Lue keskustelun säännöt.
Täydellinen äiti- ajatuksesta eroon
17.07.2009 |
Hei.
Aihe ei ihan vielä ole minulle ajankohtainen, mutta olen tätä asiaa viime aikoina miettinyt paljon.
Olen vakavassa parisuhteessa, ja olemme mieheni kanssa suunnitelleet yrittävämme lasta muutaman vuoden sisällä. Rakastan lapsia, olen aina ollut ihan hirvittävän huolehtivainen & lapsirakas. Pikkutytöstä asti olen haaveillut äitiydestä.
Oman lapsuuteni ei ollut hirvittävän onnellinen. Minulla on kaksi pikkuveljeä, ja perheemme oli ulospäin oikein onnellinen, ns. täydellinen perhe. Totuus oli kuitenkin toinen. Meillä on kotona aina ollut sekä henkistä, että fyysistä väkivaltaa. En koe, että lapsuuteni olisi ollut hyvä, yhä edelleenkin kun menen lapsuuden kotiini, oloni on turvaton ja ahdistava. Etenkin äiti suhteeni on hankala, ja ahdistava.
Pikkutytöstä asti olen ajatellut, että sitten kun minä saan lapsia, niin olen heille täydellinen äiti. Tiedän, että kukaan ei voi olla täydellinen, mutta en pääse tästä ajatuksesta eroon. Pelkään, että teen itseni hulluksi näiden ajatusten kanssa. Asetan itselleni jo niin paljon ennakko suorituspaineita, että ihan ahdistaa!
Olen yrittänyt puhua asiasta äitini ja isäni kanssa, mutta he eivät mielestään ole tehneet ikinä mitään väärää.
Onko kenelläkään mitään samanlaisia kokemuksia? Miten päästä eroon "täydellinen äiti" ajattelusta??
Kommentit (7)
No tämä juuri on se ongelma. Ymmärrän, että tulen putoamaan ja korkealta, en edes kuvittele, että voisin olla täydellinen. Pelkään vain sitä, kuinka pahasti ahdistun, kun käytännössä huomaan oman vajavaisuuteni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siellä käyt läpi lapsuudenmallejai ja opit paljon itsestäsi sekä miten voit katkaista pahan olon ketjun. Muuten se vaan siirtyy sukupolvesta toiseen.
maalaisjärjellä hoidettavaksi. Eli ammattiapu voisi tehdä tuolle asialle aivan hyvää.
Mutta jos se ei ole mahdollista (kaikkialla ei varmaan pääse tuon kanssa kunnalliselle), niin voisit jotenkin yrittää määritellä sitä konkreettiselle tasolle, että mikä on riittävän hyvää äitiyttä, jolla lapset ovat onnellisia, mutta mikä ei ole täydellisyyttä.
Vaan kun tuossakin piilee edelleen se epäonnistumisen vaara. Sillä vaikka vaatimustaso on alhainenkin, niin eteen voi kuitenkin todellisuudessa tulla sairautta, masennusta, työttömyyttä, tms, joka estää realististenkin tavoitteiden saavuttamisen.
Ja tän takia juuri nää meidän maallikkoneuvot voi olla vaarallisia, kun vaikka me neuvotaan mitä, niin mitään takuita onnistumisesta ei kukaan voi taata.
Täydellistä äitiä ei ole olemassakaan, mutta sen ainoa vaihtoehto ei ole sellainen äiti jonka hoidossa lapsi on onneton. Me olemme kaikki epätäydellisiä äitejä, kuitenkin useimmin riittävän hyviä.
Se ettei ap:n äiti myönnä koskaan tehneensä mitään väärin on hänen ongelmansa, ja ap:n kannattaisi mielestäni vain todeta että nyt on tullut se päivä kun hänen pitää asettua jo ikääntyvien vanhempiensa "yläpuolelle" ja suhtautua heihin ymmärryksellä.
Kasvatuksessa? Itse olen ainakin huomannut, että alussa pelkkä vauvan perushoito imetyksineen vie todella paljon energiaa. Sitten kun vauva on kasvanut taaperoksi, hoito on edelleen pääasiassa rutiinista kuten ruokailusta ja nukkumisesta huolehtimista.
Minullakin on ollut joskus jotain kasvatustavoitteita, mutta ne alkavat kieltämättä unohtua, koska en ole vielä päässyt toteuttamaan yhtäkään, ja lapsi on nyt kohta 2-vuotias. Ja nyt odotetaankin sisarusta.
Eli mitä joku kuvasi korkealta putoamiseksi, voi toteutua näinkin: kun aikaa vain kuluu tarpeeksi, joutavat asiat jäävät taka-alalle, koska niiden toteutumisen aika ei vain koskaan tule. Ehkä sitten joskus tulevaisuudessa muistan jonkun vanhan asian "hmm, vannoin että annan lasten valvoa myöhään lauantaisin enkä kyttää kotiintuloaikoja"? En tiedä, mutta näin olen ajatellut sen menevän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos kaikille vastauksista.
Olen käynyt psykologilla vuoden päivät, ja puhunut sielläkin tästä ongelmasta. Tämä kun ei liity pelkästään äitiyteen, vaan ihan yleisesti yritän olla kaikessa täydellinen ja vihaan itseäni, kun siinä epäonnistun (luonnollisesti).
Pikkuhiljaa olen pääsemässä eroon tästä jatkuvasta itseni ruoskimisesta, mutta hirvittää vain, että miten käy jos joskus raskaaksi tulen. Psykologi neuvoi, että pitäisi yrittää selvittää välit äidin kanssa, mutta en halua siihen tuhlata energiaa, koska en oikeastaan edes halua sopia äitini kanssa.
En osaa eritellä sitä, miten ja missä asioissa haluan olla täydellinen. Haluan vain, että joskus (tulevat) lapseni voisivat sanoa, että olen ollut heille maailman paras äiti..
mutta toivottavasti et putoa kovin korkealta kun todellisuus sulle valkenee etkä ylläkään omiin vaatimuksiisi.
Kyllä siitä ajattelusta sitten pääsee eroon, kun käytännössä huomaa oman vajavaisuutensa.