Lue keskustelun säännöt.
Ihan kamalaa. Täytin tänään 30 vuotta.
07.07.2009 |
Näin painajaisia koko yön, heräilin ja hikoilin. Karmea ahdistus siitä, ettei voi enää IKINÄ sanoa ikänsä olevan 20 jotain.
Miten te muut selvisitten 30vee kriisistä? Miten elämä konkreettisesti muuttui kun täytit 30? Nyt ainakin ollaan virallisesti kurppia nuorempien mielstä )o:
Että voi vanheneminen olla VAIKEAA!!!
Kommentit (10)
En mitenkään kettuillakseni kysy, vaan ihan mielenkiinnosta. Itselläni tuli 30 vuotta täyteen pari päivää sitten, eikä tunnu oikeasti missään. Mun elämä ei kyllä ainakaan oo konkreettisesti muuttunu mitenkään, enkä kyllä miksikään kurpaksi suostu itseäni luokittelemaan :D
Mehän ollaan nuoria vielä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Biologinen hajoaminen on jo alkanut, hedelmöittyminenkin on pian vaikeampaa! -Ap
En mitenkään kettuillakseni kysy, vaan ihan mielenkiinnosta. Itselläni tuli 30 vuotta täyteen pari päivää sitten, eikä tunnu oikeasti missään. Mun elämä ei kyllä ainakaan oo konkreettisesti muuttunu mitenkään, enkä kyllä miksikään kurpaksi suostu itseäni luokittelemaan :D Mehän ollaan nuoria vielä!
Olen 35 ja itsetunto parempi kuin ikinä. : ) On niiiiiin mukavaa, kun alkaa jo tuntea itsensä ja hyväksymään kaikki omituisuudet ja epätäydellisyydet. 20-kymppisenä olin ihan kakara siinä mielessä, että yritin vain miellyttää muita, en itseäni. Nyt osaan sanoa jo EI, kun tarvitaan.
Ikinä en haluaisi olla enää epävarma 20-kymppinen itseni.
Ajattele ap, mitä kaikkea upeaa ikä tuo mukanaan!
Biologista hajoamista... voi hyvänen aika teitä.
Itse olen 34 ja elämäni vireessä. Vuosi sitten sain kolmannen lapsemme (tulin raskaaksi ekasta yrityskierrosta) ja muutaman vuoden päästä yritämme neljättä. Minusta 30+ on hyvä ikä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Surin elämäni ohi menoa ihan oikeasti. Nyt olen 35 ja elän todella hyvää aikaa. Lapset ovat jo koululaisia mutteivät vielä murkkuja. Kaikki on jotenkin niin helppoa ja balanssissa. Nyt on taas aikaa omille harrastuksillekkin, kun lasten eivät tarvitse jatkuvaa vahtimista.
Kyllä tuosta yli pääsee ja elämä saa uutta potkua!
Minulla oli aika kova kolmenkympin kriisi. Se alkoi varmaan joskus 28-vuotiaana. Mutta kas, sitten kun se syntymäpäivä oli ja tosiaan olin 30, kaikki helpotti! Tajusin että onhan tässä vielä aika nuori ja elämää on jäljellä vaikka kuinka. Lisäksi tuli mukavan aikuinen olo, olen "jo 30".
Kyllä se siitä. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
se oli sellainen itsetutkiskelun paikka.
Neljänkympin kriisiä ei tullut.
Hedelmällisyyskään ei mihinkään ole mennyt. Tulin heti raskaaksi päälle nelikymppisenäkin.
Niin, nuoruuden salaisuus on juuri asenteessa. Ja siinä, että kun lapsi on pieni, pitää itsensäkin olla tietyllä tapaa nuori. Vanhahan ei voi olla äiti pienelle :)
Ja vieläkin on elämää (toivottavasti) paljon jäljellä. Kuka sitä sanoo, montako päivää kaksikymppisellä on jäljellä?...
Mun kolmenkympin kriisistäni on jo kymmenen vuotta enkä ollut silloin edes vielä 30. Se oli kuitenkin sellainen "voi ei, mä en ole enää nuori eikä koko elämä ole enää edessä" -kriisi.
Siihen auttoi se että tein muutoksia elämässäni. Kun aloin elää sellaista elämää kuin halusin, ei enää haitannut ettei elämä ole kokonaan edessä... Tyypillinen ikäkriisi siis: vaihdoin kotia, miestä, ammattia, hiustenväriä ja mitäköhän vielä.
Ajattele, olet kokonaista 7 vuotta nuorempi! Vaihdan mielelläni iän kanssasi vaikka heti :)