Lue keskustelun säännöt.
Miten musta tuli tällainen luuseri?
07.07.2009 |
Havahduin tänään todellisuuteen. Käyn töissä ja olen äiti. Äitinä jaksan mielestäni ihan hyvin ja lapset ovat minulle rakkainta maailmassa. Mies on hyvä ja kaikinpuolin ihana.
Töissä menee heikommin. Huomaan, etten ole päiväkausiin tehnyt töitä. Olen vain tekevinäni niitä 8 tuntia. Työni on sen luonteista, että siinä on helppo "hämätä" ja esittää kiireisempää kuin onkaan. Tosiasiassa tuijotan päivät pitkät tietokoneen ruutua, mikään ei inspiroi tai motivoi, luen iltapäivälehtiä, netin keskustelupalstoja, haaveilen ja tuijotan melankolisena ulos ikkunasta. Hommat on levällään, mutten jaksa niistä huolestua. Huomenna sitten, ajattelen joka päivä. Olen aivan lamaantunut! Kesäaikaan vielä tilanne on pahentunut, kun töissä on oikeasti hiljaisempaa. Ei ole tarpeen yrittää sitäkään vähää kuin aiemmin.
Olen ollut aina aiemmin työhöni tyytyväinen ja todella tunnollinen. Tällä vanhalla ahkeran ihmisen imagolla pystyn varmaan tällä tavalla täällä töissä roikkumaankin, eikä kukaan kiinnitä asiaan mitään huomiota.
Pahinta on se, että lamaannus alkaa jo vaikuttaa muuhunkin elämään. Töiden jälkeen en jaksaisi evääni liikauttaa, makaan vaan sohvalla ja odotan, koska pääsisi nukkumaan. Yössä nukun 10 tuntia enkä silti meinaa päästä aamulla ylös. Onneksi mies jaksaa pitää kotia kunnossa (ruokkia lapset ja siivota) ja nyt on helpompaa, kun lapset ovat mummolassa hoidossa. Mutta nyt on mieskin jo alkanut huolestua, kun mikään ei huvita minua, enkä jaksa innostua mistään.
Miten tästä suosta noustaan? Miten saisin itsestäni taas pirteän ja energisen "oman itseni"? Miten saisin työt tehtyä ajallaan? Syksyllä tulee sitten paniikki, kun kaikki kesän "rästit" on tekemättä. Vai olenko vain loman tarpeessa? Onko kenelläkään muulla tällaista?
Kommentit (22)
Itselläni on kokemusta tällaisesta. Vakavan sairaustapauksen perhepiirissä takia sain sairauslomaa koodilla masennus. Johan loppui työt seuraavassa välissä. Ei näinä aikoina varsinkaan työnantajat halua pitää tuollaisia henkilöitä töissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos olet jo 10 vuotta tehnyt samaa työtäkin? Itse olin todella väsynyt opiskeluaikanani. Olin opiskellut melko vaativaa alaa lähes kandiin asti ja huomasin olevani väärällä alalla.
Tein vain pakolliset opinnot, en jaksanut käydä missään (matkoilla, ulkona, shoppaamassa), meinasin nukahdella luennoilla ja itkin paljon. Luin kyllä työpaikkailmoituksia, mutta en pystynyt täyttämään hakemuksia, koska en keksinyt yhtään syytä miksi olisin halunnut niitä töitä.
Minulla auttoi yksinkertaisesti se, että sain uuden opiskelupaikan ja löysin oman alani töitä, kaikki ikäänkuin kirkastui, sain uusia haasteita, pääsin eteenpäin elämässä, ja muukin elämä lähti rullaamaan taas.
Jotenkin tuntuu että ap:lla voisi olla myös kyse siitä, että tarvitsee mielekkäämmän työn?
Ei vakituinen työpaikkakaan ymmärtääkseni aina ole lottovoitto, vaikka niin usein kuulee sanottavan...