Miten toivuit puolison kuolemasta?

vain minä ja nuorin lapsemme selvisimme. Aikaa tuosta on nyt 4kk. En vieläkään ole siitä selvinnyt ja yhä on niitä päiviä kun ei jaksaisi mitään ja ikävä perhettäni ihan älytön. Kuitenkin tyttäreni takia jaksan ja minulla on myös apunani lastenhoitaja

ei sitten millään voi kuvitella, millaiselta tuollainen menettäminen tuntuu, vaikka joka kerta, kun mies lähtee lasten kanssa jonnekin niin pelkään pahinta. voi, enkeliperhe iso rutistus sinulle, onneksi olet saanut lastenhoitajan avuksesi.

Oletko saanut apua arjessa jaksamiseen?

Voimia joka tapauksessa sinulle sekä ap: lle!

vain minä ja nuorin lapsemme selvisimme. Aikaa tuosta on nyt 4kk. En vieläkään ole siitä selvinnyt ja yhä on niitä päiviä kun ei jaksaisi mitään ja ikävä perhettäni ihan älytön. Kuitenkin tyttäreni takia jaksan ja minulla on myös apunani lastenhoitaja

Olen kyllä saanut apua arjessa jaksamiseen. Edellisessä jo mainitsin, että apunani on lastenhoitaja, pääsääntöisesti päivisin, mutta kun tyttö on aika huono nukkuja niin välillä myös öisin, jotta saan itse joskus nukkua koko yön. Lastenhoitaja tekee myös tarvittaessa kotitöitä tai niitä tehään yhessä ja hänen kanssaan voi myös keskustella, jos siltä tuntuu. Tämän lisäksi käyn säännöllisesti terapiassa ja tämä kaikki on kyllä auttanut, mutta toipuminen vie varmasti vielä paljon aikaa lisää

Oliko se auto-onnettomuus?

Ei ole pakko vastata tietenkään jos et halua.

kenenkään ei pitäisi joutua tuollaisia asioita kokemaan, jaksamista teille kaikille!

mikä onnettomuus se oli, tulipalossa menetin perheeni

Rakas mieheni kuoli 1v8kk sitten äkilliseen sairaskohtaukseen, eli 3 pvää kohtauksen jälkeen eli sen verran oli aikaa sopeutua ajatukseen.



Minä olin tuolloin 29 ja mies 30. Lapsia 4, joista nuorin vielä kastamaton vauva, vanhin 11-vuotias.



Olen elänyt normaalia arkea koko tämän ajan aamu 7:stä ilta kymmeneen. Yöt itken, näen painajaisia, ikävöin ja kaipaan. En enää ole edes väsynyt, koska olen jo aikaa sitten pyörähtäny ylikierroksille.



Nyt olen alkanut saada apua. Mieheni ihanilta ystäviltä. Helpottaa pikkuhiljaa, pienissä asioissa sen huomaa.



Haudalla käymme lasten kanssa joka ikinen ilta ennen iltapalaa. Se on tärkeää kaikille ja siitä tavasta en aio luopua kovin helpolla.



Voimia sinulle ap!

Voimia teille puolisonne / lapsenne menettäneet, kukaan muu kuin saman läpi käynyt ei voi ymmärtää tilannettanne. Rukoilen teille voimia jokaiseen päivään sen verran kuin kunakin päivänä tarvitsette - apua päivittäisiin asioihin, auttajia ja läheisiä olemaan läsnä, tukemaan, korviksi kuuntelemaan, rinnallaeläjiksi. ((halaus))

Niitä järjestää niin seurakunnat kuin järjestötkin. Niissä on ammattimaiset ryhmän vetäjät tai vaihtoehtoisesti saman läpikäyneet ja elämässään jo eteenpäin päässeet. Suosittelen lämpimästi, vaikka kynnys saattaa tuntua korkealta niin se kannattaa.



Voimia kaikille teille!

Olin 25 vuotta ja kuoli syöpään. Meillä on 2 lasta hänen kanssa. Aikaa on kulunut reilu vuosi.

Kyllä sitä jotenkuten eteenpäin on menty. Menetys oli siinämielessä raskas kun sairautta ei huomattu ennenkuin oli liianmyöhäistä.

Käytännön asiat mulla jäi kaikki tekemättä. Tuli jotenkin lamaantunut olo. Lapset sain hoidettua (olivat jo aika isoja 5ja 7 silloin) mutta laskun maksut ym. jäi. Niihin sain apua.

Muutaman kerran kävin tk:n järjestämässä keskustelussa, mutta koin että parhaiten pääsin eteenpäin kun sain olla yksin ja ajatella itsekseni.

Vieläkin on ikävä ja vaikeita aikoja tulee, mutta elämän on jatkuttava ja kaikella on tarkoituksensa. Näin ajattelen ja tämän ajatuksen avulla olen päässyt monesta muusta hankalasta tilanteesta eteenpäin.

Kauanko ap sun puolison kuolemasta onb?

Ensin oli jotenkin enemmän tolpillaan, mutta nyt tuntuu ettei ole yhtään mitään. Että omakin elämä on loppunut, vaikka olen nuori (kaksi lasta meilläkin...siis minulla, pienempiä kuin teillä). En ymmärrä miten tästä voi ikinä päästä sellaiseen tilaan, että elämä olisi edes jossain määrin mielekästä ja etten vain suunnilleen odottaisi omaakin kuolemaani.

Saathan apua ystäviltä, sukulaisilta, tuttavilta, vertaisryhmästä? Kamala klisee, mutta aika auttaa varmasti ja se, että on pakko vaikka lasten takia vaan jaksaa. Ethän halua, että lapsesi jäävät täysorvoiksi? Ota vastaan kaikki tarjottu apu, siinä ei ole mitään hävettävää. Jaksamisia!

Miten olet estänyt katkeroitumisen?



Itse pelkään, että musta tulee (tai että mahdollisesti olen jo) sellainen ihminen, joka ei ikinä pysty ajattelemaan mitään muuta kuin sitä kuinka huono tuuri meillä kävi, miten hyvin muilla on asiat ja kuinka ulkopuolinen olen niihin nähden, joilla vielä on mies. En haluaisi tulla katkeraksi, mutta pelkään etten enää aidosti pysty muuta ajattelemaan.



Onko kotinne jossain vaiheessa ruvennut tuntumaan sinun kodiltasi, vai onko edelleen sellainen tunne että kaikki tavarat ovat yhteisiänne ja että sieltä vain puuttuu puolisosi? Siis liittyykö kaikkeen edelleen se puuttumisen ja puolikkuuden tunne, vai tuleeko ajan myötä itselle kokonaisempi olo ja myös kotiin "täysi" olo?

Mieheni kuoli sairauteen. Sairaus kesti pitkään ja olin helpottunut, kun mieheni vihdoin kuoli. Oli järkyttävää, että hän kärsi ja sairaus vei hänet kamalaan kuntoon. Lasten kanssa olimme helpottuneita tilanteesta, vaikka jonkinlaisen surutyön teimmekin.

Enkeliperhe, asutteko ulkomailla?

voinut tapahtua vai???? Tiedän muutamia onnettomuuksia, joita on sattunut, muttei niitä ole minnekään julkisuuteen tuotu... Näissäkin kuollut useampi ihminen.

Ap:lle sen verran, että kuukausi on kovin lyhyt aika selvitä noin isosta jutusta. Itse menetin läheiseni kuukausi sitten, ja vieläkin kuljen asian takia sumussa, vaikka kyseessä oli vanhempi ihminen (jonka kuolema oli tavallaan odotettavissa, vaikkei ehkä näin pian). Voin kuvitella, että kun äkillisesti menettää puolisonsa, tilanteen käsittämiseen ja siitä ylipääsemiseen menee paljon pidempi aika.



Ole armollinen itsellesi.

uutisoidaan kyllä.

kuin vuonna 2002 Liperissä.

Googlasin aiheesta.

Tämmöisestä onnettomuudesta olisi VARMASTI kirjoitettu lehdissä.

Ulkomailla varmasti asuu enkeliperhe.