Miksi te äidit ette ulkoile??

hän on mun omaishoitaja.Tää tuoli-asia on kuitenkin vielä kohtalaisen uusi juttu eli tuon puolisen vuotta.Sitä ennen käytin Hra Keppiä (tai molempia) apuna. Mä en ole koskaan tykännyt sen kummemmin ulkoilusta,mies kyllä vie aina "ajelulle" kun haluan.Ja lapset ovat jo todellakin niin isoja etteivät kaipaa aikuista seuraa ulkoilemiseen :)

Kunta varmaan voisi osaltaan auttaa,mutta kun ollaan tähänkin asti oltu yksissä niin ollaan vastaisuudessakin.En halua tänne ketään ulkopuolista hääräämään.Asia tulee varmaankin olemaan toinen jos/kun joudun kokonaan tuolipotilaaksi ja mies tarvitsee hengähdystaukoja. Siihen on toivon mukaan vielä runsaasti aikaa :)

Vaikka homma toimii vielä, älä kuitenkaan rasita miestä liikaa. Hän ei sitä välttämättä itse huomaa, kun parisuhde muuttuu liikaa hoitosuhteeksi. Kannattaa tosissaan miettiä ulkopuolista apua jo tässä vaiheessa.

Yhteistä eloa on takana jo 18vuotta.Mies tiesi kyllä mihin hommaan lähti kun ruvettiin seurustelemaan.Ollaan vielä nuoria (33v),mutta mun terveydentilani on tällä hetkellä rempallaan. Tulevaisuus sitten näyttää milloin tarvitaan lisäapua.Onneksi on suku lähellä.Mulla on käynyt onni myös appivanhempien suhteen-hekin auttavat mielellään :)

Hyvällä ystävälläni on juuri todettu nivelreuma. Olen huolestunut hänestä. Hänelle on annettu ohjeet ruokavalioon, tupakoinnin lopettamiseen, saunomiseen yms. Ystäväni on kuitenkin melko jääräpää, kyseiset elämäntapa muutokset eivät ole hänelle mieleen, enkä ole varma aikooko hän niitä toteuttakaan. Voisitko kertoa oman kokemuksesi nivelreumasta? Miten itse toivot lähimmäistesi huomioivan sinut? Mukava jos viitsit vastata, olen vähän hukassa tämän asian kanssa.

Mutta nyt asiaan. Enemman kuin mielellani ulkoilisin, samoilisin metsissa, istua jokottaisin hiekkalaatikon reunalla, mita tahansa. Mutta en voi. Asumme ulkomailla suht levottomissa olosuhteissa ja kavelemme ulkona lahella kotia ehka kerran kuussa ja silloinkin varuillamme ja pippurisuihke kadessa.



Meidan "ulkoilu" on autoilua vartioituun, isoon ostoskeskukseen ja siella sitten kavelemme ja leikimme (sisalta loytyy pieni huvipuisto laitteineen ja peleineen).



Itse elin ihanan vapaan lapsuuden ja etenkin kesaisin hyvalla ilmalla vietin vaikka koko paivan ulkona leikkien ja seikkaillen. Taman mahdollisuuden haluaisin lapsillenikin tarjota, mutta toistaiseksi se on mahdotonta.



Mieheni on paikallinen ja tottunut tallaiseen elamantyyliin lapsesta saakka. Han ei ulkoaktiviteetteja kaipaa ja ihan tasapainoinen ja hyvinvoiva hanesta on kasvanut. Ulkoleikkien sijaan mieheni rakenteli pienoismalleja, suunnitteli talojen pohjapiirustuksia, piirsi ja keskittyi opintoihin.



Mulle tama sisallaolo ei ole aina helppo juttu. Olen kylla sopeutunut tanne ja nautin elamasta, mutta aina valilla vihlaisee, kun joku Suomesta kertoilee vaunulenkeista ja puistoilusta lasten kanssa. Kunpa minakin :)

Harmin paikka :( Ei tää kyllä kivaa ole,mutta mikä ei tapa sattuu niin veetusti-on mun motto :)

Tästä tulis niin pitkä selostus,että mä aloitan uuden ketjun.Ehkäpä täällä on muitakin "meikäläisiä" tai tuttuja,jotka haluaisivat kysyä,mutta eivät kehtaa.

-M.-

Asumme kerrostalossa. Me ei juurikaan koskaan ulkoilla kotipihassa. Lähden lasten kanssa kävellen tai rattailla aina isompiin puistoihin joissa on paljon muitakin äitejä lapsineen. Ja myöskin sen takia koska meillä on kanssa ihme mulkosilmä naapureita jotka kyttää minkä kerkiää joten tuntuu miellyttävämmältä olla muualla ulkoilemassa. Meillä on myös autopaikat ihan leikkipaikan vieressä ja postinjakajakin kaasuttaa kovaa vauhtia aina leikkipaikalle johon parkkeeraa autonsa (kun autpaikalta voisi joutua käveleen pari askelta enemmän).



Meillä on vuosien varrella lapset saaneet hyviä kavereita noista lehllä sijaitsevista isoista puistoista, sekin on suuri motivaattori miksi sinne aina käpötellään. Sinne myös ollaan me kävijät ostettu omilla rahoillamme yhteisiä leluja ja lelujen säilytyspaikan.