Lapsuuden rahattomuuden ym. vaikutus itsetuntoon !?

Moni joka sanoo ettei raha ole tärkeää ei tiedä mitä todella on sen puute. Enkä tarkoita mitään opiskeluaikaista köyhäilyä.



Mulla oli aina luokan surkeimmat vaatteet eikä ikinä mitään sellaista kivaa pientä tarviketta mitä tytöillä aina on. Kyllä se vaikutti ihan hirveästi. En tarkoita että pitää olla muodin orja vaan että kohtuus kaikessa, myös köyhäilyssä.

vaikuttaa. Yksi ystäväni on ihan samanlainen.Heillä oli taloudellisesti tiukkaa muutamat lapsuusvuodet,ja niitä hän nyt sitten ottaa korkojen kanssa takaisin. Hän aloitti työt vauvansa ollessa 4kk, että voi hankkia tälle kaikkea parasta mahdollista.Vauva jäi isän kansa kotiin, mikä on hyvä vaihtoehto sekin, mutta ei sama asia. Minä yritin tuolloin sanoa, että se paras mahdollinen olisi se, että vauva saa olla äitinsä kanssa kotona ainakin äitiysloman loppuun asti.

Mulla on omasta mielestä huono itsetunto juuri em. syistä.



Meillä oli puutetta vaikka mistä ja lisäksi vanhempieni liitto oli vähintäänkin kummallinen. MUTTA:



Lomille oli yks piut ja paut. Kunhan oli lomaa. Kuoroharrastus oli melkein ilmainen ja siinä olin hyvä.



Ja esimerkkejä olisi myös vaikka kuinka paljon.



Silti raha ei nykyisin hallitse elämääni. Ainoastaan oletan mieheni pitävän meistä huolta, mikä ei kuitenkaan onnkstu ja se nostaa stressitasoani.



On meitä varmaan paljon lapsuudessa köyhyydessä ryömineitä, mutta eri asia miten sen heijastaa tähän päivään.

Minun onneni taisi olla, että ympärillä oli muitakin pienituloisia, köyhempiäkin kuin meidän perhe. Ja että siihen aikaan kaikilla oli vähän tiukkaa.

Toki varakkaat erottui joukosta, koulukuvauksessa oli hienommat vaatteet, he harrasti. Meillä oli ns. ilmaisia harrastuksia, maksuttomia. Saimme myös esim. luistimet, sukset, fillarit, kaikilla naapurin lapsilla ei ollut näitäkään.



Mutta ruokakaapin sisällössä se näkyi, oli yksipuolista. Ja äidin vaatteissa, oli vanhat. Ehjät, mutta vanhat.



Minua kiusattiin kyllä, kun olin homppsuisen näköinen (en välittänyt ulonäöstä, en kammannut hiuksia jne), ruma ja huono oppilas.



Sillä tavalla on jättänyt jälkensä, että omien lasdten annan harrastaa ja olen tarkka heidän vaatteistaan..



Mutta olen elänyt vauraampaakin elämää kuin nyt. Siis olen ollut taloudellisesti paremmassakin tilanteessaa ja nyt on todella tiukka tilanne.

Ja todennut ettei ihmisen onnellisuutta ja tyytyväisyyttä voi materian tai taloudellisen tilanteen perusteella mitata. Toki on elämä helpompaa, jos on rahaa, eikä tarvitse laskea joka senttiä, että riittääkö raha ruokaan ja laskihuin, ja tällainen niukkuus rassaa, mutta..

Ei mullekaan raha ole tärkeintä ja olen oman alani valinnut ihan muiden syiden kuin rahan takia. Erona on se, että mietin tarkkaan mihin rahani laitan ja asetan aina lapsen etusijalle.



Niin köyhäksi en kerta kaikkiaan suostu, ettei lapselle olisi mahdollista hankkia säällisiä vaatteita ja tarvikkeita. En yleensä osta kalliita merkkituotteita, mutten osta rumia tai huonoja vain siksi että halvalla saisi. Siitä on ihan riittävästi kokemusta omasta lapsuudesta.

Kesätöihin menin 14v ja maksoin oman ajokortin yms.



Rahaa ei todellakaan merkitse minulle kaikkea vaan panostan siihen, että olemme onnellisia. Haluan kierrättää (myös) ekologisuuden takia ja opettaa lapsenikin siihen.



Mieheni on enemmän "rahanperään" ja sekös minua ärsyttää...