sen, että naisellakin on mies ja lapsi. Tekisi mieleni paljastaa hänen miehelleen koko juttu, mutta en aio vajota niin alas.

Rakastan miestäni, mutta en tiedä, miten paljon parisuhteessa kuuluu sietää. Uskon, että hän rakastaa minua, mutta millaista rakkautta on se että on uskoton? Tai ehkä hän erehtyy luulemaan tätä yhteen kasvamista rakkaudeksi. Minulle hän on ainoa, mutta ehkä olenkin hänelle vain pyykkäri ja kodinhoitaja? En tiedä mitä minun pitäisi tehdä. Meillä on kaksi lasta, jotka palvovat isäänsä. Olemme olleet onnellinen perhe, joka näyttää tuhoutuvan sen takia, että mieheni piti uittaa kaluaan vieraassa avannossa. Hän on hyvä isä ja hyvä mies, en käsitä miten näin voi käydä!!!

Olen sisältä aivan rikki, sisuskaluja polttelee ja joka ikinen aamu ensimmäisenä ja iltaisin viimeisenä mielessäni on vain kuva miehestäni sen naisen kanssa ja kysymys: Miksi?

Olen pahoillani. Se mitä käyt tällähetkellä läpi on yksi rampia asioita elämässä. Kysymykseesi en osaa vastata (etkä sitä tietysti odotakaan).



Olen kokenut saman oman mieheni puolelta. Se oli musertavaa. Tiedon sain kuitenkin mieheni "hoidon" puolisolta, enkä näe tämän miehen vajonneen mitenkään alas. Päinvastoin, koen miehen olleen minua kohtaan se ainoa rehellinen ihminen. Se, joka kertoi suoraan missä mennään, se, joka ajatteli minunkin haluavan olla tietoinen omasta elämästäni. Häntä tulen aina muistelemaan lämmöllä. Niin että iso kiitos vaan Tapiolle. Pelastit elämäni.

Tilanteesi kuulostaa pahalta. Varsinkin, jos et löydä miehen pettämiseen mitään syytä itsestäsi.

Vaimoni petti minua, koska en antanut hänelle tarpeeksi huomiota, seksiä ja osoittanut rakkautta.

Hänellä oli monta verkkoa vedessä nettituttavuuksien muodossa. Rima ei ollut kovin korkealla. Himoa ja seksiä piti saada. Ja hyväksyntää. Kun sain selville, se oli kova paikka minulle. Nyt menee jo paremmin. Se ei varmasti onnistuisi, ellen pitäisi itseäni osasyyllisenä tapahtumaan.

Jos olisin tehnyt parisuhteen eteen edes jotain, ja vaimo olisi pettänyt, ero olisi ollut väistämätön.

Olen arvatenkin ajatellut tilannetta todella paljon, enkä vieläkään voi ymmärtää mitään syytä pettämiselle. Ainoa keksimäni syy on se, että elämämme on niin tasaisen mukavaa ja mieheni on kaivannut seikkailua. Jotain, joka murtaa sen, mihin on tottunut. Ja kaipa se on tehnyt miehiselle itsetunnolle hyvää huomata, että pystyy valloittamaan naisia.



Juuri se minua kuitenkin loukkaa. Minä olen mieheni elämänkumppani, eikö hänen pitäisi kertoa minulle jos haluaa jotain vipinää? Jos esim. seksin saralla on kokeilunhalua johonkin uuteen, niin eikö siitä voisi kertoa minulle eikä toteuttaa itseään muualla? Olen niin rikki, niin rikki...



Pahinta on se, että se olen nyt minä, joka kaipaa hyväksyntää. Suhteen tultua ilmi olemme jatkaneet elämää kuin ennenkin, mutta esim. sängyssä minulla on sellainen olo, että olen tosi huono seksikumppani ja että mieheni varmaan ajattelee muita koko ajan. Kielteiset ajatukset saavat niin suuren vallan, etten pysty enää nauttimaan yhdessäolosta tai tuntemaan itseäni seksuaalisesti itsevarmaksi. Olen aina ollut iloinen ja nauravainen ihminen, nyt olen koko ajan vakava ja lapset ovat ainoa asia, joka saa minut hymyilemään.



Mies hokee, ettei minussa ole mitään vikaa, mutta kyllä kai sitten on. Kun vain tietäisi mitä.



En olisi uskonut, että pettäminen ja luottamuksen totaalinen menettäminen voisi ajaa minut näin kokonaisvaltaiseen henkiseen ja ruumiilliseen kurjuuteen.



#7

Olen lukenut tätä palstaa aina silloin tällöin ja päätöksen pysyä erakkona on vain vahvistunut. Olen eronnut kaksi kertaa. Erojen syyt eivät olleet pettäminen - mustasukkaisuutta minun taholtani kylläkin. Muitakin syitä oli, mutta niiden kuvaaminen olisi aika yksipuolista, jos minä vain sen tekisin. Liitoista on kome lasta, joista yksi asuu kanssani. Yksi lapsista on jo aikuinen ja yksi asuu puoliksi minun ja puoliksi äitinsä luona. Lapset ovat minulle hyvin rakkaita ja eksienkin kanssa tulen hyvin toimeen. Olen asunut viimeisen eron jälkeen 6 vuotta yksin tai no lapsen/lasten kanssa. En ole seurustellut enkä ollut edes sukupuoliyhteydessä kenenkään kanssa. Yksinäiseltähän se joskus tuntuu, mutta alan jo tottua tähän ja mitä enemmän ajattelen omia ja muidenkin parisuhteita ja luen mm. tätä palstaa sitä varmemmalta tunnen itseni; ei enää parisuhteita! M 52

tässä kurjuudessa ja ryhdyn oman arvoni tuntevaksi Naiseksi. Näin päätin äsken. Jos olen valmis jatkamaan mieheni kanssa yhdessä niin jatkan, mutta tallottavaksi en enää suostu. Nollatoleranssi ja parisuhdeterapiaa. Kannatan ehdottomasti parisuhdetta, toisin kuin M52 yllä, mutta sen täytyy toimia tasavertaisuusperiaatteella: minä kunnioitan itseäni ja puolisoani, hän kunnioittaa itseään ja minua.



Kyllä tämä tästä selkenee.



#7

alat nyt itseäsi arvostamaan.Uskotko kuitenkin mieheesi niin paljon,että luottamus välillenne palautuu täysin?Saako miehesi sinut "kukkimaan"jälleen ja nauramaan?



Pohdin itse tällä hetkellä näitä kysymyksiä ja asioita ja minulla on kokemusta sekä pettäjän että petetyn rooleista.Ikävä kyllä epäilen tällä kertaa olevani jollain tasolla petetyn roolissa.Mistään en ole kuullut mitään,mutta intuitio toimii minulla aika herkästi (olen raskaana loppumetreillä).Merkit on aika vahvat ilmassa.



Eniten mua v##ttaa etten tässä "tilassa"voi itse mennä "markkinoille" eikä enää tee mielikään oikein.Olen aikanani liikkunut paljon ympyröissä,enkä jaksa enää semmoista.Ei oikein istu mulle enää.Siksi vaan kyselen sulta seiska sitä,että saako sun parisuhteesi (miehesi)antama arvostus ja kunnioitus sut taas hymyilemään ja luottamaan itseesi?Omalla kohdalla tällä hetkellä ei oikein tunnu siltä...

en usko enää mihinkään enkä kehenkään. Mieheni tuskin voi minua enää koskaan tehdä täysin onnelliseksi, niin totaaliselta luottamuksen rikkoutuminen nyt tuntuu. Mutta aika näyttää miten käy. Meillä on pitkä yhteinen taival takana, kaksi aivan loistavaa muksua ja meillä on yhdessä hyvä olla. Mutta jos itseluottamukseni ei esim. seksuaalisuuden alueella palaudu niin sitten joudun punnitsemaan asiaa uudestaan. En kuitenkaan haluaisi erota ennenkuin esim. parisuhdeterapia on kokeiltu.



Minulla ei ole tarvetta mennä "markkinoille", tiedän kelpaavani muillekin eikä minulla ole kostonhalua. Jotenkin haluan tässä tilanteessa säilyttää itsekunnioitukseni, pahimmassa tilanteessa voin (kuvainnollisesti) sylkeä mieheni päälle ja nauttia siitä, etten itse vajonnut samanlaiseksi selkärangattomaksi.



Nauruun, varsinkin yhteiseen sellaiseen, tässä on vielä matkaa, mutta minulla on jo parempi mieli. Tiedän olevani arvokas, sillä olen minä, ja jos se ei riitä miehelleni niin saa olla riittämättä.



Toivottavasti oma tilanteesi selkenee ja että intuitiosi on väärässä. Nyt jos koskaan tarvitset miehesi tukea, ehkä voisit kertoa sen hänelle?

mennä yhdessä vaikka pariterapiaan,jos tuntuu että vieraan ihmisen johdattelemana pystyy helpommin puhumaan omista tunteistaan.Voi olla että sellaisessa tilanteessa keskustelu voisi olla "aikuisempaa" ja kiihkottomampaa.Ei tarvitsisi toisen joutua esim.puolustuskannalle niin helposti.Ja syyttelyä olisi vähemmän.Sitä voisi kuunnella toista ihan oikeasti,kuin siten että vain kotona koettaisi purkaa asioita.



Hyvän itsetunnon voi saavuttaa myös ihan omista voimavaroista ja muistakin asioista kuin esim. parisuhteesta.Voisi olla oikeastaan "tervettäkin"omata itsekunnioitusta ihan omasta takaa.Mun tilanteeni on ikävä kyllä ollu pidempään sellainen,et peilaan itseäni suhteessani muihin ja varsinkin mieheeni.Ehkä nyt tän raskauden edetessä pidemmälle on tullut esille muitakin todisteita "pärjäämisestä".



Mulla on ikää jo liikaa,että tavallaan tiedän jo miten mun kuuluu tukeni saada mieheltä tässä tilanteessa kun olen nyt.Tämä raskaus on mulle niin tärkeä,etten aio vaarantaa mitään enää pelkästään omien ehkä heilahtelevien tunteideni takia (esikko tulossa)!

T:13

usein pettäjä ei itsekään tunnista syytä pettää, koska syyt voi olla niin moninaiset. esim. juurikin henkilön oma henkilökohtainenkriisivaihe omassa elämässä. kuten vaikkapa 30 kriisi. ei tietenkään ole mikään syy pettää, mutta sitä voi olla vaikea tunnistaa.

Itse petin juurikin kolmenkympin kriisissäni, ja se oli tuhota koko avioliittoni. Sekoitin tyystin seksin, rakastumisen, ihastumisen, arjen ja ihan kaiken muun, enkä tajunnut itsekään mitä oikein hain. Kävimme parisuhdeterapiassa, ja sittemmin kaikki on ollut hyvin.

nyt sitten kuitenkin on käynyt niin, että mieheni ei enää pysty seksiin entiseen malliin sairautensa takia. Yhtäkkiä noin kuukausi sitten päädyin entisen työkaverini sänkyyn, humalassa tietenkin. Kokemus oli yllättävän positiivinen, koska verrattuna siihen kymmenen vuoden takaiseen, tiesin täsmälleen, että olen vain seksiä hakemassa. Ja koska kunnon pano teki erittäin hyvää, päädyin aivan ventovieraan miehen matkaan toisena viikonloppuna. Eikä siinä vielä kaikki: tämän miehen kanssa tulen päätymään sänkyyn uudestaankin. En halua millään tavalla rikkoa parisuhdettani, mutta minulle on ollut kova paikka tajuta, etten avioliitossani enää tule saamaan panoja. Sitä puutetta yritän nyt korvata näillä seikkailuillani. 

Oman eron jälkeen oli vaihe, että halusin läheisyyttä ja hellyyttä. Oma suhteeni oli kuollut ennen eroa sillä saralla pitkään. Takana oli sii vaellus läpi Saharan. Sitten sen vuoden aikana tuli tehtyä muutama matka ja käytä baareissa entisen sinkkuporukan kanssa. Miesten huomio imarteli ja oli kiva tavata kiinnostavia ihmisiä. Pari juttua oli vahinkoja. Olin päätttömästi ihastunut. Toinen mies sitten jonkin ajanpäästä kertoi, että jonkinlainen suhde on kotikaupungissa meneillään. Toinen paljasti olevansa naimisissa, vaikka oli tavatessamme kertonut avioerostaan paljon. Kaikki valetta. kolmas juttu oli sellainen, että tiesin, mutta tilaisuus teki varkaan. Mikään näistä ei sitten jatkunut. Kaksi ensimmäistä jäi kuvioista yhteisymmärryksessä ja tuosta naimisissa olleesta en kuullut enää koskaan. Kolmannen kanssa olin sängyssä pari-kolme kertaa, mutta se loppui minun pääökselläni. Syynä huono omatunto ja myös se, että rakastuin mieheen. Jälkeen päin ajattelen noita eron jälkeisenä sekoiluna. Olin se helppo nakki siinä tyrkyllä. En tekisi enää. En kadu enkä koe olleeni mikään hirveä huorakaan. Paikkailin omaa särkynyttä sydäntäni ja ehkä olin vähän reppana. Nyt kun on oma itsetunto taas kohdallaan, vetää rajansa toisin. Seksin ja läheisyyden saaminen mistä tahansa ei ole niin tärkeää.