Miten pärjäisit, jos miehesi kuolisi?

ja ihan ok on pärjätty. Riippuu varmaan niin monista asioista miten kukin asian kanssaa osaa elää ja jatkaa elämää.

Kun siitä sitten pikkuhiljaa selviytyisi niin taloudellisesti pärjäisin hyvin. Meillä on sen verran isot henkivakuutukset, että saisin helposti maksettua ihan kaikki velat niillä rahoilla. Henkinen puoli saattaisikin olla sitten vaikeampi.

Mutta elämä jatkuisi, se toki muuttuisi paljon, mutta eteen päin mentäisiin lasten kanssa. Taloudellisesti elämä on onneksi turvattu ja tällaista hirvetäkin mahdollisuutta on mietitty ja tehty tarvittavat jutut (vakuutukset jne.), joten sitä puolta ei tarvitsisi miettiä. Olen myös itse työelämässä.

Minulla on myös hyvä tukiverkko, joten siitä olisi varmaan suuri apu varsinkin alkuvaiheessa. Joten pärjäisin, mutta HUi mikä ajatus... Tietysti kukaan meistä ei tiedä päiviensä määrää etukäteen.

olis suuri perhe, monta pientä lasta ja ei minkäänlaista tukiverkostoa.

5

Mulla on hyvät tukiverkot. Niitä kyllä varmasti alussa tarvittaisiin paljon. Toivottavasti moista ei tapahdu kymmeniin vuosiin.

Tsemppiä!!!!



harvoin kukaan sanoo totuutta..

Mutta taloudellisesti en tiedä( en oikeasti uskalla edes miettiä) sillä miehen yritys, velat, talot,ym, ja minä olen "kotirouva". Eli hoidan meidän lapsia vielä kotona. Vakuutukset tehty niin että lapset saa suurimman osan ja minä vain sen verran että kotitalon laina kuitattaisiin sillä. Suru olisi varmasti niin suuri, ettei ensimmäiseksi tulisi mietittyä töihin paluuta..=(



Sukulaisiin onneksi voisi turvata ja saada heiltä moneen asiaan apua.

Jonkinmoisessa shokissa on mennyt tämä alku, vieläkin kaipaan heitä, mutta terapian avulla ainakin joinain päivinä tuntuu, että kyllä tämä tästä helpottaa vielä joskus. Lisäksi apunani on lastenhoitaja, joka auttaa tyttäreni (5kk) hoidossa ja hänen kanssaan voin myös jutella kaikista asioista. Suku on kaukana, mutta vierailevat nykyään usein ja sekin tavallaan helpottaa, koska mieheni suvussa eräs toinen on kokenut lähes saman, tästä on kyllä jo aikaa 10v, mutta hän kuitenkin tietää miltä se tuntuu. Taloudellisesti ei ole ongelmia ja jos olisi niin suku olisi varmasti auttanut.

Pelkkä ajatuskin hänen kuolemastaan tuo ahdistavan tunteen.



Olisin varmasti ihan loppu, opiskelevana kolmen alle 6 vuotiaan leskenä, ei olis hääppöstä.



Velat saataisiin maksettua miehen henkivakuutuksesta, mutta eipä sitte muuta. Omat unelmat saisi jäädä ja olisi vain taisteltava toimeentulosta jotenkin.



Tukiverkostosta en tiedä miten sen kanssa kävisi. Miehen sukulaiset kaukana ja omatkaan eivät ole kauheena tukena olleet tähän päivään mennessäkään, mutta toivottavasti tilanne parantuisi jos tuollainen kauhea tapahtuma tapahtuisi.

Henkinen puoli varmasti koittelis, mutta noin muuten pärjättäis varmaankin ihan hyvin. Ja lähisuku on niin läheinen ja lähellä, että uskoisin että saisimme tukea asiasta selviytymiseen myös siltä taholta.



Talous on sillä mallilla, ettei tarvis myydä esim. kotia siksi, ettenkö pystyisi lyhentämään lainaa tms. Eli ulkoisilta puitteiltaan elämä varmaan jatkuisi samalla tavalla kuin nykyisinkin.

"Enkeliperheelle". Kohtalosi kuulostaa uskomattoman rankalta.

Hienoa, että sinä jaksat ja saat tukea.



En tiedä, miten selviäisin jos mieheni menehtyisi. Saatikka että menettäisin molemmat lapseni.

Muusta jaksamisesta en sitten tiedäkään, tuskin kovin hyvin.

Rankkaahan tämä on enkä olisi tällaista toivonut itselleni tai kellekään muullekaan tapahtuvan, mutta tulevaisuutta kun ei voi ennustaa etukäteen. Siitä olen kuitenkin onnellinen, että tyttäreni selvisi, sillä hän on se suurin syy miksi jaksan eteenpäin, vaikka välillä myös itkettää tytön katselu, sillä hänessä on paljon isänsä piirteitä. Tähän asti olen uskonut siihen, että jos tuolla ylhäällä on joku, että hän katsoo, ettei kukaan saa liian suurta taakkaa kannettavakseen, uskon näin yhä, vaikka silti antaisin melkeen mitä vain että saisin perheeni takaisin.

sinulta, enkeliperhe, että menetitkö miehesi ja lapsesi kaikki samalla kertaa? Oliko kysymyksessä onnettomuus?



Voimia kovasti sinulle! Ihanaa, että sinulla on silti vielä pieni tyttösi, josta saat voimaa herätä uuteen päivään. Toivon, että tulevaisuus tuo elämääsi pelkkää valoa ja ihania hetkiä, vaikka suru on seuranasi varmasti elämäsi loppuun asti.



Miten pärjäät taloudellisesti nyt? Oletko joutunut luopumaan paljosta myös sillä saralla, vaikka materiaahan se vain on, mutta joskus oma kotitalokin on hyvin rakas ja muistoja täynnä.

meillä on henkivakuutukset ja pariturva.



Henkinen jaksaminen ja kolmen lapsen yksinhuoltajuus olisi sitten ihan toinen juttu.

Kyllä minä menetin mieheni ja lapseni samalla kertaa, kyseessä oli onnettomuus, minä ja tyttäreni olimme ainoat, jotka selvisivät siitä. Tuosta on nyt muutama kuukausi aikaa. Täältä joku aika sitten kyselin neuvoja, että mistä hakea apua kun neuvolan täti vaan totesi, etten voi olla masentunut kun näytän niin pirteältä ym. Täältä saamieni neuvojen pohjalta soitin lääkäriin ja pääsin terapiaan plus sain lastenhoitajan avukseni. Minulla todettiin vaikea masennus (ei mikään ihme tässä tilanteessa) ja sain siihen lääkkeet ja samoin tuo terapia on auttanut.



Taloudellisesti pärjään oikeastaan hyvin, ei tarvitse kituuttaa. Ehdimme miehen kanssa maksaa talon lainan pois ja minun maksettavanani on enää remonttiin (tehtiin yläkertaan kaks huonetta ennen kuopuksen syntymää) otettu laina. Toisaalta tässä talossa on ihan liikaa tilaa minulle ja tyttärelleni kun on yhteensä 7huonetta, tosin yksi näistä on suunniteltu vierashuoneeksi, mutta enää nykyään ei meidän vanhempien lasten huoneissa ole ketään, mutten vielä ole niille jaksanut mitään tehdä. Ajatuksena on "pyhittää" yksi huoneista mieheni ja lasteni muistolle niin, että siellä on heidän tavaroitaan ym. ja siellä voi heitä muistella. Talomme sijaitsee kuitenkin ihanassa paikassa ja pidän tästä rauhallisuudesta, joten siksi en täältä ole valmis muuttamaan, vaikka tilaa onkin vähän liikaa.