Lue keskustelun säännöt.
Ainainen kaveripula
13.06.2009 |
Minulla on 6- ja 11-vuotiaat lapset. Rasittavaa, kun jokainen päivä pitäisi olla kavereilla tai pyytää kavereita meille.Etenkin 6-vuotias kärttää kokoajan soittamaan sen ja sen vanhemmille, että käykö heille, että lapsemme menisi sinne kylään.Itse olen sitä mieltä, että itse voi pyytää kavereita meille, mutta ei voi väkisin punkea kavereille. Olen kieltäytynyt tähän syyhyn vedoten soittamasta kavereiden vanhemmille. Sitäpaitsi, kyllä pitää osata viettää aikaa ilman kavereitakin, oman perheen parissa.Sanoin, että sitten kun joku pyytää, voi mennä, mutta meiltäpäin ei soiteta ja pungeta väkisin kylään! Olenko väärässä?
Kommentit (6)
Etenkin vaikeaa kun, kavereita ei ole lähietäisyydellä, vaan sinne pitäisi aina autolla olla kuskaamassa edestakaisin. Minulla ei olisi kaverikyläilyä vastaan mitää, jos he itse sinne vaikka pyörällä menisivät ja poiskin tulisivat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aina olisi pitänyt päästä jonkun luo. Kärttäminen alkoi noin viisivuotiaana päiväkodissa. Kun menin hakemaan hoidosta se kitinä alkoi, eikä oikein olisi joka päivä jaksanut.
Nyt tyttö on niin iso, että menee omatoimisesti kavereilleen. Ongelma on sitten siirtynytkin seuraavalle tasolle, eli aina pitäisi päästä yökylään johonkin, kun on vapaata. Rasittavaa!
Muut kolme ovat onneksi ihan tyytyväisiä kotonakin.
viihtyvät parhaiten kotona. 11- ja 9-vuotiaat pojat pelaavat keskenään pihassa, lukevat, kulkevat harrastuksissa. En ole heitä tuppaamassa kavereille mutta en estäkään silloin jos haluavat mennä ja kavereille sopii. Samoin meille saa tulla. Mutta itsekseen saavat sopia kaverikyläilyt, en halua totuttaa että äiti hoitaa sosiaaliset suhteet ja kuljettamiset. Meidän pojat onkin kyllä isompia mutta näin oli pienempänäkin etten kovin paljon kuljetellut enkä sopinut lasten puolesta. Sosiaalisia kavereita pojista on kasvanut, koulussa ja harrastusryhmissä ovat suosittuja kavereita ja vapaa-ajoillekin löytyy seuraa silloin kun haluavat. Mutta ovat rauhallista kotona viihtyvää sorttia kuten vanhempansakin.
Ap:n ongelma on siinä mielessä todellinen että suinkaan kaikki ei halua ottaa vieraita lapsia (tai aikuisia!) kotiinsa. Monella tuntuu olevan mottona kotini on linnani, eikä sinne kaivata rauhanhäiritsijöitä. Kylläpä sen pian huomaa kenelle lapsivieraat eivät ole tervetulleita.
Meillä juuri samalaista toiseksi vanhimman tytön kanssa.:) Uskomattoman tutulta vaikuttaa tekstisi.
Aina olisi pitänyt päästä jonkun luo. Kärttäminen alkoi noin viisivuotiaana päiväkodissa. Kun menin hakemaan hoidosta se kitinä alkoi, eikä oikein olisi joka päivä jaksanut.
Nyt tyttö on niin iso, että menee omatoimisesti kavereilleen. Ongelma on sitten siirtynytkin seuraavalle tasolle, eli aina pitäisi päästä yökylään johonkin, kun on vapaata. Rasittavaa!
Muut kolme ovat onneksi ihan tyytyväisiä kotonakin.
Meillä kuopus 5v. ja kaveri on oltava jokapäivä ja se on aivan normaalia kehitystä.
5v. pitää antaa tavata kavereita, jos niin haluaa. On kehityksen kannalta erittäin tärkeää.
Meillä toi sosiaalisuus tuli voimalla, kun poika täytti 5v. ja juttelin asiasta tarhassa ja siellä lt sanoi, niin se pitää mennäkkin, mutta äiti on aina se tukipilari.
Nyt olen tottunut jo siihen, että lapselle on kaverit kaikkikaikessa ja me emme ole enään niin paljon yhdessä.
minä kirjoitin juuri viestin että olen huolestunut kun lapset eivät halua mennä minnekään muualle kun vaan sen parhaan kaverin luo ja muuten ovat vaan kotona. Kyllä meidän muksujen kaverit soittelee että voivatko tulla meille, kouluaikana varsinkin, kesällä kaikilla on yleensä menoa. Että ei se nimusta niin ihmeellistä ole, olisin iloinen jos meidän lapset olisivat niinkuin sinun :-)