Kun puolison kunnioittaminen loppuu ajaudutaan eroon

Olen yrittänyt, mutta mies ei viitsi yhtään. Olen monesta asiasta sille katkera, en arvosta&kunnioita sitä pätkääkään. Ainoa tunne on inho. Tätä on kestänyt jo pari vuotta.

Onkohan joku siinä onnistunut. Pystyisikö sitä tykkäämään puolisostaan uudestaan.

Vauhti tökkii, toinen ottaa kupoliin.



Ero tulee jos molemmat antaa periksi. Suhteessa tarttee käydä näitä asioita läpi yhdessä. Ajattele jos sun seuraava siippa alkaa inhoamaan sun olemusta?



Kyllä suhde pysyy koossa jos tehdään sen eteen töitä.

Vaikka toinen haluaa luovuttaa niin toinen pysyy kasassa, niin kävi meillä. Mies ei halunnut antaa periksi.

Ehkä joskus toisinpäin?

Jos miehessä ei oikeasti ole mitään, minkä takia häntä voisi arvostaan. MIten siihen voin vaikuttaa itse? En ymmärrä tuota että tehdään töitä parisuhteen eteen, siis mitä pitäisi sitten tehdä? Päättää että nythän minä rakastan tuota miestäni kun se on niin ihana ym.ym. Jos se kerran on ihan perseestä. Vallankin kun jatkuvasti haikailee entisen vaimonsa perään.

se parisuhteen viimeinen vaihe ja silloin alkaa olla myöhäistä tehdä mitään. Siihen liittyy myös välinpitämättömyys. Aluksi jaksaa taistella ja tapella, yrittää muutosta ongelmissa. Jossain vaiheessa ei kunnioita toista yhtään ja alkaa jopa nauttia siitä, että toinen töppäilee. Saa mielessään oikeutusta tulevalle erolle. Yksi mies juuri kertoi, että vuosia jaksoi taistella vaimonsa kanssa ja loppuaikana katseli tyytyväisenä, kun rouva toisti sitä ääliömäistä käytöstään. Sai mielessään miettiä sitä hyvällä omallatunnolla, että pian jättää hänet. Se on totta omastakin kokemuksesta, että lopulta ei halua edes toisen enää muuttavan käyttäytymistään.



Kunnioituksen puutteeseen sisältyy usein myös sivusuhteet. Puoliso voi ihan rauhassa pettää useiden kumppaneiden kanssa ja omatunto ei vaivaa enää pätkän vertaa vaan iso osa ajasta menee säätäessä näitä sivusuhteita ja etsiessä uusia.

se parisuhteen viimeinen vaihe ja silloin alkaa olla myöhäistä tehdä mitään. Siihen liittyy myös välinpitämättömyys. Aluksi jaksaa taistella ja tapella, yrittää muutosta ongelmissa. Jossain vaiheessa ei kunnioita toista yhtään ja alkaa jopa nauttia siitä, että toinen töppäilee. Saa mielessään oikeutusta tulevalle erolle. Yksi mies juuri kertoi, että vuosia jaksoi taistella vaimonsa kanssa ja loppuaikana katseli tyytyväisenä, kun rouva toisti sitä ääliömäistä käytöstään. Sai mielessään miettiä sitä hyvällä omallatunnolla, että pian jättää hänet. Se on totta omastakin kokemuksesta, että lopulta ei halua edes toisen enää muuttavan käyttäytymistään.

Kunnioituksen puutteeseen sisältyy usein myös sivusuhteet. Puoliso voi ihan rauhassa pettää useiden kumppaneiden kanssa ja omatunto ei vaivaa enää pätkän vertaa vaan iso osa ajasta menee säätäessä näitä sivusuhteita ja etsiessä uusia.

Kun ei kunnioita ja arvosta, niin ei kai siitä enään suhdetta korjattua saa

korjautuuko suhde enää normaaliksi.



Meillä on pieni vauva ja ihan ekoina kuukausina tuntui ettei elämästä miehen kanssa tule enää mitään. Mitä enemmän aloin miettiä yhteistä menneisyyttämme, sitä enemmän mies alkoi ällöttää. Hän on ollut jo pidemmän aikaa työttömänä ja on liian kronkeli etsiäkseen mitään omaa tasoaan huonompaa työtä. Nyt vihdoin taidetaan olla siinä pisteessä etten jaksa häntä enää elättää. Ollaan puhuttu asiasta kyllä aiemminkin ilman sanottavampaa muutosta. Usein tuntuu että pärjäisin paremmin ilman tuota kiviriippaa mutta pelkään miten hänen kävisi ilman minua. Ja lapset pitää isästään, en raaskisi heitä erottaa. Lapset onkin tällä hetkellä se mikä meidät pitää yhdessä. Olen varmaan jo monta vuotta sitten lakannut välittämästä. Inhoan itseäni kun jatkuvasti nälvin miestä, siis tavallaan lyön jo maassa makaavaa. En enää itse edes huomaa että tiuskin miehelle, se taitaa olla jo niin jatkuvaa ja minulle luonteva tapa puhua hänelle. Inhottavaa...



Mietin vain että kuinka tilanne palautuisi sen jälkeen jos ja kun hän töitä löytäisi. Nyt on nimittäin yksi paikka tiedossa. Mies on siitä vähän kauhuissaan ja minä melkeinpä hypin tasajalkaa:)

jatkoi vielä n. 10 v. senkin jälkeen. Valitettavasti.

niin miksei hän voi olla koti-isä ja sinä työssäkvijä, kun teillä kerta on useampia pieniä lapsia?

On aika iso ero että johtuuko kunnioituksen puute jonkinlaisesta "ei se ollutkaan yhtä ihqsikamagee kuin mä luulin alux" -ilmiöstä vai siitä että mies on todellakin osoittanut olevansa selkärangaton lintsailija joka ei kunnioitusta ansaitse.

Meillä on kunnioituksen puute näkynyt alusta asti mielestäni miehen puolelta. Mies ei tätä tietenkään myönnä. Yli 10 vuotta naimisissa on tehnyt sen että silmät on avautunut nyt minullakin ja uskon että kunnioitukseni miestä kohtaan on rapissut pikkuhiljaa. En voi sanoa kunnioittavani häntä ollenkaan nykyisin. Mietin miten tästä eteenpäin jatkettaisiin. Mies ei halua eroa käsittääkseni. Toista ihmistä ei myöskään voi muuttaa. Ajoittain tunnistan hetkellisesti vielä rakkauden rippeet. Yhteiset pienet lapset ovat tietenkin se suurin syy jäädä. Jokin minussa kuitenkin haluaisi vielä yrittää. Koitan lähtä liikkeelle vaikka siitä että heitän odotukset jmiestäni kohtaan romukoppaan ja koitan hyväksyä hänet juuri tuollaisena kuin hän nyt on. Vailla enempää. Kokeilen. Ehkä onnistun. Toivottavasti.

Vuosikymmenten yhdessäolon, avioliiton kylmien vuosien ja lasten aikuisiksi saattelemisen jälkeen on mahdollista vielä rakastua uudelleen ja yrittää vielä kaikkensa saadakseen suhteen paremmaksi.

Valitettavasti siihen yritykseen olisi tarvittu suhteen molemmat osapuolet, parhaani yritin mutta toinen oli jo ajautunut löytämään uskotut ystävät vastakkaisen sukupuolen edustajista joista on tullut se tuki ja turva jota puolisolla ei ollut tarjottavaksi hankaluuksien keskellä.

Luottamuksen ja kunnioituksen katoaminen on nyt tosiasia, toiselle on ulkopuolisista ihmissuhteista muodostunut läheisemmät kuin suhde omaan puolisoon ja elämän kolhut, työkuulumiset, vapaa-ajan tapahtumat ja kivat, hedelmälliset ja tunteikkaatkin hetket ja keskustelut jaetaan muiden kuin oman puolison kanssa.

Ja se on murskaavan loukkaavaa tajuta, on jo liian myöhäistä korjata asioita joita on tapahtunut.

Yksin rakastaminen on raskasta ja niin fyysiselle kuin psyykkisellekin hyvinvoinnille tuhoisaa.

Välittäkää toisistanne ajoissa ja herkeämättä, puhukaa paljon toisillenne ja kertokaa miten paljon välitätte ja rakastatte ja antakaa kunnioituksenne puolisoa kohtaan näkyä kaikkialla missä milloinkin olette, työyhteisössä, tyttöjen/poikien kanssa iltaa viettäessänne ja pitäkää elämänne tärkein ihminen sydämessänne mukana niin että sanoissa ja teoissa ei ole mitään salattavaa vaikka hän ei vierellänne olisikaan.

Kaikkea hyvää hyvää särkyneeltä sydämeltä!