Mies ei haluakaan lasta
Oltiin jo pitkään puhuttu, että aletaan yrittää kolmatta nyt kesällä. Ja kun aika koitti, mies päätti, ettei haluakaan lisää lapsia.
Minulle lapsi on jo niin todellinen, etten pysty luopumaan siitä. Enkä suostu hyväksymään, että lapseni olisi jo tehty. Minulle kolmekin lasta oli kompromissi, haluaisin suurperheen.
Ensimmäistä kertaa mietin avioeroa, olen niin vihainen miehelleni.
Kommentit (21)
paperille ja mieti haluatko tuon ihmisen kanssa loppuelämäsi viettää, vai meneekö lapsi haaveesi sen yli. Ja koita ajatella miehesi näkemystä myös, eikö ole hyvä, että hän sanoo mielipiteensä suoraan, eikä tee lasta, jos katsoo ettei sellaiseen ole valmis. Jospa hankkiutuisit(jos et jo ole) työhön lasten pariin, tai keskustele miehesi kanssa siitä, että lähtisitte tukiperheeksi jollekin.
Aiemmin mies oli sitä mieltä, että lisää tehdään "sitten joskus". Nyt kuitenkin on muuttanut mielensä ja ei tahdo enää koskaan lisää, "meidän on hyvä näin", hänen mielestään.
Itse olen omistautunut omien lasteni lisäksi nyt myös muille lapsille. Olen ikionnellinen jokaisesta uudesta kummilapsesta! Hellin, otan yökylään ja päiväkylään ystävien lapsia ja olenpa ottanut kehitysmaastakin kummilapsen. Naapuruston lapset pääsee meille leipomaan jne. :) Ihanaa! Toki heti suostuisin uuteen vauvaan jos mies muuttaisi mielensä, mutta olen onnellinen näistä kahdestakin ja siis myös kaikista muista maailman lapsista, joiden kanssa saan olla jotenkin yhteydessä.
Ap, reaktiosi on luonnollinen ja uskon sen tasoittuvan ajan myötä! Voimia!
Ei voi olla totta, että täältä saa näin mahtavaa kannustusta! :')
Tuo on ihan hyvä pointti, että yrittäisin päästä tekemään töitä lasten parissa. Ihan loistava itse asiassa. Tuosta tukiperheenä toimimisestakin olemme joskus aikanaan jopa puhuneetkin. Kummilapsiakin meillä on, ja he ovat minulle äärimmäisen rakkaita. Ja lisää lapsia on lähipiiriin tulossa, joita voi hoivata.
Pakko selvyyden vuoksi vielä sanoa, että rakastan miestäni kyllä todella paljon, enkä haluaisi missään nimessä häntä menettää. Tämä asia nyt vain tuntuu vuoren korkuiselta.
Evolutiivisessa mielessä on kai ollut hyvä, että naisella on näin voimakas tarve saada jälkeläisiä. Toista se on nykymaailmassa...
Viettele miehesi iltaisin mutta tee selväksi että ehkäisyä et aio käyttää. Miehet ovat eläimiä, ei se kauan kestä! ;D
Viettele miehesi iltaisin mutta tee selväksi että ehkäisyä et aio käyttää. Miehet ovat eläimiä, ei se kauan kestä! ;D
Naiset on ihan yhtälailla eläimiä; lisääntyminen menee kaiken edelle.
Viettele miehesi iltaisin mutta tee selväksi että ehkäisyä et aio käyttää. Miehet ovat eläimiä, ei se kauan kestä! ;D
Tähän en ehkä kuitenkaan ryhdy...
ap
jos kerran tekee selväksi ettei aio käyttää ehkäisyä?
Eriasia jos tekisi sen väittäen esim. syövänsä pillereitä.
[/quote]
Naiset on ihan yhtälailla eläimiä; lisääntyminen menee kaiken edelle.
[/quote]
Hankkikaa jo valmiiksi tehty lapsi esim. Afrikasta. Maailma kiittää!!! Niksi juuri sinun geeniesi täytyisi lisääntyä?
HardcoreZenkö?
Onko se niin nuori?
Hankkikaa jo valmiiksi tehty lapsi esim. Afrikasta. Maailma kiittää!!! Niksi juuri sinun geeniesi täytyisi lisääntyä?
Tämä sopisi minulle, muttei miehelle. Hän ei kertakaikkiaan halua enää lisää lapsia. :(
Ap
Onko miehellä ihan ehdoton ei kolmannelle vai ehkä sitten kun lapset kasvavat? Jos teillä on kaksi pientä niin jo pelkästään se voi olla niin kuormittava tilanne, että mies ei siksi halua kolmatta.
...sinun täytyy joko ottaa ero ja tehdä kaipaamasi lapsi jonkun toisen miehen kanssa tai sitten tyytyä kohtaloosi kahden lapsen äitinä. Jälkimmäinen voisi olla kaikkien kannalta paras vaihtoehto... Eikä ollenkaan huono vaihtoehto!
Hankkikaa jo valmiiksi tehty lapsi esim. Afrikasta. Maailma kiittää!!! Niksi juuri sinun geeniesi täytyisi lisääntyä?
Tämä sopisi minulle, muttei miehelle. Hän ei kertakaikkiaan halua enää lisää lapsia. :( Ap
Onko miehellä ihan ehdoton ei kolmannelle vai ehkä sitten kun lapset kasvavat? Jos teillä on kaksi pientä niin jo pelkästään se voi olla niin kuormittava tilanne, että mies ei siksi halua kolmatta.
Meillä on 3- ja 4-vuotiaat, eli aika pieniä vielä. Ja tiedän, että elämä on ollut kaikin puolin kuormittavaa nämä vuodet (vaativat työt molemmilla, muutto jne). Periaatteessa voisimme hankkia kolmannen myöhemminkin, mutta mies on sitä mieltä, ettei enää koskaan. Enkä minäkään haluaisi tehdä nelikymppisenä iltatähteä.
Minä en vaan kaipaa sitä "helpomaa ja aikuisempaa" elämää, jota mies kaipaa. Minulle lapset eivät ole minkäänlainen este elämälle vaan rikkaus.
Miksi miehesi muutti mieltään? Ajatteliko jo etukäteen että ei enää lapsia, mutta osti lisäaikaa lupaamalle sulle että "sitten kesällä". Mitä mies ajattelee parisuhteesta ja elämästänne? Onko tulevaisuus silti yhteinen?
mun mielestä ei ketään voi pakottaa vanhemmaksi, mutta ei ketään voi pakottaa luopumaan haaveistaan saada suurempi perhe. Keskustelemalla voitte päästä yhteiseen ratkaisuun, minkä molemmat hyväksyy. Jos noin suuressa asiassa ei löydy yksimielisyyttä mä en näe miten elämä voi jatkua yhdessä.
ja nuo hankkiudu vaivihkaa raskaaksi ehdottelijat ovat pöhköjä. Toimitteko ihmissuhteissanne muutenkin noin petollisesti, pääasia että minä saan, mitä HALLUUN?
Miksi miehesi muutti mieltään? Ajatteliko jo etukäteen että ei enää lapsia, mutta osti lisäaikaa lupaamalle sulle että "sitten kesällä". Mitä mies ajattelee parisuhteesta ja elämästänne? Onko tulevaisuus silti yhteinen?
mun mielestä ei ketään voi pakottaa vanhemmaksi, mutta ei ketään voi pakottaa luopumaan haaveistaan saada suurempi perhe. Keskustelemalla voitte päästä yhteiseen ratkaisuun, minkä molemmat hyväksyy. Jos noin suuressa asiassa ei löydy yksimielisyyttä mä en näe miten elämä voi jatkua yhdessä.
Luulen, että mies nimenomaan osti aikaa tuolla katteettomalla lupauksella eikä alunperinkään halunnut enempää lapsia.
Olemme puhuneet asiasta paljon, mutta olemme täysin pattitilanteessa. Kompromissia kun ei ole.
Olemme aina olleet onnellisia yhdessä, olemme toistemme parhaat ystävät ja mies on ollut aivan yhtä omistautunut perheelle kuin minäkin. Seurustelimme monta vuotta ennen lapsia ja mm. matkustimme ja harrastimme paljon yhdessä.
Nyt hän on sitä mieltä, että haluaa "meidät takaisin". Eli että viettäisimme enemmän aikaa pariskuntana ja tekisimme samoja "aikuisten juttuja" kuin ennen. Ihan ymmärrettävä toive sekin.
Itsestäni vaan tuntuu, että jos tässä käy näin, katkeroidun niin pahasti, etten edes halua viettää aikaa mieheni kanssa.
ja katso, millaista elämä ilman miestäsi on. Turha tuosta nyt sen kummoisempaa ongelmaa on tehdä. Itse pitäisin kyllä parisuhdettani niin arvossa, etten lisää lapsia sen kustannuksella tekisi.
Kiitos edelliselle ja itse asiassa muillekin. Kiva että täällä voi saada näinkin asiallisia vastauksia! On kiva kuulla muiden näkemyksiä.
Olen jo palannut töihin, eli siitä tässä ei ole kysymys. Työni on haastavaa ja mielenkiintoista, juuri sitä mitä olen halunnutkin. Siitäkään ei siis kenkä purista.
Kotonakin olisi erittäin hyvin tilaa sille kolmannelle.
Olen yrittänyt miettiä, miksi tämä on minulle niin iso asia. Olen aina halunnut ison perheen. Rakastan lapsia yli kaiken ja nautin äitiydestä aivan suunnattomasti. Identiteettini on suurperheen äidin.
AP