Minä uskon, että vihaisena sanotaan juuri ne asiat

mutta joskus sitä sanoo asioita vaan tosi ikävällä tavalla vain siksi, että haluaa loukata. Esim. äsken sanoin miehelleni, että hänen yläpäänsä ja alapäänsä ovat nyt lähes identtisen näköiset, kun ajeli kaljun. En ole oikeasti tätä mieltä, halusin vaan loukata miestä sillä olin suuttunut yhdestä toisesta asiasta :(

väite. Ainakin minä myönnän sen, että olen kiukuspäissäni sanonut.

totta on kyllä se, että ne totuudet tulee laukaistua sitten vähemmän rakentavaan sävyyn.

Mutta minulla ainakin tulee ulos juuri ne asiat, jotka olen pitänyt sisälläni etten loukkaisi toista ns turhaan

koska vihaisena tulee sanoneeksi sellaisiakin loukkaavia asioita joilla ei oikeasti edes ole itselle oikeasti merkitystä, ihan vain jotta saisi pahoitettua toisen mielen. Ja liioiteltua niiden merkitystä.

ja liioittelemalla kuin mitä normaalisti ajatellaan.



Eli itsekin tiedän hautovani asioita, joita en tohdi tai halua nostaa pöydälle, mutta sitten ne saattavat pulpahtaa esiin jonkin muun ristiriidan yhteydessä. Se on aika epäreilua toista kohtaan, mutta toisaalta pidän myös miestäni vastuullisena tuohon, koska hänelle on likipitäen mahdoton antaa rakentavaa kritiikkiä eli ilmaista asioita miedosti sitä mukaa, kun erimielisyyttä syntyy. Hän vetää nätistäkin sanomisesta herneen nenuun ja saattaa alkaa mököttää päiväkausiksi - sen vuoksi asioita tulee tukahdetettua liiaksi.



MUTTA. Ikävä kyllä parempaa ja rakentavampaa olisi sanoa nätisti heti, eikä huutaen hetken päästä. Kun närää kertyy liiaksi, ne tulee sanottua paljon jyrkemmin kuin mitä alunperin on ajatellutkaan.

Sanoo sellaisia asioita, jotka tavallaan toisessa ovat "vaivanneet". Elleivät nyt ihan suurissa määrin, niin ainakin hiukan. Riidan tuoksinassa tulee nekin sitten - ei niin rakentavaan sävyyn esitettynä - kiskaistua esille.