Lue keskustelun säännöt.
Erityislapsiako vain niille, jotka jaksavat?
18.06.2009 |
Täälläkin usein viljellään fraasia "erityislapsia saavat vain ne jotka jaksavat".
Toi on kyllä tosi järkyttävää puppua. Ensinnäkin tietysti erityislapsia on erilaisia, toisten kanssa elämä on melkein kuin kenen tahansa ei-erityislapsen kanssa, on vain lisäksi esim. lääkitys, ruokavalio tai lääkäriseurantaa joskus. Toiset erityislapset tarvitsevat todella vaativaa ympärivuorokautista hoitoa ja sitten on esim. niitä, jotka joutuvat kärsimään kivuista ja vaivoista koko ajan todella rankasti. Joidenkin erityislasten kanssa jokainen päivä on kamppailua kuolemaa vastaan.
Erityislapsia syntyy myös perheisiin, joissa ei mikään perusasiakaan ole kunnossa, lapsista ei edes huolehdita. Näitä lapsia syntyy myös perheisiin, joissa on jo kohtuuttoman paljon surua/taakkaa muutenkin. Läheskään kaikkien lapsien vanhemmat eivät kestä erityislapsen mukanaan tuomaa surua/huolta/taakkaa... Näistä vanhemmista ei vaan kukaan halua puhua, eikä kukaan halua heistä tietää, eivätkä he pidä meteliä itsestään. Onhan sairaan lapsen tuoman huolen/työn yms. lisäksi hävettävää olla niin surkea vanhempi, ettei jaksa/kestä fyysisesti tai henkisesti oman lapsen vakavaa sairautta (toisin kuin kaikki haluavat mielellään hehkuttaa). Myöskään niistä erityislapsista ei kukaan halua kuulla, joilla ei ole lähellä välittävää aikuista, joka huolehtisi lapsesta.
Voimakastahtoinen sisareni, joka on aina saanut kaiken haluamansa, loukkasi minua todella syvästi sanomalla, että lapseni erittäin vakava sairaus tuli juuri meidän perheeseen, koska olen niin vahva(?). Minusta on aivan sietämätöntä ja loukkaavaa ajatus, että lapseni joutuu kärsimään pahimmillaan vuosia sairaalassa äitinsä oletetun vahvuuden takia!!
Toivon, että sinä kuka tämän luet, et koskaan "lohduttaisi" kriisin kokenutta ihmistä sillä, että se tapahtui juuri sinulle, koska sinä olet niin vahva.
Ihmiset eivät oikeasti ja todellakaan kestä kaikkea. Jos niin olisi, Suomi ei olisi pullollaan mielenterveyden ongelmista kärsiviä, pulloon tarttuvia, itsemurhan tehneitä, jne. Elämä voi olla todella sietämättömän julma ihan kenelle tahansa meistä.
Toivon, ettei kenenkään tarvitse koskaan kokea _häpeää_ siitä, ettei kestäkään elämän vastoinkäymisiä. Eivätkä ihmiset haluaisi niin tiukasti ylläpitää käsitystä, että kaikki on kestettävä. On aivan ok murtua elämän edessä.
Kommentit (28)
On myös puppua, että vanhempien pitäisi jaksaa hoitaa tavalliset lapsensa tauotta vuodesta toiseen, ilman omaa aikaa.
Puppua suoltavilla on ilmeisesti omat intressinsä takana. Ettei menisi verorahoja niin paljoa erityislasten hoitoon, kun vanhemmat venyisivät ilmaiseksi tai että kenenkään läheisen ihmisen ei ikinä tarvitsisi uhrata mitään sukulaisperheen hyväksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kun jaksetaan,no nyt alkaa olla voimat lopussa eli kyllä se voi liikaa antaa
Myös uskovaiset tekevät itsemurhia. Eikö itsemurha juuri merkitse sitä että on saanut enemmän kuin kestää?
Jumala antaa vain sen verran vaikeuksia kuin ihminen kestää
jos usko on vahva. Sillä se usko mitataan.
Hän antoi minulle kovan elämän, mutta osaankin nauttia pienistäkin iloista.
Vielä en ole uskoani menettänyt. Hän ei hylkää. Hän vain koettelee.
kirjoitus! kiitos siita.
minuakin on arsyttanyt tama sama asia ja osasit todella hyvin kirjoittaa aiheesta.
kaltaiset tulevat ketjuun sotkemaan uskovaista propagandaansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
vaikka olisikin uskovainen. Kyllä uskovaisenkin elämään voidaan antaa uskomattoman rankkoja ja raadollisia juttuja, ehkä niistä vaan saattaa selvitä pikkusen helpommin jos se usko on semmonen, joka antaa voimaa ja jos yhteisö tukee. Kullakin on selviytymiskeinonsa, jollakin se voi olla usko, jollakin joku muu. Ja se, että vaikeuksia annetaan niin paljon kun jaksaa kantaa: myös se väsyminen, voimien loppuminen, masennus, sairastuminen voi olla ylhäältä annettu. Ja silloin ihminen voi huonosti, oli uskovainen tai ei.
Ap kirjotti tosi fiksusti, olen itse miettinyt kans sitä, kun joistakin (paljon pienemmistä) asioista joku on sanonut, että teille on tullut tuommonen tilanne, kun te ootte niin vahvoja, me ei oiskaan selvitty tuosta. Höpö höpö, me ei olla mitenkään sen vahvempia, meidän on vaan ollut PAKKO selvitä. Kyllä ihminen aika pitkälle venyy kun on pakko. Muttei kylläkään loputtomiin.
Sainkohan ollenkaan itseäni ymmärretyksi, sekavaa sepustusta tais tulla.
Voimia sulle ap.
joilla on itsellä koettelevaa. Noin he lohduttautuvat, kun sanovat, ettei tätä kuka vain kestäisikään, ja sitten ylpeänä toteavat, että mepä kestetäänkin.
Varmasti tuolla tavalla toisen sanomana ei ole samalla tavalla lohduttava. Mutta ei tuo kai mikään tavallinen tapa lohduttaa olekaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
vois jumala antaa sitten juuri uskovaisille, kun jaksavat mitä vaan...
Täälläkin usein viljellään fraasia "erityislapsia saavat vain ne jotka jaksavat".
Ei pidä ottaa niin vakavasti ja kirjaimellisesti. Mä veikkaan että toi fraasi pääsee monelta suusta, kun eivät kertakaikkiaan keksi mitään muutakaan sanottavaa. Usein olisi parempi olla vain hiljaa ja tukea lähimmäistä kriisin keskellä vaikka halauksella. Mutta hiljaisuus pelottaa monia ja sitten tulee sanottua tosi tökeröstikin ajattelematta. Tyyliin lapsettomuudesta kärsiville: "Älkää stressatko, niin kyllä sitten natsaa!"
Jotenkin tuntuu, että Suomessa on vallalla sellainen ihmeeellinen mentaliteetti, että lohdutetaan kärsivää sillä että "huonomminkin voisi olla". Ketä se lohduttaa oikeasti?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja uskon, ettei ihminen jaksa mitä vaan. Ja moni kokee niin paljon, että jopa kuolema on helpotus (enkä nyt puhu pelkistä erityislapsista). Uskovalla on taivas lohtuna, ei mikään erityinen suoja maan päällä.
Tällä ajattelutavalla asetetaan hirveät paineet niille, joilla on valmiiksi jo vaikeaa!
Ja sitten on tietysti näitä, jotka ovat itse sen vamman lapselleen aiheuttaneet (eräskin etäisesti tuntemani sekakäyttäjä...) eivätkä todellakaan ole tarpeeksi vahvoja. Eivät kykene edes itsestään huolehtimaan. :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että maailman järjettömin sanonta on, ettei ihmiselle anneta enempää kuin hän jaksaa kantaa. Se ei niin todellakaan pidä paikkaansa. Uskonnolla ei ole asian kanssa mitään tekemistä. Joskus ei vain jaksa, oli murhe ihan mikä tahansa. saattaa jopa ulkopuolisesta tuntua varsin mitättömältä ongelmalta. Ikävä kyllä joillakin elämä on liian raskasta kestettäväksi. Tsemppiä kuitenkin kaikille.
mitä joku nyt tähän jotain uskontoa sotkee, itse en ainakaan koe mitään jumalallista voimaa arkisten vastoinkäymisten kohdalla, enpä usko että ketään lohduttaa tollainen uskonto soopa elämän heitellessä.. buskoa saa mutta pitäköön omana tietona, en minäkään täällä ateismiani joka asiaan tunge
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Sillä se usko mitataan" - mitä hevonpaskaa. Ensinnäkään Jumala ei mittaa kenenkään uskoa yhtään millään. Tai jos jollain, niin itsellään ja omalla armollaan. Ihmisen ei tarvitse ansaita Jumalalle mitään.
Joillakin on vankemmat psyykkiset keinot kestää vaikeuksia kuin toisilla. Sillä ei ole uskon kanssa mitään tekemistä.
Miten kukaan kehtaa suoltaa tuollaista tuubaa?
t. eräs uskovainen
Minulle ei ole koskaan kukaan tullut sanomaan moista! Lähinnä vaan ihmetelty että miten jaksan. Sanon suoraan, että välillä en jaksakaan, mutta eihän sitä luovuttaakaan voi. Täytyy vaan jostain löytää vähän omaa aikaa, että jaksaa taas. Apua kyllä saa kunhan tajuaa sitä pyytää.
myös muutoin kuin synnyttämällä. Esim. meillä miehen lapsi on lievästi erityislapsi.
Kuopusta en enää tässä iässä erityisenä jaksanut, joten raskaus keskeytettiin =(
Päätös oli helppo, sen kanssa eläminen ei...
ja monet ovat kysyneet minulta, onko äitini selvinnyt siitä.
Olen yleensä vastannut, että pakkohan se on selvitä. Mitä vaihtoehtoja on? Viime vuosina tosin olen alkanut ymmärtää, että ehkä kaikki eivät tosiaan selviä - kai sitä pimahtaa tai tekee itsemurhan, jos ei selviä. Valitettavasti niinkin käy joskus, eikä siitä kyllä voi ihmisiä tuomita.
myös muutoin kuin synnyttämällä. Esim. meillä miehen lapsi on lievästi erityislapsi.
jos usko on vahva. Sillä se usko mitataan.
Hän antoi minulle kovan elämän, mutta osaankin nauttia pienistäkin iloista.
Vielä en ole uskoani menettänyt. Hän ei hylkää. Hän vain koettelee.